Voihan laiskamato

Voi minua laiskamatoa, mikä olen ollu...vaikka olis niinku tapahtumiaki, mitä mainostaa, mutta ei yhen kerran, en ole saanu aikaseksi...

Mistä sitä alkais...no vaikka siitä, että Pellossa oli ryhmänäyttely. Helinä osallistu Annin kans siihen. Tulospa ei ollukkaan kovin heikko. Sieltä nimittäin napsahti serti ja VSP. Olihan se huikea esitys. Koira pelas yhteen lapsen kans ku unelma. Varsin harvinaista esiintymistä pystykorvakehässä. Ja lapsen kanssa. Tässäpä sitten arvostelu:

Kirkkaan punaruskea, keskikokoa kookkaampi, näyttävä narttu. Hieman kookkaat korvat, muuten hyväilmeinen kaunis pää. Sopivan voimaks ja tiivis runko. Hyvä luustoiset  raajat. Riittävät kulmaukset. Kaunis, heleä turkki. Hyvä hännänkaari. Miellyttävä luonne. Nuori esittäjä hallitsee koiran erinomaisesti.

AVO ERI 1, SA, PN 1, VSP ja SERT. Tuomari Hannu Talvi.

Siis upea päivä! Kyllä minua jännitti. Ajattelin, että jos EH:n saa, niin saavutus on seki, mutta ku sai ERIn, niin olin hämmästyny ja sitten pikkuhiljaa alkoi tulla oivallus, että hitsinpimpulat, mitähän tässä sitten loppujen lopuksi kotiin viiänkään. UPEAT pikkutytöt mulla!

AVO ERI 1, SA, PN 1, SERT, VSP ja nuori esittäjä. Helinä ja Anni, Pellon rn syyskuu 2012.

Pihka oli mukana samalla reissulla. Se asteli ihmeen pelottomasti halliin sisälle ja muutenki oli muka rohkea. Se kävi vain silmätutkimuksissa. Kaisa Wickström oli lääkärinä ja lausunto menee näin: oik. silmä pieni. Kypsä kaihi. Post.traumaattinen muutos, vas O. Eli Piikkiksen jälkeinen vamma, oikea silmä sokea kokonaan. Ei kuitenkaan painetta, joten kivuton, mutta osa-aika sokia. Helinän ja Oton silmät tutkitaan sitten marraskuun alussa Raattamassa. 

Pihka oli mukana, diagnoosi kertoo, että oikea silmä on sokea

No, mitäs sitten. Pelastuspalveluseminaarissa käyty kollegoiden kanssa syyskuun lopulla. Antoisa ja hullun hauska kokemus, siis naurua piisas hitsi soikoon. Sitten Saariselkäily jatku caravaanari elon merkeissä tuttavasakin kera ja oman perheen..

Ollaan tässä sitä porokoiraa haaveiltu ja nyt on ainaki tulossa pentuja ihanasta yhdistelmästä, mutta että riittääkö sitten narttupentu meille asti selviää vasta, kun pennut syntyy. Elikkäs siinä marraskuun alun puolella. Olisivat joululomaksi luovutusiässä...sopis mulle oikeen hyvin. Porokoirapentueen emä on Kielapihkan Aina Mukana (Sylvi) http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI31461%2F11&R=284ja isä DKMVA & FI MVA Lapinlempi Don Juan (Donny) http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI61263%2F10&R=284.

Kasvattajakurssille olen ilmoittanu minut ja mieheni helmikuussa, ja maksoinki jo osallistumisen, ettei vain jäähä pihalle. Yks vaihtoehto kennelnimeksi on mietittynä, mutta tarvii vielä pari hyvää nimeä.

Helinä on jääny itäkairaan, jos vaikka kokeisiin pääsis. Täällä ei oikeen tuomariehokkaita ole saatavilla. Meillä on puolestaan vaihto-oppilaana Ukkosalon Mannukka http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI37137%2F12&R=48 karjalankarhukoira tyttönen. Puolivuotias riiviö. On nyt kyllä oikeastaan ollu tosi kiltti. 

Viime viikko oltiin syyslomalla Ikaalisten kylpylässä. Otto oli meillä mukana. Kauhiaa uintia ja syömistä se oli. Monta kertaa päivässä uitiin ja vesi oli ko linnunmaito, lämmintä, ihanaa.Perjantaina kuitenki aamusta heräsin siihen, että ikenet oli ku tulessa ja niin turvonnu, että irrota meinas. Ainaki tuntu siltä. Sitä sitten kesti, ienvaivaa oikeen tosissaan koko pyhänseuvun yli. Sunnuntai-iltana alko kunnon ienkipu ja maanantaina oliki sitten jo kuumetta. Kävin lääkärissä, ku paniikki iski ja kipu kova ikenissä. Tulehdusarvo oli 21 ja pvk:sta puuttu neutrofiilit kokonaan, ihmeellistä. Neljässä kohdassa oli pelkät viivat. No, tilannetta seurailtiin. Keskiviikkona oliki sitten iskeny kurkkuun, johonki alas kunnon kipu. CRP oli nyt 38 ja edelleen 4 osaa pvk:sta puuttu...minusta ihmeellistä, no siitä laitettiin Diffi tulemaan, katotaan mitä siitä tulee. Hammaslääkäri ei oikeen osannu sanoa, mistä olis kyse. Ikenissä pientä vaaleahkoa nyppyä, turvonneet ja punaiset, kipeät, arat jne. Huomenna sitten käyn uudelleen kontrollissa, mihin menny tulehdusarvot ja mitä selvis diffissä. Tänään on ikenet vähän paremmat, ku eilen, mutta huomenna voi taas olla toisin. 

Luultavasti seuraava päivitys tulee, kun selviää, tuleeko meille koiranpoikasta...eli parin viikon sisään, luulisin...siihen asti mukavaa talven alkua!

ps. meillä on lunta hmmm...10 cm ainaki, ja pakkasta nyt on - 18 astetta. Elikkä talvikas sää!

Pikkutytöt olivat BIS 1 tänään

Olipa tänään onnenpäivä. Ainaki periaatteessa. 

Mentiin Ylläsjärvelle match showhun, Hiuko- taikka Huikopalan järjestämään. Otto ja minä ja toisena parina Anni ja Helinä. Me saatiin punaiset nauhat molemmat paritsat. Ja punasissa käviki niin, että Anni ja Helsky voitti meijät, ja me Oton kaa tultiin sijalle 2. No, äläppä huoli. Sitten tuli Annille vastaan sinisten paras ja johan meitä jännitti...kunnes tuomari valitsi, voittajaksi Annin ja Helinän! Ihan loistava homma! Kerrassaan mahtava homma! Niin monta hommaa on viety nokan eestä, ja aina jääty näppejä nuolemaan, mutta nyt napsahti täysosuma! Helinä oli semmonen viilipytty, mutta vähän pakkas nuulaamaan ja nuuskimaan, mutta ihan tosi jees oikeasti. Osallistujia ei nyt ihan tavattomasti ollu, mutta voitettava ne vaikka vähäsekki.

