Leipomispäivä

Heräsin aamulla yhentoista jäläkehen. Tulipa kiskottua hirsiä, vaikka oisin nukkunu vieläki pitempähän, mutta arvoisa Samboni herätti minut toteamalla, että paa silimät kiini, laitan valot päälle. Räps! Siinä sitten hoksin kysyä, että palijonko kello on? No, se oli 11.08. Oli pakko noussa. Kävelin keittiöön ja aloin heti puuhata leipomuksia. Tein ruisleipää, sämpylöitä ja nisuja. Tein tällä kertaa ittenilaisia pullia, eli pehemiän taikinan, ja vaikka itte ittiä kehun, niin olipa hyvät pullat. Puhumattakaan ruisleivistä, no sämpylät...ne nyt on aina semmosia. Ja kyllä niitä tuli syötyä, ei niinkähän pullaa, mutta sitä ruisleipää, siitä minä tykkään. Kyllä itte tehty on aina itte tehty. Tietenki kaks pellillistä pullia meinas kärähtää, soittokello teki jonku tempun, eikä soinu...no, färiä on sitten vähän enämpi toisissa, ku toiset on normaalit. Ku viimisiä pullia vääntelin pellille totesi Sami, että sie oot tullu vanahaksi, ku et enää tehe koirille kirjainpullia! Hitsi, niinpä tosiaan. Ennen leivon aina Okille OOO-pullan, Piikkikselle Pee-pullan, ja kaikille omat. Pitihän se tehä, Okille, Otolle ja Pihkalle. Helinä on etelleen mummolassa. Sitten tarjoilin niille. Pihka ja Otto istu nätisti, mutta Oki, tuo vanaha kuosto, ei osaa mitään. Mutta ähä ähä, eipä ole opetettukkahan, sillon ei tartte osata. Oki sai omansa palakaksi mitään tekemättömyydestä, Ottoa ja Pihkaa vähän komensin eri juttuja, ja lopulta ku piti mennä maahan, Otto nappas Pihkan pullan käjestä, eikä tehny yhtään mitään. Mutta Pihka, se on kyllä hieno leidi, se lähes kuori pullan ensin, sitten poikain nokan eessä mutusteli pullaansa, rauhallisesti ja natinnollisesti. Toisaalta oishan sillä voinu olla vaikka hampaat kipiät. Mutta eipä ollu, se oli vain niin cooooool!

Ruisleipää, sämpylää pulla voilla ja letillä

Pihka oottelee Pee-pullaa

Käytihin Kangosjuoksuissa, Otto otettiin alkuperäsestä suunnitelmasta poiketen mukahan. Sehän jyrähti alakuhun ison äänen, ku näki ihimisiä, mutta sitten se rupes makoilemahan. Pikku nappulat kävi sitä paijaamassa. Sitten ku joku aikaihiminen kysy minkä rotunen tuo on, ja vastattua rehellisesti, että rottweiler, niin melkein niillä askelillaan käänty takasin. Pitäs valehella, että sekarotunen ajokoira. Sitten palijastais, että ähä kutti, petokoira rottweiler. No, saahan ihimiset pelätä, ei siinä mitään. Ottoa saaki pelätä, se on oikiasti parempi kojinturvajoukko ku ykskään rotikka meillä aikasemmin.

Kodinturvajoukko Otto

Pihkan kans käytihin sitten pyöräilemässä. Tutkin, että on terveellisempää laittaa husky vyöhön ja eteen juoksemaan, ku springeriin. Suju mukavasti, kuminööriä välihin riittävästi, niin hyvin pelas, ei tullu rajuja iskuja. Ja ku koira on noin fiini.
Unkku tulee meille aamulla hoitoon. Se joutus päiväksi yksin kotihin, niin tutkin, että on kivempi, ku saa olla meillä poikain kans pihalla. Sen emäntä tuo aamulla ja isäntä hakee illalla. Nyt saa jalo valakoinen samojedi sotkeuva vaikka rapahan, ku näytelmät on esitelty tälle vuojelle.
Niin se piti vielä selevittää. Tein Otolle jälijen pellolle. Mukana oli yks kuluma, jossa makkarat loppu 4 askelta ennen kulumaa, ja kuluman jäläkehen oli 4 askelta taas iliman makkaraa, ja sitten jatku makkara/askel. Se meni hyvin, mutta muuten tuntu olevan intoa siinä määrin, että tohotti ainaki 10 makkaran ohi. Ja tavallisesta 90 asteen makkaralla varustetusta kulumastaki selevis. Hyvin, mutta huonosti ja liian vauhilla meni. Pitäs ensin ottaa löysät pois, ennenku alakaa jäläkihommiin.
Niin, ja vielä yks asia. Tänään tajusin, miksi meitä ei onni suosi. Meillä on muratti kukka, joka on aivan kukoistanu meillä koko talaven ja tähän päivään asti. Ilimankos näitä epäonnen tapahtumia on ollu pilivin pimein. Muratti oli ulukona, se oli toisen kukan kans samassa purkissa. Menin äskön ja revin sen juurineen irti purkista (ja olihan sillä isosti juuria) kannoin tukasta sen hevon kuuseen ja heitin mettään. Nyt Sami saa tarkastaa kenon. Muratti on poissa!