Laiska kirjoittaja...

 
Onpa taas ollu kirjoittaja laiskansorttinen...vaikka muuten innokas kirjoittaja olenki, mutta kun yritän aina saada kuvia mukaan blogiin, niin se varmaan hidastaa...ei käy niinku nips naps, nuo kuvien siirrot. Mutta yritän ainaki. Lupaanki tässä, etten lupaa kirjoitustahista mitään erikoista. Hyvin menis, jos kerran viikkoon saisin kirjoitettua. Mutta...

Joulu tuli ja meniki se. Tänään on uuven vuojen aatto. Kolome varttia jälellä tätä vuotta. 

Mitähän sitä tästä on äkkiseltään jääny käteen? Jos miettii hyviä asioita, niin...lähetään alku vuojesta: minusta tuli jotaki, eli sairaanhoitaja, ihana lomareissu, Otto muutti ruottista meille, no...hemmetti tässäkö nämä nyt oli? Onhan noita tietysti ollu, mutta mikä on, ettei nyt niin mainittavaa tule...no okei, kesä"loma" viikko ja Naruska, (mikähän siinäki niin helkkaristi viehättää?). No, huonoja: (näitä varmaan tulee tuhottomasti) sairastuin loman jälkeen keuhkokuumeeseen, asiat oli kuulemma aika huonosti jonku aikaa, mutta sitten ihmeparantuminen, ja olisko niin, että tuo vei kuitenki niin paljon voimia, että koko vuosi on menny niinku puolivaloilla, ei ole oikeen mitään ylimääräistä annettavaa. Niin, no onhan tässä ollu sitten tuon mahan kanssa kyllä yhtä taistelua, kivut oli onneksi pitkän ajan poissa, mutta loppuvuosi muistutti siitä, että jotain vikaa on, koulun alkaminen toi lapselle pitkän lentsun, senki kuunteleminen ja kaikki siihen liittyvä aiheuttaa väsymystä ainaki mulle, kun yöt pitää valvoa. Peukalo on risa ja rikki, perämoottori varastettiin, autoki hajos, vesivahinko...no niin, minä arvasin, että tästä miinusmerkkisten jonosta tulee pitempi...en ala. Mutta olen kutakuinki vielä elävien kirjoissa, jospa siis ens vuos olis paremmin asiat.

Mitä ootan ens vuojelta: LOTTOVOITON, no tottakai, jokainen nyt lottovoittoa oottaa. Mutta ehkä sitä turhaa ootta, ku ei ees lottaa, paitsi Sambo kyllä kantaa kiltisti rahansa R-kiskalle, että nyt oltais niinku viimein jo saamapuolella, vaikka on se kai joskus, ei enään nykysten, jotain saanukki sieltä. Terkkuja loton hengelle, että ootan ikkunassa, koska se tulee meille;=). No, sitten jatketaan oikeaa riviä...KOIRANÄYTTELYITÄ ja jos viimeinki sitä menestystä, olisko paha? Laskin, että Otolle olis jotain ainaki 5 näyttelyä luvassa ens vuojelle. Ai että kuulostaa ihanalta. Sitten minä ootan hiihtolomaa, tulee Annin serkkuja kylään. Ootan peukalon leikkausta, jospa seki kuntoon tulis, ja huhtikuuta ja Rodoksen lomaa, sitten kesää ja siten, että minäki saisin siitä nauttia kerranki ees sen verran, että muistaisin ja tajuaisin, kun ihmiset puhuu kesästä, että minäki olen sen eläny. Koirille terveitä päiviä, erityisesti Oliverille, tuolla vanhalle rakkaalle koiralleni. 

Tänään keksin ratsastusleirin ja vielä jos sinne pääsis maailman parhaan ystäväni ja meijän tyttöjen kans, olis tosi jees. Mitäs vielä, no se mikä tätä elämää pyörittää, eli työ. Saisin jatkaa tässä työssä, mitä olen nyt reilun vuojen teheny, ja että minä jaksaisin tehä sitä, tai tietenki se riippuu siitä, että sitä sais tehä...ja että kaikki turhat päätä rassaavat sivuseikat, vaikka tärkeitä nekki ovat olis taka-alalla, sais keskittyä vain siihen itteensä, eli työhön. 

Oi niin, ja mikä se tärkeintä: LAIHTUA PITÄS!!!!!! ja olispa ihanat kevät ilimat, eikä olis tammi-helemikuussa pakkasia, ainakaan kovin paljon ja kovin kylymiä. INHOAN niitä! Ja naapurin valkoturkille monta tervettä pentua! Ja kaikille ystäville, läheisille ja tuttaville paaaljon hyviä päiviä, terveyttä ja iloa! Näitä minä toivon!  

