Se on sitten syksy ihan totisinta totta. Kyllä ne lehet on lähteny puista jo melekeen kaikki. Piha-allas oli tänä aamuna jäässä, ekaa kertaa. Ja pimiä, se tulee aikasin.
Pihkalla on siis juoksu, toista kertaa hänen 3 vuotisen elämänsä aikana...apua, ja just nyt tuli mieleen, että Pihkahan on täyttänyt toissapäivänä 3 -vuotta, ja mulla menny huti koko homma! Jotain erityistä tarjoan hänelle, kun ruoan annan! Niin, siis se juoksuasia...Ottokin on huomannut tämän asian. Se istuu, ku tatti Hipan häkin ulkopuolella. Haluaa sinne yölläkin. Nyt taas muistuu mieleen, mitä se on ku talossa on uroksia ja narttuja. Se on tätä. Vielä tosin aika tasavaa, mutta eiköhän tämä ens vuonna näytä taas pahimman puolet. Okistahan ei ole haittaa ollu, sillä ku ei niitä palleja ole, eikä tytöistä suuremmin välitä.
Tänään, kun Pihkaa olen katsonut, niin olen äärimmäisen iloinen sen olemassa olosta. Hirmuisen kaunis koira, ja niin hyvässä kunnossa nyt. Otanki muuten huomenna siitä kuvia. Harmittaa vain, että toinen silmä on jotenki pilalla ja tuo arkuus. Mutta just mietimmä Sampon kanssa, että ehkä se sitten eläkepäivillä jotenki kykenee sietämään ihmisiä, niin käyttää sitä sitten näyttelyssä. Käyttää nyt muita, ku ne ei ole arkoja.
Mullon joku ihime lentsu. Ääni on poissa, kurkun jostain alaosasta on kipiä, ja tänään jopa muistuu taas mieleen, että roonista keuhkosairauttaki olemassa...se astma. Ei niin hyvä tunnelma ole näin terveyvellisesti. Kuhan ei nyt kuitenkaan heitä sitä viime keväistä keuhkokuumetta kehiin. Se oli jotaki aika kauhiaa. Siinä vietiin ihimisestä kyllä mehut kerrassaan. Mutta nyt en satsaa tähän sairauteen, vaan siihen, että parantuis kunnolla ja pääsis ens pyhänä hirvenpyyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti