H (oo) niin heikohko

Aloitetaanpa kuvalla. Tuossa ylähällä Pihka ja Otto köllii laattialla. Otto on niin liki Pihkassa, että juuri iholla. 

Ja sitten päivän muihin uutisaiheisiin.

Eilen käytiin Rovaniemellä ryhmänäyttelyssä. FCI:n ryhmät 2 ja 3 olivat arvioinnin kohteena.

Meiltä lähti reissuun aamusta varhain Otto ja Helinä, sekä me kaksjalakaset. Otto oli kehän laijalla varsin miellyttävällä tuulella, ja kehuinki jopa, että ai ku se on rauhallinen. No, alkoipa arviointi ja me ensmäisten joukossa kurvattiin, siis tojella kurvattiin kehään. Olihan siinä taas pojassa pitelemistä, sillä halutti maistaa eessä ajavan rottiksen pehvaa...hyi, että ärsytti se meno. Eka koira tais saaha EH:n, seuraava H:n ja Otto kolmantena JUNnuna niinikään H:n. Kaikki nämä kolme koiraa sai juhannuksen jälkeisessä näytelmässä roissa ERIt. Mutta nyt siis näin. 

Kirjoitanpa arvostelun:

Tuomari siis Johan Juslin.

Raajakas, kevyt ja kapea runkoinen uros, jolla vahva luonne. Hyvät pään mittasuhteet, mutta pää saisi olla isompi. Lihaksikas kaula. Hyvä karvapeita. Kevyt takaosa. Haluan enemmän liikkuvutta takaosaa. Takaa katsottuna voimaton tai voimakas taka-askel. JUN H.

Ottoa Hoon eestä

Lomake niin epäselvällä käsialla kirjoitettu, että menee vähän arvaten nämä jutut...

Ei ollu PU eikä PN -koiraa rottiskehässä. Ja se vietiinki vauhilla läpi. Näytti tuomari arvioivan innokkaammin snautsereita. Juoksutti ihan eri malliin ja syynäs eri tarkoin. No, joo mutta tälle vain sama, tähän on totuttu, että joku tykkää jostaki ja toinen ei mistään.

Sitten kohta alkoi naarpurikehässä lapsi ja koira -kilpailu johon Anni ja Helinä osallistuivat. Siinä vetivät kyllä niin tyylillä, että ei tarttenu hävetä. Parhaiten kaikista. Osallistujia oli siis 5 ja meidän lapset sijalla 5. Vaikka parasta esiintymistä oli niillä, vaikka itte sanonki.

Tässä muutama kuva niistäki.

Syksy tulee

Ku koulut alako. Vaikka eipä sitä viime viikon kelistä vielä huomannu tuota syksyn tuloa. Koko viikon oli niin lämmin ja kesäinen ilma, että minäki uin muutamana päivänä, ja parahaana päivänä jopa kaks kertaa. Otto oli uimassa, ja se ui ensmäistä kertaa semmosta pitempää matkaa. Ei se mikään hengenpelastaja koira ole kyllä, vaan pikemminkin päinvastoin...se onneton ku ui kohti, niin ensimmäinen tunne oli, että se hukuttaa minut. Sitten alko semmonen kummallinen polskiminen etutassuilla, varmaan siinä vaiheessa, ku takajalkojen alta katosi maa, ja perä alkoi vajota. Sitten se kierteli, ku hai ihmisten ympärillä. Minua se yritti pelastaa siten, että yritti saada kiinni aina jostain, esim. korvasta...hassu heikki! Mutta pääasia oli, että koira ui.

Lenkkeilty viime viikolla on kovasti. Hölkkää ja kävelyä. Virpin ja sen valkoturkkien kans on käyty usiampana aamuna vaarassa lenkillä. Yhtenä aamuna kävi niin, että Otto sai hyökkääjän kimppuun. Siellä oli semmoinen kesävieras koira mustikassa, joka sutaski sitten kimppuun. Tietysti Otolle, koskapa oli tuota uros ittekki. Ei onneksi mitään paikttavaa saanu aikaan. 