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012! (tämä on taas vaikia kirijottaa) Gått nytt år, Happy new year och så vidare! 

**** ja nyt kun yritän laittaa kuvia lopuksi, niin tallennuksessa onki tapahtunu joku virhe, eikä kuvia löyvy mistään, eikä niitä voi uudelleen ladata, että se siitä...mutta kuvia tulee jälkeenpäin****

Joulun odotusta

Minä ja Pihka

Otto ja Helinä

Otto

Otto -joulupoika

Jouluun on aikaa enään 5 yötä. Tässä pari kuvaa ajalta ennen joulua.

Kaikille oikein rauhallista ja ihanaa Joulun odotusta!

R.I.P. Mona

Mona (19.2.2006 - 1.12.2011) vahtii risteyksessä, että kaikki menee niinkuin pitääkin.

Joulukuun ensimmäinen päivä toi surullisen uutisen. Mona oli muuttanut autuaammille mettästysmaille. Oli kai kuollu onnellisena, siinä työssään, mikä on se hänen päätyönsä ollukki, hirvenhaukussa. Oli löytäny luoti Monan ja siihen oli menehtyny. Maaliman viisain koira, ainaki semmonen, jonka minä olen tavannu. On kuulemma ollu historian ensmänen Vekku puhetta vaille, mutta sitä puheen puutetta minä en muista, mutta Monkkerin muistan. Mona oli viis vuotias ja muistan ku se synty, pari viikkoa ennen ku Lina synty. Sillon oli pentuja muistaakseni 12 vilistelemässä jaloissa. Mona oli kotikasvatti, Inkan pentu. Kerman värinen ja luonne aivan erikoinen. Ei olis tarvinu koskaan kiinni pitää. Se pysy mukana missä vain. Sen sai jättää irti pihalle ku lähettiin kuka mihinki, päiväksi. Se makas joko postilaatikolla ja vahti ohikulkijoita ja porotki se vahti samalla, eikä niillekkään koskaan mitään teheny. Ei ikinä, ku oli kerran kielletty. Iltasin se kävi nukuttamassa kaikki uneen, makas jokaisen sängyssä vuorollaan, ja kaikki luuli, että Mona nukku vieressä koko yön. Se nukku kaikkien vieressä. Aamulla ei ollu hoppu ulos, paitsi yhen vuojen ku käytiin lenkillä aamusin ennen seittemään, oppi se nekki erottamaan, koska on semmoset aamut ja koska muunlaiset. Kaikki asiat oli Monalle selevää opettamatta tai melkein niin, että kerran sanottu ja ajateltu, niin oppi oli siirtyny Monalle. Se oli ihmeellinen koira, osas nauraaki, vaikka niinkai nuo näyttää kaikki hänen kanssaeläjänsä muutki tekevän, Iitat ja Linat, yhtä hymyä. Mutta Mona ei tykänny pojista, Okia se muisti aina vannottaa, eikä Ottokaan säästyny siltä käsittelyltä, mutta erityisesti Oki sitä pelkäs. Mona oli niin erityinen koira, niin erityinen. Koiraksi ihmeellinen ja täydellinen. Muuta en voi sanoa, kuin lepää rauhassa Rakas Mona. Muistan sinut ikuisesti! Tähän ikään olen jo nähnyt niin monen koiran tulevan ja menevän, eikä vanhojen poistuminen enään pitkästi sureta, mutta kyllä tämä kuolema oli harmillinen juttu ja sen ajatteleminen saa vedet tulemaan silmiin, enkä oikein voi uskoa sitä todeksi, mutta totta se on, Mona on poissa.

Mona ja Pihka olivat sopuisat kaverit pitkään

Mona ja Pihka

Pihka ja Mona

Toki jotain hyvääkin, Oliver on tänään 13,5 vuotias vanha poika. Ja tuossa ku sitä oikein mietin, niin tuumasin, että se ei ole poika vanhentunu yhtään 13 vuoteen. Se on ollu jäykkä poika jo 7 vuotta, ja vissiin jo ennen sitäki. Harmaantunuhan se tietty on, mutta ei siitä mitään ikääntymisen merkkejä ole näkyvillä. Saa nähä, kuinka on pitkää ikää hälle luvassa. Piikkis kuoli tasan 13,5 vuotiaana.  