Voittoisa pari ehti juuri kotona nauttia juhla-aterian, ku handlerille iski oksennustauti. Nyt se makkoo ja oksentelee ohimennen...mutta ehkäpä taas tervehtymisen myötä palaa voittofiiliksen makustelu mieleen.

Otto, punaisten 2.

Anni ja Helinä, BIS 1 tänään Ylläsjärvellä + 15 kg Hau Hau -ruokaa

Tuossa laskeskelin, ettei ole ihan hukkaan menny meijän mätsärikäynnit viimeaikoina. 3 x BIS 1 sijoitusta, 1 x BIS 3 ja 1 x BIS 6. On koirat ruokansa tienanneet ainaki yhelle viiva kahelle kuukauvelle vuojesta. Eipä paha. Ylläksen suunnasta on meille tipahtanu 3 BIS 1-sijaa...se taitaa olla meijän paikka. Paitsi Anni kyllä meinas, että hällä on tuo ONNENPAITA päällä, niin sillä pärjää...ja näköjään tepsi!

Nyt parantelemaan pikkupiikaa!

H (oo) niin heikohko

Aloitetaanpa kuvalla. Tuossa ylähällä Pihka ja Otto köllii laattialla. Otto on niin liki Pihkassa, että juuri iholla. 

Ja sitten päivän muihin uutisaiheisiin.

Eilen käytiin Rovaniemellä ryhmänäyttelyssä. FCI:n ryhmät 2 ja 3 olivat arvioinnin kohteena.

Meiltä lähti reissuun aamusta varhain Otto ja Helinä, sekä me kaksjalakaset. Otto oli kehän laijalla varsin miellyttävällä tuulella, ja kehuinki jopa, että ai ku se on rauhallinen. No, alkoipa arviointi ja me ensmäisten joukossa kurvattiin, siis tojella kurvattiin kehään. Olihan siinä taas pojassa pitelemistä, sillä halutti maistaa eessä ajavan rottiksen pehvaa...hyi, että ärsytti se meno. Eka koira tais saaha EH:n, seuraava H:n ja Otto kolmantena JUNnuna niinikään H:n. Kaikki nämä kolme koiraa sai juhannuksen jälkeisessä näytelmässä roissa ERIt. Mutta nyt siis näin. 

Kirjoitanpa arvostelun:

Tuomari siis Johan Juslin.

Raajakas, kevyt ja kapea runkoinen uros, jolla vahva luonne. Hyvät pään mittasuhteet, mutta pää saisi olla isompi. Lihaksikas kaula. Hyvä karvapeita. Kevyt takaosa. Haluan enemmän liikkuvutta takaosaa. Takaa katsottuna voimaton tai voimakas taka-askel. JUN H.

Ottoa Hoon eestä

Lomake niin epäselvällä käsialla kirjoitettu, että menee vähän arvaten nämä jutut...

Ei ollu PU eikä PN -koiraa rottiskehässä. Ja se vietiinki vauhilla läpi. Näytti tuomari arvioivan innokkaammin snautsereita. Juoksutti ihan eri malliin ja syynäs eri tarkoin. No, joo mutta tälle vain sama, tähän on totuttu, että joku tykkää jostaki ja toinen ei mistään.

Sitten kohta alkoi naarpurikehässä lapsi ja koira -kilpailu johon Anni ja Helinä osallistuivat. Siinä vetivät kyllä niin tyylillä, että ei tarttenu hävetä. Parhaiten kaikista. Osallistujia oli siis 5 ja meidän lapset sijalla 5. Vaikka parasta esiintymistä oli niillä, vaikka itte sanonki.

Tässä muutama kuva niistäki.

Syksy tulee

Ku koulut alako. Vaikka eipä sitä viime viikon kelistä vielä huomannu tuota syksyn tuloa. Koko viikon oli niin lämmin ja kesäinen ilma, että minäki uin muutamana päivänä, ja parahaana päivänä jopa kaks kertaa. Otto oli uimassa, ja se ui ensmäistä kertaa semmosta pitempää matkaa. Ei se mikään hengenpelastaja koira ole kyllä, vaan pikemminkin päinvastoin...se onneton ku ui kohti, niin ensimmäinen tunne oli, että se hukuttaa minut. Sitten alko semmonen kummallinen polskiminen etutassuilla, varmaan siinä vaiheessa, ku takajalkojen alta katosi maa, ja perä alkoi vajota. Sitten se kierteli, ku hai ihmisten ympärillä. Minua se yritti pelastaa siten, että yritti saada kiinni aina jostain, esim. korvasta...hassu heikki! Mutta pääasia oli, että koira ui.

Lenkkeilty viime viikolla on kovasti. Hölkkää ja kävelyä. Virpin ja sen valkoturkkien kans on käyty usiampana aamuna vaarassa lenkillä. Yhtenä aamuna kävi niin, että Otto sai hyökkääjän kimppuun. Siellä oli semmoinen kesävieras koira mustikassa, joka sutaski sitten kimppuun. Tietysti Otolle, koskapa oli tuota uros ittekki. Ei onneksi mitään paikttavaa saanu aikaan. 

Verijälkeä olen Otolle tehny. Hyvin se ajaa sitä, ei voi moittia. Ja jos Otto olis pystykorva, ja oravat linnun asemassa, niin sille olis tullu puustalöytö, joka oliski hyvä homma se. Nimittäin lenkin lomassa haisto puusta oravan, joka ensin juoksi tien poikki.

Koululainen ja turvamies

Nappulalla alko koulu viikko sitten. Otto kävi saattelemassa sen ekana aamuna, ja hiukan se jäi ihmettelemään, että ensin tuli iso auto, ja sitten hävis Anni...mitä ihmettä? Luulin jo, että jätkä lähtee bussin perään juoksemaan, mutta onneksi ei kuitenkaan.Ja koko päivän se ootti ja ihmetteli, missä Anni on.

Kävin lauantaina piikin poistossa sormesta. Olihan siellä jykevä piikki, olin kuvitellu sen ainaki 5 x pienemmäksi, siis ohuemmaksi. Pituus oli varmaan ihan realistinen, noin 3-4 cm. Ja ai hitsi, se kävi kipeää, ku veti sen ulos, mutta vielä kipeämpää se kävi tunti sen jälkeen...auts! Panacodia on siis napsittu, eilenki illalla vielä. Tänään ei enään, toistaiseksi ole tarvinnu. Sormi on turpea taas. Haava näyttää siistiltä, ei ole mitään erittäny, mutta aika tiukalla näyttää ompeleet olevan.