Verijälkeä olen Otolle tehny. Hyvin se ajaa sitä, ei voi moittia. Ja jos Otto olis pystykorva, ja oravat linnun asemassa, niin sille olis tullu puustalöytö, joka oliski hyvä homma se. Nimittäin lenkin lomassa haisto puusta oravan, joka ensin juoksi tien poikki.

Koululainen ja turvamies

Nappulalla alko koulu viikko sitten. Otto kävi saattelemassa sen ekana aamuna, ja hiukan se jäi ihmettelemään, että ensin tuli iso auto, ja sitten hävis Anni...mitä ihmettä? Luulin jo, että jätkä lähtee bussin perään juoksemaan, mutta onneksi ei kuitenkaan.Ja koko päivän se ootti ja ihmetteli, missä Anni on.

Kävin lauantaina piikin poistossa sormesta. Olihan siellä jykevä piikki, olin kuvitellu sen ainaki 5 x pienemmäksi, siis ohuemmaksi. Pituus oli varmaan ihan realistinen, noin 3-4 cm. Ja ai hitsi, se kävi kipeää, ku veti sen ulos, mutta vielä kipeämpää se kävi tunti sen jälkeen...auts! Panacodia on siis napsittu, eilenki illalla vielä. Tänään ei enään, toistaiseksi ole tarvinnu. Sormi on turpea taas. Haava näyttää siistiltä, ei ole mitään erittäny, mutta aika tiukalla näyttää ompeleet olevan.

Peukku, ja poistettu piikki

Lievästi turpea

Meijän Pepe alkaa olla kyllä kans sillä- ja sillä rajalla. Kyllä sen peräpää on alkanut hoippumaan...täytyy varmaan syksyn päälle sekin päästä pois. Muutenhan tuo nyt vain on niin virkku poika, että aivan mahoton. Ruoka maistuu, eikä ole vielä laihtunukkaan pahemmin, jos yhtään. Mutta jäykistyy...en tiiä, jos sitä joka päivä pienesti liikuttais, auttaisko asiaan, vai pahentaisko? Se pihalla kuppaa omiaan, ja liikkuu siinä, minkä liikkuu, mutta ehkä hieronta ja liikuttelu vielä tekis papalle terää....sitäki sitä tässä pitää alkaa pohtimaan, se vastaa hermoon moinen. Sen päivän päättäminen, että koska ja missä? Arrgggh! Mutta EI VIELÄ! Pepe ei vielä ole menossa mihinkään! Piste!

Sunnuntaina on näytelmäkerho Roissa. Ryhmis, johon Rotiskot saa osallistua. Otto on kehässään kolmas arvosteltava koira, joka minun laskuissa meinaa sitä, että siellä on vähintään 3 JUNnu urosta. Ja Otto siis harppoo niistä kolmantena...saahan sitä varmaan taas yrittää jarrutella...Yllätys oli suuri, kun huomasimme, että siellä on lapsi&koira -kilpailu alle 10-vuotiaille lapsille. Anni ja Helinähän olivat heti sukkana menossa sinne...no, menkööt! Siinäpä se kokemus karttuu ja varttuu. Hyvää harjoittelua kummallekki!

Mulla tämä ällö heinänuha ei halua hellittää sitten yhtään.Nokka on tukossa, ja nyt tuo jo tuntuu kurkussaki, tieten lima valuu sinne, niin ärsyttää sitten.

Vanha poika lepää vaunussa

Yhdistelmä

Tuonne molskahti Otto, aivan uppeluksiin, kun vauhilla hönkäs...ja vettä tais olla koko paljon!