Tässä on vähän potilaan rooli mulla ny päällä. Silimä on tulehtunu, pienimuotoista lentsua siis niinku nuhaa, korvakipua, pääkipua, kaikki kivut siis oikealla puolella, sillä samalla, jossa silimäki on tulehtunu. Keuhkoissa on vähän semmoinen jännittävä tunnelma. Siis niinko pelottava, muistelen nimittäin sitä viime helemikuun keuhkokuumetta, ja vähän niinkon pelekään, koska nyt tuntuu siltä, että kaikki lentsut johtaa keuhkokuumeeseen, vaikka eihän se niin ole. Mutta en tiiä, ku olen ollu terve sen keuhkokuumeen jäläkeen, ääni menny kerran, mutta ei ees tämän asteista tautia. Tosissaan pää-korva-silmä-poski alue on todella kipiä, mikä se sitten onkaan syynä sille, mutta kuumettahan mulle ei vähällä kummalla tule, paitsi viime keväänä, sillon oliki 40 ja olo sen mukainen...hui, pelottaa ajatuski...

Mutta tämmösiä joulukuun alun tunnelmia, ei niin mukavia, mutta elämä jatkuu.

Lunta sataa

Otto

Ka, niin se rupes nakkomaan tuota lunta oikehen olan takaa. Isoja reutaleita, muttei niitä riekon kokosia. Tässä joku vuosi sitten niitä sato tuossa koossa, riekon koossa. Myöhästyin kohta koulustaki niitten riekkojen tähen. Ja ku sitä kouluhun päästyäni selevitin, niin heti kuulu jostaki takapenkistä, että joo justihinsa, riekonpa tietenki. No, aivan tosi, riekon kokosia, mutta niitä ei sitten ole sen koommin näkyny. Se oliki semmonen talavi, että sitä lunta sato usiammastikki. Viime aikoina on valloilla ajatus, että periksi ei anneta, eikä häviö ole vaihtoehto. Tuona talavena sitä joutu nuista oikeuksistahan kiinni pitämähän usiammastikki. Se oli sitä aikaa, ku oli auto, jossa oli helekatin hyvät renkaat, nyt on enään vain auto. Ja siinä renkahat, muttei hyvät. Nokian Hakkapeliitat on renkahat, oikiastahan isolla Ärrällä. Nyt on jokku paskat rattaitten paikalla. Tosiaanki, nyt jo luisuu sivuraiteille, siinä missä autoki huonoilla renkahilla. Tuona talavena, ku niitä riekkoja sateli jouvuin soittelemahan tuon tuostaki tienkäyttäjän linijahan, sehän se on itkumuuri, mihin lappilainen soittaa, ku ei ole teitä aurattu sitten toissatalaven, puhumattakaan soranhippusista. Sillon oli tiet käsittämättömän heikossa kunnossa, ei kulukenu aurat, karhuista puhumattakaan. Ja jos oli jäätä, niin sitä oli, vaikka luistella asti. Sillon minä soitin sinne linijalle lähes joka kerta, kun taitoin matkaa itä-länsi suunnassa ja lapin läänin alueella. Ja seki tapahtu 2 kertaa viikkohon. Veemäinen ämmä ku olin, niin ajattelin, että mullon oikeus napista, jos ei tienpito onnistu. On mulla se numero tallella etelleenki. Soitellaan!

Niin ja tuossa jo taisin kehuakki, että on muuten renkaat, jokka luistaa hyvin...tässä jo kohta luistelin poron päälle, polijin jarrua, eikä tapahtunu mitähän, sitten löysäsin jarrun ja puhalsin turvan eestä ohi. Oho, nyt tulee höpöjä, en palijon puhaltanu, en uskaltanu. Mutta siinä samalla ku suttasin renkaitten kans oli kiva kokeilla mitä tapahtuu, ku polokasee kaasua tavallista enämpi;=)

Olen viime aikoina ajellu rovaniemellä lähes joka viikkoa, ja aina sielä isossa sairaalassa. On vikaa mahassa ja käjessä. Ei minua tuo käsi huoleta, sen vuoro tulee joskus. Leikata pitää, mutta se nyt vain on leikkaus ja sen ajankohta riippuu siitä, kuinka asia käsitellähän, ja sehän käsitellähän hitaasti ja ei niin minun evuksi, jos vain jatkan tätä soittelua vakuutusyhtiöhön. Kohta net suuttuu, ku aikani temppuilen. Mutta tämä maha, siinä on askartelemista...uusia tutkimuksia tulossa. Ja oli täpärällä, ettei tarvinu lähtiä verikokeisiin rovaniemelle, olishan siinä tullu matkaa reilut 500 km yksille verikokeille. Säästyin kuitenki tältä.