Peukku, ja poistettu piikki

Lievästi turpea

Meijän Pepe alkaa olla kyllä kans sillä- ja sillä rajalla. Kyllä sen peräpää on alkanut hoippumaan...täytyy varmaan syksyn päälle sekin päästä pois. Muutenhan tuo nyt vain on niin virkku poika, että aivan mahoton. Ruoka maistuu, eikä ole vielä laihtunukkaan pahemmin, jos yhtään. Mutta jäykistyy...en tiiä, jos sitä joka päivä pienesti liikuttais, auttaisko asiaan, vai pahentaisko? Se pihalla kuppaa omiaan, ja liikkuu siinä, minkä liikkuu, mutta ehkä hieronta ja liikuttelu vielä tekis papalle terää....sitäki sitä tässä pitää alkaa pohtimaan, se vastaa hermoon moinen. Sen päivän päättäminen, että koska ja missä? Arrgggh! Mutta EI VIELÄ! Pepe ei vielä ole menossa mihinkään! Piste!

Sunnuntaina on näytelmäkerho Roissa. Ryhmis, johon Rotiskot saa osallistua. Otto on kehässään kolmas arvosteltava koira, joka minun laskuissa meinaa sitä, että siellä on vähintään 3 JUNnu urosta. Ja Otto siis harppoo niistä kolmantena...saahan sitä varmaan taas yrittää jarrutella...Yllätys oli suuri, kun huomasimme, että siellä on lapsi&koira -kilpailu alle 10-vuotiaille lapsille. Anni ja Helinähän olivat heti sukkana menossa sinne...no, menkööt! Siinäpä se kokemus karttuu ja varttuu. Hyvää harjoittelua kummallekki!

Mulla tämä ällö heinänuha ei halua hellittää sitten yhtään.Nokka on tukossa, ja nyt tuo jo tuntuu kurkussaki, tieten lima valuu sinne, niin ärsyttää sitten.

Vanha poika lepää vaunussa

Yhdistelmä

Tuonne molskahti Otto, aivan uppeluksiin, kun vauhilla hönkäs...ja vettä tais olla koko paljon!

Niin, me ostettiin tuosta naapurista tuo asuntovaunu, aika silleen ex-tempore- ajatuksella. Mutta onhan se eri kiva vempele! Heitän tähän kuvan meijän ekasta reissusta. Käytiin ruottin puolella sillä. Ja oltiin yks yö. Kotiin sitten tultiinki jo siten, että klo 7 oltiin pihassa. Ei saatu kahvia keitettyä, niin siinä hopun lykkäs Sambolle ajaa kotiin.

BIS 1 ja BIS 6 match showssa Äkäslompolossa

Hii! Eilen käytiin ennen ratsastustuntia Äkäslompolossa paimensukuisten lapinkoirien järjestämässä mätsärissä. Siis ihmiset järjesti sen;o)

Me Oton kanssa takana, edessä gorgi koivuonksien 1. ja Helinä koivujen 2.

Anni ja Helinä osallistuivat lapsi&koira-kisaan, jossa oli ainaki 10 osallistujaa. Tässä 3 arvovaltaisen tuomarin valinnan perusteella tulivatki sitten hienosti toiseksi. Tuomarit kertoivat valinnoistaan ja Helinänkin kohdalla olisi 1. palkinto ollut täysin mahdollinen, mutta jompi kumpi piti valita, niin ottivat kuitenki lapinkoiran. Tämän toki ymmärrän, olihan tapahtuma heidän järestämä, ja on hyvä antaa omalle väelle kannustusta. Mutta reilua myös se, että huomioidaan hyvin hommansa osaavat ja sijoitetaan heidät. 

Anni ja Helinä osallistuivat sitten avoimeenkin luokkaan. Siellä jaettiin siankärsämö = punainen tai koivunoksa = sininen aina parikilpailussa. Tuomari oli varsin miellyttävä naisihminen, jolla selvästi oli hyvä tatsi ja kokemusta moiseen touhuun. Tarkoin tutki ja juoksutti koirat. Niin pitääki, ei piä hätäillä ja sohasta hommaa vauhilla läpi. No, Anni ja Helinä saivat sitten koivunoksan, vastassa oli kultainennoutaja Nata ja omistajansa Sari Kittilästä vastassa. Heillä esiintyminen ja kaikki varsin mallia nappi suoritus!

Sitten oli koivunrisut kehässä. Niitäki oli kyllä reilusti yli 10 koirakkoa. Anni ja Helinä tulivat tässäkin sarjassa toiseksi!

Anni ja Helinä lapsi ja koira 2.

Lapsi ja koirakisan parhaat. Vasemmalla kolmas, Helinä ja Anni toisena ja oikealla voittaja

No, sitten minä ja Otto. Saatiin siankärsämö, ja kilpailtiin siinä luokassa ykköseksi. Otto ihan tyylillä. Eka juoksu kierros nokka maassa;o) Siinä sitten siis urkeni tie BIS-kehään. Johon urkeni tie myös Annille ja Helinälle. 2 parasta pääsi. Siellä kehässä oli sitten 7 koiraa. Täälä Anni ja Helinä valikoituivat sijalle 6, joka oli oikeasti ihan huippu suoritus niin suuressa koiramäärässä. Mutta kuinka kävikään meille Oton kans? Rottweiler Otto on Äkäslompolon mätsärin kaunein koira! Eli sijoitus BIS 1! Ihan huikea homma! Siis niin mahtava päivä meillä, että harvoin näkee. Vaikka ei ole virallisista kysymys, niin kyllä nämä lämmittää ihmisen mieltä. Ja parasta lämmikettä tässä oli Annin ja Helinän suoritukset. Hienosti esitetty pystykorva aiheutti vähän hämmästystä kun ei haukkunut, eikä käynyt kenenkään päälle! Eihän meidän pystärit tee semmosta! Mutta Anni oli niin onnellinen, ja intoa puhkui.

Palkinnot oli hyvät. Otto sai 15 kg koiranruokaa. Anni ja Helinä saivat Arctic ála carte-kirjan, Äkäslompolo paidan ja koiranherkkuja.

Otto ja minä, BIS 1 sijoitus tänään

Palkintomuonat suursyömärille ja sen urpolle emännälle;o)

Nähtiin vanhoja tuttujaki, Sanna ja Iitu

Tapahtuma oli ihanasti järjestetty. Lämminhenkinen, rento, aurinkoinen. Ihanaa, kun tuomari ja sihteeri kertoivat ääneenkin asioita. Siis ihan loistava tapahtuma. Siellä huomioitiin ihan kaikki. Riippumatta siitä menestyikö, vaiko eikö. Kiitos paimensukuisille lapinkoirille ja heidän ihmisilleen!

Illalla kotona oli koirat väsyneitä. Helinäki nukkui koko yön koiransängyssä, eikä liikkunut mihinkään ennen aamua.

Kotioloissa taas vanha meno jatkuu. Otto ja Pihka

 

Koko jengi koolla

Ka, niin on koko gängi koolla. Helinäki koteu. Tultiin mummolasta ja tuotiin koko koiralauma kotiin. Siis Helinäki.Annilla on ollu niiiiiin kova ikävä. Sano, että pitkä ikävä on ollu Helinää! Onpa tietysti. Sehän on selvä. 