Niin, me ostettiin tuosta naapurista tuo asuntovaunu, aika silleen ex-tempore- ajatuksella. Mutta onhan se eri kiva vempele! Heitän tähän kuvan meijän ekasta reissusta. Käytiin ruottin puolella sillä. Ja oltiin yks yö. Kotiin sitten tultiinki jo siten, että klo 7 oltiin pihassa. Ei saatu kahvia keitettyä, niin siinä hopun lykkäs Sambolle ajaa kotiin.

BIS 1 ja BIS 6 match showssa Äkäslompolossa

Hii! Eilen käytiin ennen ratsastustuntia Äkäslompolossa paimensukuisten lapinkoirien järjestämässä mätsärissä. Siis ihmiset järjesti sen;o)

Me Oton kanssa takana, edessä gorgi koivuonksien 1. ja Helinä koivujen 2.

Anni ja Helinä osallistuivat lapsi&koira-kisaan, jossa oli ainaki 10 osallistujaa. Tässä 3 arvovaltaisen tuomarin valinnan perusteella tulivatki sitten hienosti toiseksi. Tuomarit kertoivat valinnoistaan ja Helinänkin kohdalla olisi 1. palkinto ollut täysin mahdollinen, mutta jompi kumpi piti valita, niin ottivat kuitenki lapinkoiran. Tämän toki ymmärrän, olihan tapahtuma heidän järestämä, ja on hyvä antaa omalle väelle kannustusta. Mutta reilua myös se, että huomioidaan hyvin hommansa osaavat ja sijoitetaan heidät. 

Anni ja Helinä osallistuivat sitten avoimeenkin luokkaan. Siellä jaettiin siankärsämö = punainen tai koivunoksa = sininen aina parikilpailussa. Tuomari oli varsin miellyttävä naisihminen, jolla selvästi oli hyvä tatsi ja kokemusta moiseen touhuun. Tarkoin tutki ja juoksutti koirat. Niin pitääki, ei piä hätäillä ja sohasta hommaa vauhilla läpi. No, Anni ja Helinä saivat sitten koivunoksan, vastassa oli kultainennoutaja Nata ja omistajansa Sari Kittilästä vastassa. Heillä esiintyminen ja kaikki varsin mallia nappi suoritus!

Sitten oli koivunrisut kehässä. Niitäki oli kyllä reilusti yli 10 koirakkoa. Anni ja Helinä tulivat tässäkin sarjassa toiseksi!

Anni ja Helinä lapsi ja koira 2.

Lapsi ja koirakisan parhaat. Vasemmalla kolmas, Helinä ja Anni toisena ja oikealla voittaja

No, sitten minä ja Otto. Saatiin siankärsämö, ja kilpailtiin siinä luokassa ykköseksi. Otto ihan tyylillä. Eka juoksu kierros nokka maassa;o) Siinä sitten siis urkeni tie BIS-kehään. Johon urkeni tie myös Annille ja Helinälle. 2 parasta pääsi. Siellä kehässä oli sitten 7 koiraa. Täälä Anni ja Helinä valikoituivat sijalle 6, joka oli oikeasti ihan huippu suoritus niin suuressa koiramäärässä. Mutta kuinka kävikään meille Oton kans? Rottweiler Otto on Äkäslompolon mätsärin kaunein koira! Eli sijoitus BIS 1! Ihan huikea homma! Siis niin mahtava päivä meillä, että harvoin näkee. Vaikka ei ole virallisista kysymys, niin kyllä nämä lämmittää ihmisen mieltä. Ja parasta lämmikettä tässä oli Annin ja Helinän suoritukset. Hienosti esitetty pystykorva aiheutti vähän hämmästystä kun ei haukkunut, eikä käynyt kenenkään päälle! Eihän meidän pystärit tee semmosta! Mutta Anni oli niin onnellinen, ja intoa puhkui.

Palkinnot oli hyvät. Otto sai 15 kg koiranruokaa. Anni ja Helinä saivat Arctic ála carte-kirjan, Äkäslompolo paidan ja koiranherkkuja.