Meijän Otto on sitten niinko vähintähän 66 cm korkia ja painoa varmahanki kohta se 45 kg. Ainaki jos siitä voi päätellä jotaki, että se juoksi minut eilen nurin maantiellä. Enkä ole aivan 45 kg keijukainen...jösses, se poika tuli lujaa ja meni lujaa, vaikka minä, satakilonen reikkalainen kaajuin siinä välillä. Huh helskutti.

Meillon alakanu tuo koiranruoan kulutus taas nousemaan, ku Otto kasvaa. Se poika syö taas yli kaikkien muitten määrän yhtehensä. 15 kg 1 st Choicea ei ole ko näyttää miltä pussi näyttää molemmilta puolilta.

Tänähän on tullu lunta aikalailla, varmahan ainaki 10 cm, seki on vähintään, niinku Oton paino. Huomisehen mennessä pitäs saaha kamerat laattua, jotta sais mahollisimman hyviä kuvia.

Nyt tämä koiravarmari lähtee saunahan. Lapsi, joka täytti viikko sitten seittemän vetelee hirsiä, ja tässon sitä laatuaikaa tarijolla...

Pellon Match Show 12.11.2011

Otto, punaisten 2.

Niin sitä lähettihin aamusta Pelloon, Match showhun. Kyllä se koiraihiminen tuhulaa palijon aikaa ja rahaa moiseen hömpötykseen, mutta ei näistä karvoista mihinkähän pääse. Lähettävä on, oli keli mikä hyvänsä. Ja kelihän oli toki tänään koko lailla liukas. Yks rekka oli puhaltanu katollehen jossain tuolla välillä. 

Perillä ihailtihin tuota Pellon komiaa Rohki hyvää hallia, on se vain upea! Aivan tässä jo piti alakaa haikailla, että pitäskö sitä Pellohon muuttaa, se on koiraharrastajan mekka, näin pohjoisella pallon puoliskolla. 

Anni ja Helinä osallistu lapsi ja koira-kilpailuun. Meni ihan tosi mallikkaasti molemmilta, ihan olivat kehässä kahen, eikä tarvinu ees apua. Sijoitus oli 4. 

Otto ja kengännauha

Mustat housut ja musta koira eivät kuulu samaan kehään, mutta Otto on komea

Otto puhtaassa ravissa

Sitten tuli pennut vuoroon, elikkä meijän Otto, ikää 8 kk ja kokoa enemmän ku laki sallii. Kehäsuoritus meni hienosti, ei temppuilua, kuten edellisellä kerralla. Tuomari vakuutti minukki haltioituneilla kommenteilla koirastamme. Olin lähes sanattoman onnellinen niistä kommenteista, vaikkei tämä mikään rotuspesiaalitapahtuma olekaan, mutta silti...no, Otto sai siis punaisen. Ja kun sitten valittiin punasista paras, oli kehässä koolla jotain 10 koiraa. Pentuja siis oli varmaan lähemmäs 20, jos ei enemmänki. Tuomari tiputteli koiria pois ja Otto jäi 4 parhaan joukkoon. Ja lopulta olimme sijalla 2 ja niin onnellisia. Otto esiintyi tosi hienosti, eikä peitsannukkahan kovin mahottomasti. Pääasiassa meni ravilla. 

No, Helinähän sitten oli aikuisissa ja niin taas alamaissa, ettei antanu tuomarin ees lähestyä itteään, vaikka sama tuomari oli Annin kans ihan ok. Sininen nauha, eikä sijotusta sinisissä. Mutta se ei ollu tärkeintä, vaan osallistuminen ja harjoittelu. 

Helinä

Lapsi ja koira kilpailu, meidän tytöt sijalla 4.

Hyvä mieli jäi, ja kannatti taas kerran ajaa muutama sata kilometriä tämän takia. Kannatti tosistikki. 

Siellä oli Unnin siskon tyttö Milja. Tuntui olevan saman temperamentin omaava, kuin täti Unni. Tyyne, siis Miljan äiti ei kuulemma ole läheskään niin sähäkkä.