Otto siellä hengas irti, minkä ehti. Ja ehtihän se pyöriäki jossain lannassa. Piti taas pessä se. Helppoa, ku ulkona letkulla pesin. Siinä välissä, ku laitoin shampoot, niin jätkä lähti juoksemaan karkuun. Mutta palaahan se, ku kuttuu. Sitten se juoksi samppoopullo suussa. :o) Iloinen poika.

Eilen sitten tein Otolle ekan verijäljen. Hirvenverta vedin sienellä parinsadan metrin matkan, palkintona oli ruokaa sankossa. Ja kyllä se sinne löysi. Aluksi se hapuili, ku ei ollukkaan makkaranpaloja tarjolla missään välissä, pelkkää hajua vain. Mutta oikas sieltä, mistä jälki oli vedetty. Eli meni just sieltä, mistä pitiki. Ja lopulta pääsi saaliin luokse. Makuupaikan kohalla nuuski tarkkaan. Tein siinä veritankkauksen.

Syyskuun puolessa välissä olis Roissa verijälki koe, mutta hinta on rankka, 80 €. Toisaalta ymmärrän kovan hinnan, onhan siinä hommansa tehä jälet yms. Ostin tänään veripurkin kaupasta. Se oli nautaa. Eli ei parasta mahdollista, poro tai hirvi olis parempaa. Taikka karhunveri. Mutta jos huomenna nykäsis puoliki kilometriä mettään verirantua. Kattois, mihin noilla nuuskijan kyvyillä ylletään ja ilmoittais kokeeseen.

Sunnuntaina on mätsäri Äkäslompolossa. Anni aiko viedä Helinän lapsi&koira kisaan, ja saahan tuo vaikka avoimeen luokkaan osallistua. Minä vien ainaki Oton ja Pihkanki haluaisin viiä. Sais vähän rohkeutta hänki.

Meillä on muuten älyttömästi sääskiä, ja vielä enemmän mäkäräisiä, ja polttiaisekki oli löytäny tien perille. Voi elämän kevät. Ja tässäkö tämä kesä oli. Ei meilläkään yhtään hellepäivää. Ihan paska kesä. Ei mistään kotosin! Risoo pahasti. Nyt ku olis ollu kesää olla kotona ja auringossa, niin kissan viikset. Vaikka kohtapa tuota saattaa saaha olla kotona oikein olan takaa, jos pelot käyvät toteen ja puheet pitää paikkansa. No, sitten ei auta, ku lähtiä kohti uusia seikkailuja.

Kameran usb-kaabeli jäi itäkairaan, joten kuviapa ei sitten siirettäkään Nikonista sitten mihinkään. Täytyy ottaa pikkukameralla kuvia.

Mutta näihin tunnelmiin taas moro!

Kemi kv näyttely 21.7.2012

Otto Kemin näyttelyssä tänään

Tänään se tapahtui. Tuli näyttelystä SA. Laskin, että viimeksi on SA saatu 18 vuotta sitten. Eli minä olen saanu SA:n viimeksi tuolloin...tänään oli elämäni 40. virallinen näyttely, jossa esitän koiran. Ensimmäinen kerta oli 30.6.1988. Eli onhan tässä kehähomassa vuosia kulunut. Eihän tuo tietysti ole niin tiheää tuo käynti, mutta välissä on ollut hiljaisiakin vuosia.

Mutta parasta tässä siis nyt on se, että tänään oltiin Oton kanssa Kemissä Junnu kehässä. Siellä napsahti ERI 1, SA ja PU 4. Siis käsittämätöntä. Lähin hakemaan Hoota ja ajattelin, että EH:kin on jo enemmän, ku oottaa uskallan. Niin mitä vielä, ERI ja vielä PU kehässä sijalla 4. Uskomatonta. Taso oli kova, koskapa tuomari jako ERIä aikalailla, mutta silti oltiin parhaitten poikien kisassa, sijalla 4. Eikä siis edes sijalla 5. Jolla muuten oli Oton kilpakumppani Rottrobis Lynx Jr. Eli hyvä päivä Rottrobiksilla suomessa. Kuitenki siellä oli oikeasti isoja poikia, eikä ees hävitty niille. Toki ymmärrän, että PU-kehässä ne parhaat palat menee isoille pojille, mutta näille pikkusillekki annettiin mahdollisuus tulla mukaan. Olin toki varma, että Lynx jr kepittää Oton mennen tullen, mutta ei. Seuraavaksi Roi ryhmis elokuussa.

Tässä vielä arvostelu.

Tuomari Pirjo Aaltonen

Oikeankokoinen, vahvaluustoinen. Mittasuhteiltaan tyypillinen uros. Tyypillinen uroksen vahva pää. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä purenta. Vahva runko ja hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä ylälinja. Liikkuu halutessaan hyvin askelpituudella. JUN ERI, JUK 1, SA, PU 4.

Siis aivan loistava päivä! 

En uskonut enään tällaisen päivän koittavan kohdalleni. 

Että joskus minunkin kohdallenikin sattuu edes tällaista. :o)

Otto halutessaan liikkuu nyt hyvin, mutta välillä oli villivarsa loikkiakin tarjolla.

Jaakailua

Ei mitään erikoista, eikä kummallista ole mielessä. Ajattelin, että kunhan kirjotan, koska olen kuitenki eilen jotain kuvia ottanu, jospa niistä sais jotain taiottua tänne.
Eilen käytiin lenkillä Oton kanssa, ja sepä tietysti keksi käydä noissa heinäpallojen kupeissa kierimässä. En tiiä, mikä siellä niin paaskalle haisee, mutta Otto oli aivan likainen, ja karmean ahjuinen ku tuli tielle takasin. Matkalla se uitettiin järvessä, ja kotona suoraan marssitus pesuhuoneeseen. Mutta onpa se niin onnellista omistaa rottweiler. Sen minkä kerran on seille "kertonut" pysyy mielessä iäti. Nytki se vain seiso kylppärin lattialla, ja minä sain sen näinki vammaisilla käsilläni pestyä ilman kyyneleitä. Se ku on vielä tuommoinen iso poika, niin sehän oli, ku poni olis seissyt pestävänä. Helppoa verrattuna esim. Helinään. Pikkunieidillä on muuten kova ikävä Helskyä. Eikä ihme, kyllä mullaki on.

Tänään oltiin hakutreeneissä Ratsutiellä. Otolle yritetään sitä patukkaa istuttaa suuhun, mutta se luopuu siitä hyvin helposti. Tilasinki muuten uuden patukan netistä, entinen on vähän semmoinen vesimallin pötkö, ja aika ikävän tuntoinen Oton suussa, olettaisin.