Otto ja minä, BIS 1 sijoitus tänään

Palkintomuonat suursyömärille ja sen urpolle emännälle;o)

Nähtiin vanhoja tuttujaki, Sanna ja Iitu

Tapahtuma oli ihanasti järjestetty. Lämminhenkinen, rento, aurinkoinen. Ihanaa, kun tuomari ja sihteeri kertoivat ääneenkin asioita. Siis ihan loistava tapahtuma. Siellä huomioitiin ihan kaikki. Riippumatta siitä menestyikö, vaiko eikö. Kiitos paimensukuisille lapinkoirille ja heidän ihmisilleen!

Illalla kotona oli koirat väsyneitä. Helinäki nukkui koko yön koiransängyssä, eikä liikkunut mihinkään ennen aamua.

Kotioloissa taas vanha meno jatkuu. Otto ja Pihka

 

Koko jengi koolla

Ka, niin on koko gängi koolla. Helinäki koteu. Tultiin mummolasta ja tuotiin koko koiralauma kotiin. Siis Helinäki.Annilla on ollu niiiiiin kova ikävä. Sano, että pitkä ikävä on ollu Helinää! Onpa tietysti. Sehän on selvä. 

Otto siellä hengas irti, minkä ehti. Ja ehtihän se pyöriäki jossain lannassa. Piti taas pessä se. Helppoa, ku ulkona letkulla pesin. Siinä välissä, ku laitoin shampoot, niin jätkä lähti juoksemaan karkuun. Mutta palaahan se, ku kuttuu. Sitten se juoksi samppoopullo suussa. :o) Iloinen poika.

Eilen sitten tein Otolle ekan verijäljen. Hirvenverta vedin sienellä parinsadan metrin matkan, palkintona oli ruokaa sankossa. Ja kyllä se sinne löysi. Aluksi se hapuili, ku ei ollukkaan makkaranpaloja tarjolla missään välissä, pelkkää hajua vain. Mutta oikas sieltä, mistä jälki oli vedetty. Eli meni just sieltä, mistä pitiki. Ja lopulta pääsi saaliin luokse. Makuupaikan kohalla nuuski tarkkaan. Tein siinä veritankkauksen.

Syyskuun puolessa välissä olis Roissa verijälki koe, mutta hinta on rankka, 80 €. Toisaalta ymmärrän kovan hinnan, onhan siinä hommansa tehä jälet yms. Ostin tänään veripurkin kaupasta. Se oli nautaa. Eli ei parasta mahdollista, poro tai hirvi olis parempaa. Taikka karhunveri. Mutta jos huomenna nykäsis puoliki kilometriä mettään verirantua. Kattois, mihin noilla nuuskijan kyvyillä ylletään ja ilmoittais kokeeseen.

Sunnuntaina on mätsäri Äkäslompolossa. Anni aiko viedä Helinän lapsi&koira kisaan, ja saahan tuo vaikka avoimeen luokkaan osallistua. Minä vien ainaki Oton ja Pihkanki haluaisin viiä. Sais vähän rohkeutta hänki.

Meillä on muuten älyttömästi sääskiä, ja vielä enemmän mäkäräisiä, ja polttiaisekki oli löytäny tien perille. Voi elämän kevät. Ja tässäkö tämä kesä oli. Ei meilläkään yhtään hellepäivää. Ihan paska kesä. Ei mistään kotosin! Risoo pahasti. Nyt ku olis ollu kesää olla kotona ja auringossa, niin kissan viikset. Vaikka kohtapa tuota saattaa saaha olla kotona oikein olan takaa, jos pelot käyvät toteen ja puheet pitää paikkansa. No, sitten ei auta, ku lähtiä kohti uusia seikkailuja.

Kameran usb-kaabeli jäi itäkairaan, joten kuviapa ei sitten siirettäkään Nikonista sitten mihinkään. Täytyy ottaa pikkukameralla kuvia.

Mutta näihin tunnelmiin taas moro!