Onneksi ens vuosi tuo useita näyttelyitä, se on mannaa minun kilipailuvietille ja näyttelyhalulle ja viimeinki jo toivoisin menestystä, ees jonkinasteista. Siitä on niin kauan, 20 vuotta, kun sitä mainetta ja kunniaa on viimeksi oikiasti tullu. Nyt tuntus, että olis minun vuoro jo viimeinki.

Mennessä Helinä touhotti, mutta tullessa maistuikin uni.

Huomenna on isänpäivä, ja meillä sanotaanko näin, haisee palanu kakku. Kyllä siitä raapimalla saa hyvän kaakun, ottaa palaneet pois ja kosolti kermaa pintaan. 

Anniki on muuten parantunu siitä 14 viikkoa kestäneestä tauvista, antibioottikuurin siihen tarvittiin, mutta niin se loppu seki. En ees ajatellu, että sillä mikään olis, ku ei ollu korvat kipeät???? Haloo!

Nyt tähän lopuksi heittelen kuvat sekaan ja lähen ihailemaan palanutta kakkua.

Otto 8 kk

Otto täytti 6.marraskuuta 8 kuukautta. Vaikka eihän se nyt mikään iso juhlapäivä olekaan, eritoten koiran maailmassa. Mutta Otto täytti silti:=) Otto paino tuona päivänä 42 kg, meijän punnituksen mukaan. Olihan siinä niinko haastetta jaksaa se nostaa syliin ja vielä pitääkki siinä.Sami nosti sen, minun ei tarttenu, voimat on ollu vähissä sen kans jo aikoja sitten. 

Nyt on lauantaina tulossa Pellossa Match Show, rohkiasti minä aattelin, että otettais koko sakki, siis muut paitsi Pellervo mukaan sinne. Onhan se onkkelmallista, Pihka pelekää, Helinä haukkuu ja Otto varmaan riehuu, mutta pitäähän nuorison oppia olemahan. Eilen haikailin, että olispa Pihkalla Piikkiksen luonne, johon Sami sitten, että olis Helinänki kurittanu moneen kertaan. Niinpä jo justihinsa, niinhän se tekiski, ei sitä ikä koskahan parantunu siitä kipakasta käytöksestä. Vaikka muuten niin ihana esiintyjä, jos aatellaan kehäesiintymistä. Mielestäni oikein viksu mummukka se oli. Se jotenki nautti, vaikken tiiä voiko koira nauttia siitä, että sitä riepataan kehiä ympäri ja vieraat kaivelee suut ja takapuolet. Joo, mutta Pihka on ja varmaan pysyy erittäinujona tyttönä, voijaan vain yrittää tukea rohkeampaan käytökseen. Katotaanpa kuinka käy sitten Pellossa, kuka pelkää, kuka riekkuu ja kuka haukkuu. Kirijotan miten sitten kävikään.

Otto, 8 kk

Oliver 13,5 v. Höpsöikäinen. -kukaan ei varmaan huomaa

Pihka lepäilee

Hakua pitkästä aikaa

Helinä kerjää

Marraskuun 5.päivä menossa ja vettä tulee taivaan täyveltä. Lämmintä on +5 astetta. Ei pahastikkaan. Säästää lämmityskustannuksissa, ku on tämän verta lauhaa. Viime talavena se vähän pääsiki lipsahtamaan vähän toisehen laitahan tuo lämmittely. Pakkasta nimittäin piisasi. Nyt muistan lukeman väärin, mutta jotain 150 pakkaspäivän luokkaa oli peräjälkeen. Ja kuten sanoin, muistan väärin, mutta määrä oli paljon. Hyh helskutti.

Linnunpyynti loppu. Karhunpyynti loppu ja niitä jäi aika ihimeen paljon saamatta lupihin nähen. Missähän ne olit, nukkumassako?

Hirvenpyynissä oltihin viikonloppu ja saatihin saalistaki. Jalaka oli saaliseläimellä vähän heikossa kunnossa. Luu törrötti, ja turvotusta oli riittävästi. Polovi oli kait aika löysän mallinen ollu. En osallistunu nylykyyn, ku lähettihin jo muonioon ajamahan.

No, koulussa olitihin torstai ja perijantai. Olihan kerrassahan loistokas luennoitsija, Tuomas Peltonen, LT, lääkärikouluttajan erityispätevyys. Kyllä jos tuommosta oppia sais koko koulutuksen ajan, niin ei menis huonostikkaan. Aamulla kasilta alotettiin, lounas puolituntia ja yhet juoksukahavit ja yli neljän meni, eikä kellään ollu hoppu kotihin. Ja minä en haukotellu kertaakaan. Oli hyvä päivä.