Niin, no joo ja jaa, ja kyllåä vainkin. Varasin prokoiranpennun. Annia ajattelin sen tehdessäni. Olen sitä mieltä, että lapsella pitää olla harrastuksia, joissa on mahdollista jatkua läpi elämän. Urheilu harvalla pysyy sillälailla vakavana, liikuta tokikin, mutta itse ainakin koen niin merkityksellisenä nuo koirat, että oletan ja toivon, että koirat ovat yhtä merkitysellisiä Annillekki jonain päivänä. Siksi  haluan tuoda sille sitä ajatusmaailmaa mahdollisimman lähelle ja siten, että sillä jäisi voimakas kosktuspinta, jopa tarttumapinta harrastukseen. Enkä yritäkään työntää pois sitä harrastuksen parista sillä, että itsekkäästi ajatteisin, että ei se tartte, ku meillä on koriia muutenkin. Vastuuntuntoahan siinä kehitetään, mutta eihän se ole lapsen vastuulla koira vielä tuossa iässä. Mutta siinähän se koira tässä menee, ku muutki. Ruoka ja huomio on annettava joka päivä, satoi tai paistoi. Hyvähän se on, jos lapsen ja koiran välille syntyy syvä ytheys, se on yhteys, joka kyllä kantaa. Se on niin suuri asia ja etuoikeus, kun saa olla ja elää koriien kanssa. Minä en voisi kuvitella elämää ilman niitä. Liian helppoa, tylsää, halpaa, kivaa, rauhallista jne. Mutta mulla on rauhallista, jos niin haluan. Ei niitten kans tarvi koko aikaaseurustella, voi vain olla, tai olla jopa olematta. Lenkille ie tarvi lähtiä häntä koipien välissä. Eli ajattelen näin, että ilman koiraa on turha ja typerä lenkkeillä. Ihmisellä pitää olla koira mukana, muuten se näyttää typerältä. Näin oletan ihmisten ajattelevan minusta, jos lenkkeilen ilman koiraa...ihme tunne, mutta niin se vain on. No, olen armahtanut itseni hiihtämään joskus ilman koiraa, mutta muu liikunta ei ole oikein paljaana ihmisenä. Hupsan, mentiin huti polusta...eli Tuhkavuorten kenneliin olen varaukseni heittänyt, narttupentu, toiveissa parkki tai musta, vaalein merkein. Tämähän riippuu siis isän väristä...mutta toiveita on, koska isää, edes kandidaattia en ainakaan minä tiedä vielä.

Lauantaina on sitten se Kemin kv näyttely. Otto on laskelmieni mukaan, ensimmäonen kehään menevä rotikka. Se ehkä on paras vaihtotehto, sillä eipä ainakaan ole niin vauhdin hurmaa, kun edellä ei juokse kukaan. Toviottavasti tämä tuomari arvostaa kesken kehtiyksen olevia rotikkapoikia, ettei ole mikään broileri tuontannon arvostaja. Perjantaina mennään jo Kemiin hotelliin yöksi, ei ole niin hoppu aamulla lähtiä mihinkään.

kirjotusvirheitä mahtaa olla kosolti, en kehtaa tarkistaa...nämä sormet.

pesun jälkeistä kuivattelua

Oton oma viinirypäleen hautomo etuhampaiden välissä

minun siirtolapuutarha

Puutarhassa kukkii kukat ja rehottaa rikkaruohot

18.8. eli 4 viikon päästä saan otattaa tämän tikun pois peukusta. Sitten alkaa kuntoutus...saa nähä koska töihin sitten. Kuluu se aika näinki, toistaiseksi. Ja tokikin tuntuipa taas siltä, että tarpeeseen tuli löysääminen. Alko olla taas maailmanpyörässä isot kierrokset.

Toivotan mulle itelle ja Otolle tsemppiä kehään ja tuomarille reilua mieltä ja ymmärrystä nuorisoa kohtaan. Terveisin Ellu

-ihan ko olis joulupukille kirjeen just laittanu
ps. Rakas Joulupukki, Serti olis kiva:o) kerranki
pps. Rakas Joulupukki, koska serti ei kuitenkaan ole ikinä mahdollista, niin anna ees asiallista käytöstä pussillinen! Kiitos!

Mätsäri Kittilässä ja viimeinki kesä

Näjesse, tulihan se kesä. Mutta tulit net sääskekki. Ja mäkärät, ja polttiaisekki jo nähtynnä. Eikä niitä ole aivan vähän, eije. 

Eilen ku käytiin iltapäivästä veneilemässä, niin kohta keskellä järviä oli mäkäröjä tokka. Jösses! Mutta olipa kertaviekki ihana ilima eilen. Ja toissapäivänä. Aurinko paistanu, ja nahka..se se on taas palanu. Ihosyöpä minua oottelevi jossain. 

Eilen kuiten (tärkeimmät asiat ensin) käytiin Kittilässä match showssa. Otto ei pärjänny mitenkään, mutta sen jo tiesi. Ei rotikka ole niitä rotuja, jotka BIS -palleilla näkyy. Paitsi olihan se viime kesänä BIS 1, vaikka oliki pentu vielä. Niin, vaikkei muuta saatu, ku punanen nauha, niin olin erittäin tyytyväien mörkö/murkkuikäsen käytökseen. Kehässä meni ku unelma, juoksi ihan ok, seiso asennossa hienosti jne. Ei ole turhaan harjoteltu. Parin viikon päästä päästään taas mustien joukkoon. Siis rotikoitten. Siellä ne tunteet aina kuumuu, oman väen joukossa. Mutta kuhan tästä mennään matalalla profiililla ohi, tästä iästä siis, niin taitaa olla asiat paremmin, ku hyvin. 

Meitä oli toki muitaki oman kylän rakkiloita ja kkoloita siellä, seuraavalla menestyksellä: Junior handlereissa Inga ja Saltti olivat sijalla 1! Hienosti meni! Virpi ja sammaripoika Urho Pentu 2. Milla ja siperianhusky Petra sinisten 1. No, Pepi-beagle totuttuun tapaansa BIS sijoilla, tällä kertaa 3. 

Rottorbis Amazing Bo (Otto) Kittilän mätsärissä

Meillä on tänään pihalla taas juostu koirien kanssa ja ilman. Agilityä on hypitty ja pussiin juostu ja juututtu. Tytöt A ja I olivat asialla. Ihanaa, ku lapset pelaa niin luontevasti koirien kanssa, ja tuntuu, että se täyttää niittenki maailman, jos täyttää niitten äitienki maailman :o) (terkkuja vaan Millalle, kaikki nukkuu onnellisesti ja asiat on hyvin!)

Loppuun vielä uutinen. Olen sairastunut, vakavasti. Kuumeeseen. Koirakuumeeseen. Pahenee päivä päivältä. Vaikka söisin mitä lääkettä, ei auta. On vain yksi keino. Ja se on usein nähty. Ja koettu. Odotan sitä:o)

Loppuun pari kuvaa minusta ja Otosta eilen.

"katsoppas Otto tuonne!"

Edelleenkään ei kesää

Oho, onpa heti taas tullut pitkä väli kirjotukissa.

Nyt, ku peukku on paketissa, tulee niin mahoton kirjoitusvirheitä, joten otetaan sillä lyhyellä kaavalla.

