Pellon Match Show 12.11.2011

Otto, punaisten 2.

Niin sitä lähettihin aamusta Pelloon, Match showhun. Kyllä se koiraihiminen tuhulaa palijon aikaa ja rahaa moiseen hömpötykseen, mutta ei näistä karvoista mihinkähän pääse. Lähettävä on, oli keli mikä hyvänsä. Ja kelihän oli toki tänään koko lailla liukas. Yks rekka oli puhaltanu katollehen jossain tuolla välillä. 

Perillä ihailtihin tuota Pellon komiaa Rohki hyvää hallia, on se vain upea! Aivan tässä jo piti alakaa haikailla, että pitäskö sitä Pellohon muuttaa, se on koiraharrastajan mekka, näin pohjoisella pallon puoliskolla. 

Anni ja Helinä osallistu lapsi ja koira-kilpailuun. Meni ihan tosi mallikkaasti molemmilta, ihan olivat kehässä kahen, eikä tarvinu ees apua. Sijoitus oli 4. 

Otto ja kengännauha

Mustat housut ja musta koira eivät kuulu samaan kehään, mutta Otto on komea

Otto puhtaassa ravissa

Sitten tuli pennut vuoroon, elikkä meijän Otto, ikää 8 kk ja kokoa enemmän ku laki sallii. Kehäsuoritus meni hienosti, ei temppuilua, kuten edellisellä kerralla. Tuomari vakuutti minukki haltioituneilla kommenteilla koirastamme. Olin lähes sanattoman onnellinen niistä kommenteista, vaikkei tämä mikään rotuspesiaalitapahtuma olekaan, mutta silti...no, Otto sai siis punaisen. Ja kun sitten valittiin punasista paras, oli kehässä koolla jotain 10 koiraa. Pentuja siis oli varmaan lähemmäs 20, jos ei enemmänki. Tuomari tiputteli koiria pois ja Otto jäi 4 parhaan joukkoon. Ja lopulta olimme sijalla 2 ja niin onnellisia. Otto esiintyi tosi hienosti, eikä peitsannukkahan kovin mahottomasti. Pääasiassa meni ravilla. 

No, Helinähän sitten oli aikuisissa ja niin taas alamaissa, ettei antanu tuomarin ees lähestyä itteään, vaikka sama tuomari oli Annin kans ihan ok. Sininen nauha, eikä sijotusta sinisissä. Mutta se ei ollu tärkeintä, vaan osallistuminen ja harjoittelu. 

Helinä

Lapsi ja koira kilpailu, meidän tytöt sijalla 4.

Hyvä mieli jäi, ja kannatti taas kerran ajaa muutama sata kilometriä tämän takia. Kannatti tosistikki. 

Siellä oli Unnin siskon tyttö Milja. Tuntui olevan saman temperamentin omaava, kuin täti Unni. Tyyne, siis Miljan äiti ei kuulemma ole läheskään niin sähäkkä.

Onneksi ens vuosi tuo useita näyttelyitä, se on mannaa minun kilipailuvietille ja näyttelyhalulle ja viimeinki jo toivoisin menestystä, ees jonkinasteista. Siitä on niin kauan, 20 vuotta, kun sitä mainetta ja kunniaa on viimeksi oikiasti tullu. Nyt tuntus, että olis minun vuoro jo viimeinki.

Mennessä Helinä touhotti, mutta tullessa maistuikin uni.

Huomenna on isänpäivä, ja meillä sanotaanko näin, haisee palanu kakku. Kyllä siitä raapimalla saa hyvän kaakun, ottaa palaneet pois ja kosolti kermaa pintaan. 

Anniki on muuten parantunu siitä 14 viikkoa kestäneestä tauvista, antibioottikuurin siihen tarvittiin, mutta niin se loppu seki. En ees ajatellu, että sillä mikään olis, ku ei ollu korvat kipeät???? Haloo!

Nyt tähän lopuksi heittelen kuvat sekaan ja lähen ihailemaan palanutta kakkua.