Tänään sitten oli sateiset hakutreenit. Kaheksitoista mentihin Ratsutielle.Sambo lähti mukaan ja se teki hyvää koirille, saivat hakea myös miespuolista "mummoa". Pari tuntia tarvottiin märässä metsässä ja nähtiin oikein kivoja suorituksia itse keneltäkin. Meitä ihmisiä siellä oli 2 x Tiina, Niina, Milla, Sami ja minä sekä pikkutytöt. Koiria oli Otto, Rane, Maukka, Saltti, Inkku, Nappi ja Malla. Ihan hyvä otos koiraharrastajia.

Otin, tai no, Sami otti yhen videonpätkän, yritän saaha sen tähän ladatuksi, mutta en tiiä onnistuuko...kattotahan.

Otettiin hunnilaumasta luokkakuvaa, eikä onnistuttu.

Yritän tähän ladata videon treenistä, mutta jos ei onnistu, niin sorry sitten:=)

Mitä tapahtuu koiraperheen kukkapenkille?

Oliver vanhus osallistuu pahantekoon

Otto

Otto ja Pihka

Vauhtitassun Pihka

Pihka

Pikainen kirijootus vainen. Muutama kuvanen syyspäivästä. Pihkakin pitkästä aikaa päässyt vapauteen, juoksu loppui ja Otto jätti Pihkan rauhaan.
Helinä on edelleen mummolassa, mutta kun nyt linnunpyynti lähestyy loppuaan, niin eiköhän Hemppukin koteu.

Kilinä, kolina, Helinä

Otto ja Helinä köydenvedossa

Sampo ja Helinä

Helinän nuotiokontakti. 10 metrin päästä mennään nuotiosta ohi, ei pysähytä.

Helinä on reipas tyttö. Se tyttö ku pääsee mettään, niin sitä vauhin hurmaa. Voi pojat! Se tyttö vilahtaa ku pikkunen kettu, häntä suorana. On sillä hakemisen riemua, kyllä sitä ilokseen seuraa. Oiva mimmi, kerrassaan. Se ei väsy vähällä, tai ei ainakaan anna periksi. Ei se jää nuotiolle makkaraa paistamaan, se juoksee ohi ja jatkaa touhotustaan.

Täh, kuka soutaa? Otto on vahti.

Otto

 

Murrr, missä ja kuka?

Viikonloppu oli taas mettän täyteistä touhua. Lauantai alako taas, kuinkas muuten ku aamukettuilulla. Lauma ukkoja ja minä kokoonnuttiin taas yhteen ja siinä kevyet aamuväännöt otettiin. Siinä itte kukanenki voi miettiä, mitä kannattaa tehä ja mitä jättää kertomatta...niistä aina puhutaan siihen saakka, että seuraava tekee jotain, mistä voi vääntää legendaa seuraavaan töppiin saakka. Aamuihin kuuluu aina myöskin vitsit, joista vastaa Pena. SS ja TH kinaavat keskenään, toinen muistaa ja toinen on muistavinaan. Ja kaikki kuitenkin lopulta kääntyy siihen, kun SS viimeksi eksy, eikä pysyny sielä, missä sen piti, ja SS puolustautuu ettei ollut eksyksissä, koska löysi kotiin. Sitten korvennetaan makkaraa ja mietitään, kuka menee ja mihin menee ja kenen kyytissä ja jää mihin, ja lopuksi muistutus, haje paikka jossa puhelin kuuluu. Niine hyvineen häviää joukot mettään. Osa jää passiin, tinkaamaan keskenään ja tulistelemaan. Minä yleensä aina isäni matkaan marssimaan pitkin maita ja mantuja, ja koirat tietysti. Lauantaina käveltiin reilut 10 km. Elämäni toisen kerran olisin pyörähtäny, mutta en ollu onneksi suunnasta vastaava. Olis tullu tehtyä SS:t. Sunnuntaina sama kuvio toistuu, jaa mutta ei aivan. Me tultiin kokoontumispaikalle ensmäsenä meijän sakista, siinä riitti ihmettelemistä. Häässä piti lähtiä kotua ja se on aina vaarallista. Aamukettuilujen jäläkehen lähettiin taas mettähän, ja ku oli jonku matkaa kävelty, eikä enään palata kehannu tajusin, että astmaliitto suosittaa, että piä Ventolinet mukana, jos meinaat juoksemaan ruveta. Enkä minä pitäny. Voi pehvan suti. Ei muuta ku soita ja tilaa, pyyvä ja anele ja niin sain minä Ventolinet ja alako henki kulukia.Ja saalistaki saatiin, taikka en se minä ollu, joka liipasinta paino, vaan tältä minut pelasti juuriki tuo elämän lääke. Taas meni päivä laukkoissa. Kunto kasvais kohisten, jos ei olis arkipäivät välissä. Ja ku ukot lähti nylykemään, mentiin me muut järven päähän makkaran paistoon ja retkelle. Aivan ku tuota raitista ilimaa, ei jo muutenki tarpeeksi sais. Päivän kolmannet nuotiot piti päästä tekemään.