Meillä on kasvihuone, se lensi jo kerran tuulen puuskassa 10 metriä, ja meni aivan lisuksi. Korjattu ja kohillaan kuitenki. Kasvimaata on tehty, ja kaikki perennat, on siirretty koirien ulottumattomiin kasvimaan jatkoksi. Saihan siinä kuokkia, kaivaa, möyhiä ja  vaikka mitä, mutta nyt ne sielä rehottaa. Rikkaruohokki, koska kysymyksessä vanha kasvimaa, johon pelto tehny pesänsä. No, tietää, mitä tekee kesän vasemmalla kädellä. 

Kesäkuun ekalla viikolla minun työtapaturma peukalo vihdoin pääsi leikkauspöydälle. Ei tarvinu ku 1,5 vuotta ootella sitä. Nukuttivat minut, ja heti ku heräsin, niin potkittiin jo ulos. Oli aika kamala loppupäivä, mutta seuraavana päivänä jo kirkastu. Peukaloon oli laitettu piikki, ja ranteesta siirretty jänteitä peukkuun. 2 viikkoa pietettiin yhtä kipsipakettia käjessä, ja sitten ompeleet poistettiin ja tehtiin paketti, jonka saa pois, ja pääsee saunaan. Nyt alkaa olla semmoinen kivuton sormi, ajoittain vieläki, mutta ei paha. 2 viikkoa kulu Panacodia ja sen jälkeenki satunnaisesti. Saikkua syyskuun 4. päivään saakka, tai siis sillon töihin, jos on vielä työt mihin mennä.

Viikonloppuna kv näyttelyssä roissa Oton kanssa. Sieltä irtosi ERI 3. Ottohan oli ihan poikanen muihin nähen, mutta meillä ei ole kiirettä, sehän on vielä poikanen. Rottrobis Ecke nähtiin ihan livenä, komia poika. Se on laskemieni mukaan joku serkkupoika Otolle. Pienempi se oli, siis matalampi, mutta massvampi, tietysti. Ukko Sai 3. sertinsä, onnittelut siitä. 

Ylähällä Rottrobis Amazing Bo, Rovaniemi int.näyttely 30.6.2012, ERI3

Rottrobis Ecke, Ukko ja Kati, jotka saivat siis 3.sertinsä.

Arkitottis kurssilla on Oton kans oltu, ja en minä voi poikaa moittia, ei sitä tartte yleensä hävetä. Paitsi näyttelyssä. Olihan se taas niin omaa egoaan täynnä, että huh! Kurssilla on opittu monta hyödyllistä asiaa Niina ja Satun opissa, ja erityisesti Niinan. Hänelle kyllä kuuluu iso kiitos siitä. Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä Ratsutiellä. Otin Oton autosta ja laitoin sille liivit päälle ja päästin vapaaksi, ja kun nostin katseen maasta ylös tajusin, että Otto on menossa kohti ohikävelevää malamuutin taluttajaa, eikä ollu pitkästi enään matkaa. Kun tarkemmin katoin, niin näin, että kah, sillähän onki kaks muuttia...kyllä säikähin. Mutta huusin vain  Otto, tänne, täällä! Niin heppu käänty ja tuli mukisematta minun tykö. Hieno Poika!

Ens viikonloppuna olis Kittilässä mätsäri, jos Oton kans sinne. Heinäkuussa Kemiin näyttelyyn ja syyskuussa olis roissa ryhmis. Elokuussa olis Ivalossa ryhmis 5, mutta ei taida olla karvassa ketään silloin, ehkä Pihka? En tiedä...Syyskuussa Helinälle ryhmis Pellossa, olis ehkä jo karvassaki sillon.

No tulevaisuuden suunnitelmia...lapselle olen miettiny koiraa, jonka kanssa harrastaa maailman parasta harrastusta, koiria. Ja rotua siihen. Porokoira, se tuli meileen, eikä ole hullumpi valinta. Parkkiväri olis ihana, tietysti. Olen vähän kyselyjä laittanut Juoksa/Mikälie-kenneliin, Tuhkavuorten -kenneliin ja pitää vielä tutkia lisää ja kysellä. Ei ole tämän päivän hankintalistalla, mutta ehkä ensi vuoden puolella...katsellaan ja kuunnellaan.

Toviottavasti aurinkokin alkais viimein paistaa. Yksi aurinkopäivä on nimittäin ollut...

Match show Muoniossa 17.5.2012

Niin sitä sitten ootettiin ja pelättiin sitä mätsäripäivää. Ja varsinki sitä sajetta, mikä vaani koko tapahtuman yllä. Aamusta alotettiin klo 8 homman purkittaminen ja tuntu että hopuksi homma väänty, ennen ku oltiin alottamisen rajalla.

HELINÄ BIS 3, Muonion match show 2012.

Kuitenkaan vettä ei satanu, pahemmin. Kaikki suju, vaikka ajoittain vähän takkus. Tulos oli hyvä kaikinpuolin, ja tavoite saavutettiin. Mulla oli Helinä ja Otto osallistumassa. Sekä Anni lapsi ja koira kisaan, Helinän kans. He olivat 3. sijalla. Helinän kans saatiin sininen nauha ja Oton kans punainen. Otto oli niin vauhissa, etten meinannu perässä pysyä. Ehin sen juuri saaha autosta ulos, ku oli jo kehävuoro. Niin sitten mennä reutuutettiin homma läpi. Helinä valittiin sinisten 1. sijalle, vaikka ujostutti taas niin vietävästi. Otto ei sijoittnu punasissa. Lopputulos oli mainio, nimittäin Helinä oli BIS 3. Loistohomma! Anna-Maija ja Pepi voitti, niin arvasinki, vaikka sitä seku kiusasinki, että me Oton kans voitetaan se. Mutta voittonsa ansaittivat, Onnea Annukka ja Pepi!

Match show, Muoniossa kaikki BIS sijoittuneet, Pepi, Rilla, Helinä, Uuno ja Mosse.

Otto jaksaa vakuuttaa minut suurella älyllä ja osaamisella ja vähäisellä opettamisella. Uskoisin, että jos minä vain osaisin kouluttaa sitä paremmin, niin sen kans saattais saavuttaa vaikka mitä. Mutta mulla on vaikia tuo yksin tekeminen, kun en osaa niitä asioita, mitä haluaisin koiralle opettaa. Toivoisin, että alettais koirakoulua harjottelemaan täällä meilläki päin. Otto on ehottomasti meijän tähänastisista rotikoista aivan eri välkky. En tienny niitten olevan tuommosia. Kun taas Helinä, tuo välkky toisesta päästä eilen aiheutti sen, että jo kohta kinttaita suunnittelemaan. Karkasi halavatun otus. Häkistä!!!! Eikä tietenkään antanu kiinni, ei meille. Vaikka lähellä kävi ja näköjä oli koko ajan. Voi että keitti. Mutta sitten ku luovutettiin ja tultiin kotiin todeten, että tulee jos tulee, kiinni ei sitä saada. Niin eräs naapureistamme toi sen kotipihalle autolla, ja neiti etupenkillä. Se oli menny niille eteiseen, ku oli sahaillu siellä jotain. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kyllä keitti, voi hyvä tavaton.

