Hmmm...ompahan tullu oltua melkolailla laiskana...olikohan 25.10.2012 viimeinen kirjoitus...Olen jo yhet nootit saanu laiskuuvesta...mutta nyppä ryhistäyvyn.
Niinku tuossa otsikossa sanotaan, Oliver on poissa. Se päivä oli sitten 16.11.2012. Perjantaina yöllä heräsin siihen, että jotain kolisi eteisessä. Menin kattomaan, niin Oliver oli siellä jalat levenneenä, menossa ulos, mutta ei päässy. Se ei pysyny pystyssä. No, saatiin jotenki asiat sujumaan päivän ajaksi, kävin töissä ja kun tulin takasin, niin tajusin, ettei ole enään Oliverin kärismyksiä syytä jatkaa. Soitin Kittilän päivystävälle eläinlääkärille ja sovittiin aika sille illalle, ja niin lähti Pepe viimeiselle matkalle. Oli se kuulkaa itkua ja huutoa mulla ja Annilla. Aivan kauhistuttava matka. Ja siellä eläinlääkärillä ei meinannu Pellervoinen nukahtaa millään, se hätääntyneenä läähätti ja toimenpide kesti luvattoman pitkään, puoli tuntia ainakin. Ja me vollotettiin! Voi pojat, me vollotettiin! Viimein Pepe sulki silmänsä ikiuneen ja me tursattiin edelleen ja silitettiin sitä viimeisen kerran (iik! Itku tulee vieläki)! Kotia ajettiin kovassa päänsäryssä ja itkunsekaisessa naurussa. Samin kanssa haudattiin Oki muitten viereen ja taas tursattiin. Illalla saunassa naurettiin, itkettiin, naurettiin, muisteltiin Pepeä, itkettiin ja taas naurettiin. No, on Pepellä kuitenki hyvä olla. Olihan se jo 14,5 vuotta. Se palleroinen syntyi siis ainokaisena lapsena äidilleen 3.6.-98 ja kuoli 16.11.2012 Rakkaimpana koirana minulle, IKINÄ! (taas itkettää!)
No, vanhoista kokemuksista tiiän, että elämä jatkuu. Ja niin se jatkuu nytki...kaikella on aikansa ja niistä syntyy omat muistonsa. Kiitos Oliverille kaikista ihanista vuosista ja keveät mullat sulle! Olit suurin aarteeni!
Niin siinä elettiin pienkoiratilallisen eloa joku kuukausi. Laitikkalassa oli syntynyt isänpäivänä porokoiranpentuja, joista meille oli tulossa yksi tyttö.
Sitä ootettiin, kun kuuta nousevaa saapuvaksi ja saapumispäivä oli ennen uutta vuotta viikonloppuna. Kaikista hyvistäkin suunnitelmista huolimatta emme päässeet sitä hakemaan. Kumpikaan auto ei käynnistyny lauantaina, me jo istuttiin autossa ja tavarat ja Otto pakattuna kyytiin. Mutta mihinkään ei päästy. 3,5 tuntia yritettiin, mutta ei...no, sitten ei..siinä aika pian kuitenki kävi ilmi, että meidän Pieta ja Sodankylään menevä Liekki-neito pääsevät junaan ja saavat sieltä holhoojan, joku Liekin äidin tuttu. Ja paremmin, kuin hyvin meni ja pennut oli Sodankylässä sunnuntaina. Saatiin VR:lta rahat takaisin ja säästyttiin pitkältä ja rankalta reissulta.
No, niin saatiin Pieta sitten haettua. Mutta mitä kummaa? Se kynsi ittiään kuin raivohärkä...jo uudenvuoden aattona piti Pieta viedä Minnan syyniin Kolariin...korvapunkkia epäiltiin vahvasti. Advocate-lääkkeet sai siinä. Pari hyvää päivää ja sama meno jatku. Korvalehdet oli punaiset ja tulehtuneet...no, näitä sairastettiin plus muuta kutinaa ja sutinaa tähän viikkoon asti ja nyt näyttää rauhallisemmalta. Mutta väki on hoidettu Strongholdilla ja Bayvanticilla...jospa se siitä.
Mutta kutinat eivät ole pääasiat. Vaan tämä pieni porokoiranpentu.
Se on nimeltään Tuhkavuorten Yön Kuutamokeiju. Väri on parkki ja sukupuoli tyttönen. Ja kutsumme häntä nimellä Pieta.
Se oli niin valoittavan avoin ja reipas pentu uudessa kodissa, että oli nähty vaivaa pentujen sosiaalistamisen suhteen. Ei pelätty imuria, ei ääni, ei mitään. Reipas, rohkea, mutta ei mikään hulliainen.
Sanoin eilen Samille, että tuo koira on niin rakastettava, siis RAKASTETTAVA! Jotenki aivan loistotyttö!
Se nukkuu yöllä hyvin, ei tee pahojaan. No, pissii välillä sisälle, mutta sen eteen tehdään luonnollisesti töitä kovasti. Nyt on ak:lla jalka vähän toistaitoisessa tilassa, niin kaikki liikkuminen on tuskallista, enkä ehdi oikein simahtelemaan sitä pihalle viemään.
Yritän vielä löytää pari kuvaa tähän...ja lupaan kirjottaa vähän aktiivisemmin jatkossa. No, tulossa onkin kiva vuosi...mätsärillä aloitetaan Pellosta helmikuun alusta, sitten tulee maaliskuun alusta Levin mätsäri..huhtikuussa alkaa näyttelyt, joita jatkuu sitten pitkin kesää ja syksyä. Ja kasvattajakurssille olemme menossa rakkaan aviomieheni kanssa helmikuussa..tiiä, mitä tästä hommasta vielä tulee. Viimeinkin.
 |
| Tuhkavuorten Yön Kuutamokeiju l. Pieta noin 7-8 viikon iässä |
 |
| suhteellisen surullinen näky |
 |
| Ottoa hämmensi tuo pieni karvakerä, joka tulee ihan liki..siinä iso poika, oli ihan IIIIIK! |
 |
| Kun Helinä oli selvinnyt 3 päivän mökötyksestä alkoi se riiviöksi ja tuli pöydälle lukemaan lehtiä ja kerjäämään |
 |
| Meripoika Pieta-tyttö. Tämä frisbee on suuressa suosiossa ja sen läpi on kiva sujuttautua |
 |
| Tässon koko jengi Pieta, Pihka, Otto ja Helinä |
 |
| Yritettiin kuvata korvia, mutta saatiinki kieli |
 |
| Piepposka ulkoilemassa |
 |
| Sisko ja sen veli. Pieni ja sen vartija. |
 |
| Ensi unet uudessa kodissa ja Pihka teki sen, minkä Otollekki. Otti heti hoiviinsa ja teki olon turvalliseksi ja hoivas siihen asti, että muut rupes pitämään täysivaltaisena jäsenenä, nyt Pihka katsoo vain perään, kun toiset leikkii...mutta on hän ottaa tulijat vastaan ja huolehtii niistä, kunnes olo on kotoisa ja turvallinen. Ihana, viisas koirani! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti