Koulua ja koiranäyttelyä

Otetahanapa pari askelta ajassa taakse päin...vaikkapa torstaihin, sen aamuun. Lähin kouluun. Menin Ramkiin, vaikka takuulla lupasin talavella, etten ikinä enähän sinne astu jalallakaan. Kah, toisin kävi. Niinku mulle on tapana tapahtua, kaikki mikkä on ei ikinä-, on oikiasti -TODELLAKI- juttuja. Eikä tämä toki ole ainutkertanen esimerkki aiheesta. En aikonu ikinä ruveta äitiksi, joku vuosi sitten sanoin, ku isäni ehotti, että alakasin hoitajaksi, sanoin, että älä kuvittele- en ikinä, kuinkas kävi. Olen sairaanhoitaja. En aikonu ikinä hankkia enää rotikkaa, ja taas mulla on semmonen. Ja yleensä kaikki, mikkä on aivan ehottomia, on tojen tevolla jotaki ihan muuta. Ja ajatella...tajusin sen vasta just nyt! Nyt alan pelätä sitten kaikkia ei ikinä-mielipiteitä, koska (jos nämä merkit ennustavat) (TÄHÄN MUUTAMA SANA PAINOKELEVOTTOMIA AJATUKSIA, SÄHKÖT KATKES!!!!!!!) ne suoraan ennustavat asioitten tojellisen lopputuloksen....mitähän kaikkea muutaki olen nimikoinu EI IKINÄ-otsakkeen alle, eli pahempaa on vielä luvassa...

Niin, siis tosiaanki laitoin kuitenki hulluuksissani hakupaperit erikoistumisopintoihin. Akuutin päivystystoiminnan erikoistumisopinnot, 30 op, paikkana RAMK. Pääsin, maksoin ja lähin, perskuta! Jos kerran tältä tuntu, niin lähtiä pitää. Vaikka olinki joskus ei ikinä enään mielellä, jostaki syystä oli ihanaa, ku paikat oli tutut, opettajat oli vanhat hyvät tutut. Tai parhaimmat niistä. Ja jostain on aivan ku valunu uutta intoa opiskella. Ehkä se, että tuntee viimeinki löytäneensä ammatin, joksi aikoo isona ruveta. On ihana ajatella sitä omaksi pääomaksi tulevaisuuteen, minun ja ammattini puolesta kohdattavien ihmisten hyväksi. Olen onnellinen kaikista näistä sairaanhoitaja-Elinan ajatuksista. Se sairaanhoitaja koululaiseksi rupiaminen oli muuten jonkulaista alkua sille, että elämästä alko seleviämään se kuka minä olen? Ihmeellisiä asoita olen pohtinu 2007 vuojen jäläkehen, olen niinku ittestäni löytäny enemmän sitä ittiäni, ja moni asia on tavallaan selevinny mulle. No, tämähän on oikiasti vasta alakua loppuelämälle. Ja kah, taas eksyin aiheesta...

Koulusta tulossa, pissatauolla. Minä ja Otto

Torstaina siis änkäsin Porokavulle, numeroon 35. Sielä oli minun lisäki 22 muuta plus tuttu opettaja Heikki, ja uus yliopettaja, joka vaikutti ihanan rempseältä mimmiltä. Ja vanha tuttu, opettajien parhaimmistoa Sariki siellä vilahti. Se varmaan ajatteli, että voi eiiii, taas tuo neiti Niemelä on täällä:)Kjäh, no taas! Pari päivää istuttiin koulun penkillä, aivan ku ei koskahan olis muualla oltukkaan. Ryhmä vaikutti ihmeellisen kivalta. Ei ollu sh-koulun aikana moista tunnetta. Ah ma nautin!

Otto, PEK1, Pellon pentunäyttelyn satoa. Onnellinen yhestä ruusukkeesta:=)

Tänään sitten oli Pellossa tarjolla kaikkien rotujen pentunäyttelyä, virallisessa mallissa. 4 rotikkaa oli ilmoitettu, ajattelin taikka unelmoin, että olispa muut narttuja, mutta suten paskat, ei tietenkään. Yks tyttö ja loput noita kolleja. 2 Wunderweileria ja yks Zauberworth-koira. Iloisen yllätyksen tarjos PEK 1 tulos Otolle. Olin varma, ettei se meille osu, mutta niin vain kävi. KP:tä ei saatu, joten ROPpi meni Ww Denisialle, Onnea hänelle. Kaunis ja hyvin käyttäytyä tyttö oli. Ansaitsi ehottomasti voittonsa. Minua jännitti lähinnä 2 asiaa. Oton peitsaaminen ja toisaalta, kuinka se innostuu räyhäämään. Ku ekaa kiekkaa juostiin kehässä, veti peitsaten. Mutta siihen onneksi jäi, mutta sitten vähän riekkumista tuli tilalle. Onneksi kuitenki vasta viimisellä kierroksella, ja siitäki huolimatta tuli ykkös sija. Jeah, enempi ku ootinkaan! Liikkeitä moitti löysiksi eestä ja takaa kapeiksi, sekä etujalkoja ulkokierteiset (sen tiesinki) ja lantiota luisuksi. Mutta täältä tullaan venäjä! Kohti uusia kehiä! 

Eikä siinä vielä kaikki; Helinälle on saatu tänään metto ja koppelo! Tätä minä olen oottanu ja toivonu, ja nysse on totta. Se on ukin kans ollu jo kuukauven päivät, kulukenu mettässä ja tänään lähti oikiasti mettälle, ja sieltä sitä tuli! Kannatti vissihin heittää se muratti menemähän! Heti muuttu maalima! No, sitä isompaa raha voittoa ootellessa. Löysin jo muuten mökinki rovaniemestä, minkälaisen sitten haluan, ku minä jostaki tontin vain saisin. Tai eihän se näytä siltä, että mitään sais, vaan vissihin se ostamaan pitää ruveta, mutta mistä ja keltä. No, en tiiä...perintöä ootellessa...

Hippa nukkuu vieressä, ja tätä ennen se yrittää halata minukki hengiltä

Annin sängyn alle mahtuu koko suku sikaa myöten. Vain Helinä puuttuu, ja Sampo. Olemme laumasieluja!

Mitä sitä vielä. Pihka on nukkunu viime aikoina joka yö sisällä. Sillä on jännitävät rituaalit illalla. Se lussuttaa niitä tetty-karhujansa nokasta, sitten se yrittää halata minukki hengiltä. Ymmärrän kyllä, jos se onnistuu halaamalla saattamaan minua pienemmät hengettömäksi. Minustaki tuntu, että henki loppuu, ku kaulan kohalta alako "halaamaan" (kuristamaan) minua.

Oliskohan tässä alakuhun...Oton kans on muuten harijoteltu sitä hakua, ja on se poika kone. Hemmetti, sillä on kyllä reseptorit tehokkaana nokassa, niin se pelaa...Otto on aarre!