Otto, viisas rotikkani

Tässä on käsileikkoon pari viikkoa aikaa. En tiiä mistä johtuu, mutta nykyään sormi on niin kipeä, että päälimmäisenä mielessä. En tiiä onko niin, että se vain menee huonommaksi koko ajan, vai onko niin, että nyt minun mielellä on lupa luvouttaa, koska nyt on leikkasaikaki selvillä. Odotan suuria, tämä ei ole oikia peukalo. Ei tämän kans voi tehä mitään kunnolla. Aggrafeja otin tänään potilaan jalasta, ja voi pojat sitä särkyä, mikä siitä tuli.
Torstaina on sitten tuo maksalääkärin vuoro. Saa nähä, mikä on ajatus...ajattelin kysyä, että onko vaaraa, että kyse on jostain muusta kuin FNH:sta, kun aina sanotaan, että tod. näköisemmin se on FNH, mutta hemmetti, jos ei se ookkaan, vaan joku ihan oikia tappava kasvain...hoksin justiin, että voihan sitä panikoija tätäki, vaikka harvemmin panikoin mitään tämmösiä terveysjuttuja, tulee mikä tulee, vaikka tekis kipiää.
Ja sitten vähän parempiin uutisiin, perjantaina valmistun erikoistumisopinnoistani, eikä numerokkaan ole pahimmasta päästä. Ei nyt 5 keskiarvoa ole, mutta just sitä, mihin olen itte pyrkiny, eli töitä teheny, eli ei aivan 100 % panostusta ole mulla ollu tänä vuonna tarjota. Mutta muuten olen erittäin tyytyväinen! Hip hei! Taas on jotain saavutettuna tämän ihanan ammatin ja ammattitaidon edistämiseksi.
Ja lopuksi kuvia...

Ei tule kesää

Oijjjjoi, ku ovat uudistaneet tätä kirjoitusasua, tuntuu etten löyvä tästä mitään tuttua, enkä saa tolkkua...

Ja taaski on aikaa siitä, ku viimeksi olen mitään päivityksiä tänne bloggeroiseen väsänny.

Kevät etenee poikkeuksellisen hitaasti. Viime vuonna lunta oli tähän aikaa juuri erittäin vähän, mutta nyt on lunta niinku huhtikuun alussa. Piha on just ja just sula, mutta siinäpä sitä sitten onki sulatusta. Ja kylymää on piisannu.

Hiihetty ollaan aika lailla. Anniki varmaan 200 km. En minä siis paljon ole tietystikään hiihtäny, mutta nyt ehkä saman ku Anni, eli resursseihin nähen aivan nokko.

Tässä on kevään mittaan viety niitä erikoistumisopitoja läpi ja vielä yks koulupäivä pari on jäljellä ja sen jälkeen akuutin päivystystyön erikoistumisopinnot on suoritettuna. Ei kai niistä nyt sentään pomppaa? Hoppas, ettei. 

Rodos, Mandrakin satama huhtikuusa -12

Rodos, Ixia huhtikuussa 2012

Pääsiäinen oli ja meni ja mitäs sitä sillon tehtiin, en muista. Ei kai mitään erikoista. Sitten tuossa kaks viikkoa sitten lähettiin Rodokselle viikoksi. Koirat jaettiin maalimalle, tai ei ne nyt ihan maailmalla olleet. Otto meni papalle, järven taakse. Niillä oli ollu kai tosi sujuvat hommat. Hienosti oli menny. Ja jotenki mulla oli just semmonen olo, että pappa on Otolle paras hoitaja. Luottamus oli 100 %. Loput oli mummolassa, naapurin Arppa-tädin hoivissa. 

Työpari, isäntä ja koira. Bordercollie mahd.sekoitus seurasi uskollisesti isäntänsä työskentelyä kadulta käsin.

Meillä lähti lento aamulla 6 aikaan Oulusta ja sen yön unet oli aika lyhyet, mutta se ei tietystikään haitannut. Mulla lentopelko nosti ihanasti päätään, kun noustiin siiville. Aaltoina tuli ja meni lentopaniikki. Sitten tajusin, että nyt täytyy alkaa tehä jotain, ja join punkkua. Kyllä sillä paniikki vähän pehmeni. Rodokselle saavuttiin hyvissä ajoin, siihen nähen, että jäi kohta täys päivä jäljelle olla paikan päällä. Siellä oli meille just sopivat kelit +20 – 26 astetta. Tosi ihanaa auringon paistetta. Hyvää ruokaa, ja olutki oli hyvää, minä joka en moisesta litkusta tykkää. Mythos oli hyvää. Uitiin hotellin altaassa, meressä tuulisella ja tuulettomalla rannalla. Kierrettiin saari vuokra-autolla. Se oli minun korkeanpaikan kammolle ahistavaa hommaa. Oli ihanaa. Päivät unohtu, eli loma toimi niinku pitiki. Paluulento oli karmea. Vaikka paniikki oli vähän pienempi, mutta häiriötekijöitä riitti. Siis oli liikaa. Kauhukakaroita koneessa. En tykkää yhtään. Kotiin oli ihana tulla ja jotenki Ottoa oli aika kova ikävä. Se oli niin cool, ku mentiin hakemaan sitä papan luota. Niin isoa poikaa, että oho. Viikon aikana ei ollu lumet puonneet mihinkään. 