Sumu laskeutuu Hiacen ylle

Maanantaina oli eläintohtoripäivä. Lina on ollu alavireinen. Ei sillä kuumetta ole ollu, eikä siis tod.näköisesti kohtutulehustakaan, mutta jotaki outoa. Se vain nukkuu. Ei naura enään. Lina nimittäin osaa nauraa. No, niin kyörättiin Helinä ja Sampo rokotuksille ja Lintsi muuten tohtoriin. Ensin rokotettiin ja punnittiin. Sampo paino 25 kg, Helinä 8,7 kg (muistaakseni) ja Lina 11,3 kg. Helinä ja Sampo sai piikkinsä ja Lina diagnoosinsa, ja lääkkeensä. Valeraskaus ja Galastoppia. Ja eilenhän tuo jo houkka oli mettässä mukana. Oli kombimatkat kyseessä. Huvia ja hyötyä. Mettällä pystykorvien kanssa ja karpalon keruuta. Niin, ja tietenki niitä notskeja, kahaveita ja makkaroita. Ja vähemmän niitä karpaloita. Kilakoita linnunhaukkuja, tai noh, haukkuja, mutta tyhjää puuta, mutta hajua sitten kuitenki.

Luonnon tarjoamaa kauneutta

Tänäpäivänä sitten pääkaupunki seudun matkoja. Lapin pääkaupungin. Rovaniemellä isossa sairaalassa reissu. Ja ens perjantaina uuvelleen. Sinne tuli pikakomennus kotimatkalla, magneettikuviin.Häätyy lähtiä, vaikka vähän jännittääki. En tykkää koneesta, enkä aiheesta.
Plus vielä seki, että tämä syysloma oli nyt tässä. Mikä loma? Plääh, väsymys, se vain jatkuu. Mutta vissiin seki kuuluu kuvioon. Katotahan, mikä tästä tulee.

Turkinpippuripurkkaa, Carmolis-pastillia ja tavis-Jenkkiä. Tarkoitus oli vain selvittää, paljonko purkkapussiin mahtuu purkkaa.

Ja lopuksi kuva purkkapussista, joka nostettiin ns.paperiroskiksesta, kosta tarkoitus oli selvittää, kuinka paljon painaa purkkapussi? No, siinä oli liimaantuneena yks turkinpippuripurkka, yks tavis ja yks Carmolis-pastilli.
Näihin tunnelmiin

Kuulumisia

Otto pilaamassa Annin majan. Istuu päälle, ja röks!

Taas on joku päivä kulahtanu. Ensilumet on sataneet. Sambo otti lähikontaktia lumen kanssa, veti lipat koiramäessä. Muistona viittä vailla aivotärskäys, sekä selekäkipu.
Minä oon keskiviikkona lähteny "maalimalle". Kävin koulussa pari päivää sitten Sallaan, peijaiset ja mettälle. Hirven nylykyä ja lihan leikkuuta. Kivoja hommia. On kiva palastella hirven ruhoa. Semmosta ihanaa näpertelyä, paitsi näpit jäätyy, ku ei ole enään mitään lämmintä se leikeltävä.
Jaa, mutta tärkein: meijän Sambo sai mettästyskortin. Nyt se pääsee mettälle minun ja Helinän kans. Tästä se lähtee, hih!
Viikolla käytiin lenkillä ja olis niin ihania kuvia saanu, mutta kamera ei ollu yhtämieltä. Liian pimiää tai hämärää, eikä se kerenny mukahan, ku koirat juoksi. Oki on jo kahella lenkillä "eksyny". Se on omilla teillä. Eka kerralla Sambo joutu sen hakemaan ja toisella kerralla se oli jo autolla oottamassa valamiina.

Kalteritango. Pihka

Äkkikuolema. Sopuli kohmeessa.

Syysjuttuja

Se on sitten syksy ihan totisinta totta. Kyllä ne lehet on lähteny puista jo melekeen kaikki. Piha-allas oli tänä aamuna jäässä, ekaa kertaa. Ja pimiä, se tulee aikasin. 

Pihkalla on siis juoksu, toista kertaa hänen 3 vuotisen elämänsä aikana...apua, ja just nyt tuli mieleen, että Pihkahan on täyttänyt toissapäivänä 3 -vuotta, ja mulla menny huti koko homma! Jotain erityistä tarjoan hänelle, kun ruoan annan! Niin, siis se juoksuasia...Ottokin on huomannut tämän asian. Se istuu, ku tatti Hipan häkin ulkopuolella. Haluaa sinne yölläkin. Nyt taas muistuu mieleen, mitä se on ku talossa on uroksia ja narttuja. Se on tätä. Vielä tosin aika tasavaa, mutta eiköhän tämä ens vuonna näytä taas pahimman puolet. Okistahan ei ole haittaa ollu, sillä ku ei niitä palleja ole, eikä tytöistä suuremmin välitä. 

Tänään, kun Pihkaa olen katsonut, niin olen äärimmäisen iloinen sen olemassa olosta. Hirmuisen kaunis koira, ja niin hyvässä kunnossa nyt. Otanki muuten huomenna siitä kuvia. Harmittaa vain, että toinen silmä on jotenki pilalla ja tuo arkuus. Mutta just mietimmä Sampon kanssa, että ehkä se sitten eläkepäivillä jotenki kykenee sietämään ihmisiä, niin käyttää sitä sitten näyttelyssä. Käyttää nyt muita, ku ne ei ole arkoja.

Mullon joku ihime lentsu. Ääni on poissa, kurkun jostain alaosasta on kipiä, ja tänään jopa muistuu taas mieleen, että roonista keuhkosairauttaki olemassa...se astma. Ei niin hyvä tunnelma ole näin terveyvellisesti. Kuhan ei nyt kuitenkaan heitä sitä viime keväistä keuhkokuumetta kehiin. Se oli jotaki aika kauhiaa. Siinä vietiin ihimisestä kyllä mehut kerrassaan. Mutta nyt en satsaa tähän sairauteen, vaan siihen, että parantuis kunnolla ja pääsis ens pyhänä hirvenpyyntiin.

Hirvijahti alako

Se alako tuo hirvenpyynti viime pyhänä. Mukavaahan tuo oli, vaikkaki raskasta. Näköjä oli ja koirakki haukku, mutta ei vielä saalista. Risukkopaikkoja, ja etäisyys oli pitkä, joten hengen pitivät elukat. 

Tähän vain pikaseen laitan kuvia mm. Pellon näyttelystä ja vähän mettältä, sekä Oton hakureeneistä. Niissä ollaan kyllä onnistuttu kohtalaisesti, Otto on tekijä. Sitä Vapepaa olen alakanu haaveilemaan, jo oikiastaan ennen ku Otto ees tuli taloon. Samiki on innostunu asiasta. 

Pihkalla on juoksu, ikää kohta 3 vuotta ja sarjassaan 2. juoksu. 

Helinän kans käytihin lintumettällä vähän niinku retkeilynki merkeissä ja häätyy tojeta, että on se touhukas tyttö. Ei kyllä häviä mummoleen Iitalle havussa. Se tyttö kyllä touhuaa, juoksee ja hakee ja haukkua kilikattaa, niin että mettät raikaa. Teeren oli saanu. Hyvä Helinä! Pitkästä aikaa meillä muuten oli ilonen kohtaaminen Hempun kanssa. Oli sillä ikävä tainnu olla, se otti semmosen tiukan haliotteen, ja tuntu, ettei rauhotu ollenkahan. Mummolaan se vielä jäi, kausi kesken. Sitten saapi taas tulla kotihin, ku "työt" loppuu. 

Hevosen iänvanaha pääkallo

Vekku venyttelee. Pikkusen ylilihavassa kunnossa. Jäähytteli ittiään venymällä pitkin varvikoita.

Astro ja Iita näyttäis kartalla juoksevan. Hirvenpyynti on välinurheilua.

Mona

Oton kanssa Pellon pentunäyttelyssä

Otto noin 6 kk

Pikku possut peräkkäin nukkuvat. Oki ja nasu

Pellervo peitelty siivouksen tieltä pihalle

Ottokin sai SPKL-liivit. Hakuharjoituksiin valmistautumista itälapissa.

Lahjattomat reenaa. Otto ja hakuharjoitteet.