Kaunis on auringonlasku etelän maissa

Kun sunnuntaina tultiin sitten kotiin, niin sairaalasta oli tullu postia. Maksan uä aikaa oli aikaistettu kuukaudella. Sitä ihmettelin ja soitinki lks:aan, että miksi näin on tehty? Tokihan se minua jännittiki, että onko nyt jotain kamalaa selvinny. Vaikka ehkä se on ihan riittävän huono asia jose, että siellä maksassa on kasvain. Osaston hoitaja sano, että radiologi haluaa minun tulevan nyt 4.5.2012 paikalle ja lääkäriinki olis minun toivonu pääsevän, vaan ei sitä saatu onnistumaan. Mulla olis ollu uä ja lääkäri aika molemmat 11.6. päivälle, nyt siis erillisinä päivinä. No, mikä se meillä, eihän se ole ku 560 km tai jsp matkana…heh. Kaks päivää ehin olla töissä ja ihan jo kaipasinki sinne. No, eilen sitten kävin siellä maksalootalääkärillä. Kun sinne sitten menin, niin hoitaja sano ensin, että haittaako, jos tulee yleisöä? Eihän se minua varsinaisesti haittaa, ku ei tätä ihmeellisemmästä asiasta ole kyse. Kerran olen kieltäytynyt kunniasta, silloin oli laskettu aika aika lähellä. Sitten kysyin hoitajalta, että olenko minä joku koekaniini? Niin vastaus oli, että et nyt ihan koekaniini, mutta tässä halutaan opettaa radiologeille se varjoaine tehostumisen käyttö ja muut siihen liittyvät hommat, ja että minulle olisi suklaalevy vaatteiden vieressä kiitokseksi, että olen tullut sinne. Sitten tuli radiologi, tervehti asiallisesti ja ilmeisesti muisti vielä minut, kun kysyi, että kummassa kädessä meillä oli kanyyli viimeksi ja jäikö mustelmaa. Mutta pahinta oli, että ne muut tohtorit eivät edes tervehtineet. Voi jumaliste, minä olen ihminen, eikä ole käsittääkseni asiallista se, ettei tervehditä potilasta. Mutta tuntuu olevan nykypäivää se, että lääkärit on niin ihmisen yläpuolella, etteivät vaivaannu puhuttelemaan rahvasta. Onneksi ei kuitenkaan kaikki. Mutta nuoriso on jotenki vakavamielistä ja ylevää sekä nämä jo ikääntyneet eilisen kokemuksen mukaan. Mutta onneksi ite päätyyppi oli yhtä asiallinen, ku ennenki. Ja siellä tosiaan oli suklaalevy minua odottamassa, kun homma oli sitten selvä. Ja tämä tuttu radiologi muisti jopa kiittää, että olin tullut paikalle, kun homma oli valmis. Asiallista. 2 viikon päästä on sitten sisätautilääkärille vastaanotto aika ja kuvista lausunnot ja sitten taas mietitään, mitä tehdään.

Meillä on Muoniossa sitten helatorstaina match show. Meillä on tuomarit ym. asiat reilassa ja palkintojaki taitaa olla ihan kivasti. Olen Pedigreelle laittanu sponssaus pyynnön, mutta taitavat odottaa niin suurta tapahtumaa, ettei meille irtoa mitään sieltä. NO, vielä toivossa hyvä elää.

Meinaa lentsua pukata. Kunnon nuha ja kurkkukipu oli eilen, nyt nokka tukossa ja yskittämään jo rupeaa. Ei ole ollu puoleentoista vuoteen räkätautia. Paitsi yks keuhkokuume, mutta ei tämmöstä. Ääni on menny pari-kolme kertaa, mutta ei ole oikein syytä ollut moiseen. Nyt on vielä ääni tallella.

Meillä pimeni netti, ja siksi aattelin että kirjotan nyt ku on joutoaikaa niin wordilla tämän, ja sitten vain kopioin blogiin. Ja kun siinä aikani rassasin, niin jäi modeemin virtanappi pois päältä ja ylikuumennustilassa hain soneran numeroa, mutta onneksi en löytäny. Olispa ollu noloa, ku olis toennu, että yks nappi jäi painamatta. Mutta olihan siinä siis jotain pikku häikkää. Se on selvä se...mutta ehkä vain hetken. 
Posion ryhmänäyttelystä uutisia Helinän Sanni siskosta, joka saanu ERIn ja ollut PN3. Onnea Sannille!

Tuloksia

Niinon taas aikaa vierähtäny. Niinku aina, ku pitäs kirijottaa, eikä ole saanu aikaseksi. 

No tässä välissä on tapahtunu semmosta, että Anni kävi Svappavaarassa ruottissa hiihtämässä kilipaa ja sai ronssia. Tänä vuonna on hiihossa tapahtunu kehitystä. Eilenki se veti 12 kilometriä aikaan 1 tunti 50 minuuttia, mutta välissä oli 15 minuutin tankkaustauko. Ak. hiihti perässä, siis perässä. Ei puhetta, että olisin ohi hiihtäny. Se tyttö suttas niin kovaa vauhtia menemään, että alta pois..kuhan sille saa päähän tuo kilipailuvietin, niin hyvä tulee. Sen verran arka, ettei uskalla ronskisti ohitella ja jää heti perään hiihtelemään, jos ei heti ohi pääse...mutta kyllä siperia opettaa.

Rottrobis Amazing Bo, JUN EH1. (ja punaiset silmät)

Iloiset ja tulokseen tyytyväiset koira ja omistaja

No, Otolla oli sitten eilen ensmäinen aikusikänen näyttely Kemijärvellä. Junnu-uroksia oli kaks, eli Otto ja se toinen. Heti liikuntahalliin mennessä huomasin, että mulla on iso poika narun päässä, joka käyttäyty ku sika, rähjäs ja pullisteli..hävettiki kohta. Mutta ku tuli meijän vuoro mennä kehään oli poika hanskassa, ja hyvin oliki. Tuomari, Jari Laakso huomioi heti käytöksen  ja totesi, että on tottista harjoteltu...-noo, vähän yritetty...-kyllä sen näkee, joka on harjotellu ja joka ei ole. Ja te oletta. :0) (suurta onnen tunnetta siinä kohti).

Tuomari juoksutti reippaalla käjellä, ja Otto onneksi ravas koko ajan, tyylillä. Seiso hienosti ja näytti hampaat. Karvaa syynäs tuomari oikein olan takaa...aattelin että moittii laineikasta ja pitkähköä karvaa, mutta sanoki, että tämmönen karva rotikalla pitäs olla, säänkestävä. Eikä mikään lyhyt karva!!! Jei! Hampaat näytti hienosti ja legot oli laskussa oikein. Kehu koiraa täyspäiseksi työkoiraksi. Liikunta niin terveen näköistä, että varmaan on lonkat kunnossa. 

Ja arvostelu meni näin: 1 v, hyvä rungon pituus, riittävä raajaluusto, jäntevä, työkuntoinen, riittävät kulmaukset, etuosa tulee täyttyä iän myötä, hyvä pään profiili, vielä pennun kallo, hyvä kuonon pituus, hyvä purenta&huulipigmentti, hyvät värimerkit, lupaava karvapeite, terveet liikkeet. JUN EH1.

Arveli, että tuleva vuosi näyttää, mikä koirasta tulee, eli kevyt vielä. Mutta sano, että älä lihota koiraa. No ehän mie sitä tee. Siis aivan huipusti meni...tiedän, että koira on vielä etuosastaan kevyt, mutta muuten meni niinku Strömsössä, siinä ruottalaishenkisessä laivastail ohojelmassa. Nyt taijan antaa Oton muhkeroitua muutaman kuukauden ajan ja sitten taas mennään. 

Helinän jätin kotiin, ku ei ollu oikein esittäjää sille..eikä tuo tainnu olla huono veto ollenkaan, että jätettiin väliin. Siellä oli sertin pojat saanet H:ta tai EH:ta...Mutta siihenhän monet asiat vaikuttaa, ei pelkkä komia turkki. Pitää sitä osata esiintyäki. Olen sitä mieltä. 

Pari heikohkoa kuvaa paiskaan loppuun, ei sitä taija niin hyviä kuvia saaha koskaan näytelmistä...

Tästä on hyvä jatkaa!

Nyt aurinkoista pääsiäisen odotusta kaikille!