Hirvijahti alako

Se alako tuo hirvenpyynti viime pyhänä. Mukavaahan tuo oli, vaikkaki raskasta. Näköjä oli ja koirakki haukku, mutta ei vielä saalista. Risukkopaikkoja, ja etäisyys oli pitkä, joten hengen pitivät elukat. 

Tähän vain pikaseen laitan kuvia mm. Pellon näyttelystä ja vähän mettältä, sekä Oton hakureeneistä. Niissä ollaan kyllä onnistuttu kohtalaisesti, Otto on tekijä. Sitä Vapepaa olen alakanu haaveilemaan, jo oikiastaan ennen ku Otto ees tuli taloon. Samiki on innostunu asiasta. 

Pihkalla on juoksu, ikää kohta 3 vuotta ja sarjassaan 2. juoksu. 

Helinän kans käytihin lintumettällä vähän niinku retkeilynki merkeissä ja häätyy tojeta, että on se touhukas tyttö. Ei kyllä häviä mummoleen Iitalle havussa. Se tyttö kyllä touhuaa, juoksee ja hakee ja haukkua kilikattaa, niin että mettät raikaa. Teeren oli saanu. Hyvä Helinä! Pitkästä aikaa meillä muuten oli ilonen kohtaaminen Hempun kanssa. Oli sillä ikävä tainnu olla, se otti semmosen tiukan haliotteen, ja tuntu, ettei rauhotu ollenkahan. Mummolaan se vielä jäi, kausi kesken. Sitten saapi taas tulla kotihin, ku "työt" loppuu. 

Hevosen iänvanaha pääkallo

Vekku venyttelee. Pikkusen ylilihavassa kunnossa. Jäähytteli ittiään venymällä pitkin varvikoita.

Astro ja Iita näyttäis kartalla juoksevan. Hirvenpyynti on välinurheilua.

Mona

Oton kanssa Pellon pentunäyttelyssä

Otto noin 6 kk

Pikku possut peräkkäin nukkuvat. Oki ja nasu

Pellervo peitelty siivouksen tieltä pihalle

Ottokin sai SPKL-liivit. Hakuharjoituksiin valmistautumista itälapissa.

Lahjattomat reenaa. Otto ja hakuharjoitteet.

Pihka karkasi taas

Se onneton taas otti ja lähti! Oliver ja Otto olivat pihalla, niinku normaalisti ruukaavat olla. Kohta jo Otto haukku isolla äänellä, eikä me vieläkähän mitään...sitten huomasi Sambo, että kah, Hippa on aijan ulukopuolella! Perskuta, niinpä taas oli. Miten ihimeessä se oli häkistä päässy irti? Se oli siis häkissä, ja vielä piha-aitauksen sisäpuolella, mutta heleppohan se on karata, ku Otto avaa häkin oven leikkikaverille ja piha-aitauksesta karkaamisen oppitunnit on Pihkalla suoritettuna kiitettävin arvosanoin! Niin se koira meni. Eri suuntahan ku normaalisti, kylälle. Sambo jututti kylän isäntää, ku lähettihin sitten kahella autolla sitä hakemahan, oli kuulemma meinannu jäähä jonku auton alle, oli piipannu ja jarrut kirskunu...jösses, ittensä se vielä tappaa, puolisokiana ei käsitä vähääkään mistähän. Meni kohti päätietä, mutta minä ajoin autolla perässä ja sain sen laukotettua alikulukusillan kautta tuonne koululle päin. Siellä se meni pihallaan aitauksessa olevaa koiranpentua puhuttelemaan, niin sain ku sainki onneksi kiini sen. Ihimeen heleppo homma, viimeksi taijettiin väsyttää sitä 2 tuntia. Hermoja raastavaa hommaa kaiken kaikkiaan. Siinä on koira, joka ei tule, ku kuttuu...aivan käsittämätön!

Haluttais lähtiä johonki lämpimään lomalle, olla vain aivan niinku ei oliskaan. Talavella olis kiva lähtiä, vaikka helemikuussa, mutta sillon lämpimät vähän kortilla. Pitäs lähtiä vaikka Kanarian saarille, mutta minusta sinne on liian pitkä matka lentää. Siinä välissä voi tapahtua, vaikka se, että kone putuaa mereen tms. Hui sentään, mutta en tiiä kumpi voittaa jännitys ja väsymys. Ja jos tänään voitan tukon rahaa, niin lähen justihin johonki, enkä tule ennen ens maaliskuuta takasin! Ene! Mutta realiteetit haltuun. En voita, ku en ole pelannukkaan mitään:) No, Sambo on, mutta sen tuurillakaan ei voiteta. Suurempi mahollisuus sillä on tällä hetkellä jäähä vaikka salaman tainuttamaksi. Mutta lomailusta mieleen mulijahti, että Tiina, tuo Ahvatuulen-kennelin koirahenkilö mainitti Savo Shown,  3 päivää kansainvälistä koiranäytelmää, ens elokuussa. Sinnehän olis soma lähtiä. Tarkistin jo tuomarikki, Intialainen, ruottalainen ja suomalainen. Nämät siis rotikoilla. Eli loma-anomusta vetämään ja suunnaksi ko.tapahtuma.

Kaivoin muuten proppuja kurkusta. Voi yhen kerran, mikä riesa nekki on...mullon tylppä neula ja ruisku, sillä minä kaivan ja ruiskutan risoihin vettä, sieltä sitä mätöä tippuu kurkkuun, ja aina löytyy vaikka 3 kertaa viikossa tämän toimenpiteen suorittas. Minäki saisin tästä hommasta jo diplomin, jos jokku on tarkkoja sängyn petaajia ja ansittisivat tiplomin, niin mulle tästä. Nuista risarievuista pitäs päässä eroon, mutten tiiä, miten se kannatusta sais, ku asian esittäis...

Tämä lauantaina on menny taas ikään kuin omasta eestään. Toipumista työviikosta. Eilenki meni reilusti pitkäksi töissä, olishan se riemua, jos siitä vielä sais kohtuullisen korvauksen, mutta vanaha sanonta: ei mopolla moottoritielle, eikä rattorilla naisia. Oli naamaki jo niin väsyksissä illalla, että kuvittelin sen tippuvan sijoiltaan siinä missä nämät ruskan rupistamat vanahat lehet. Aamulla oli kuitenki vielä tallella, silimäpussit, tummien sävyjen kerra, naamassa kutiavia paukamia. Mikähän seki taas kutistaa. Loppu kuiten, ku voitelin kortisoonilla tukevan kerroksen. 

Jaah, mutta olisko tämä tässä? Ai joo. Otto oli melekein 63 cm korkia, eli ihan täys mies. Puntarit olen suosiolla jättäny, siinä ei riitä lukemat meille kahelle, niin olokohot, käytän sen joskus tohtorissa puntarilla.

Jaa, se pitää tämän kaiken ylimääräsen voimavarannon keskellä alakaa vissiin urheilujuomia nauttimaan, että seleviää ens lauantaina hirven pyynnin alotuksesta. Haastetta siton siinäki.

Palatahan!

Koulua ja koiranäyttelyä

Otetahanapa pari askelta ajassa taakse päin...vaikkapa torstaihin, sen aamuun. Lähin kouluun. Menin Ramkiin, vaikka takuulla lupasin talavella, etten ikinä enähän sinne astu jalallakaan. Kah, toisin kävi. Niinku mulle on tapana tapahtua, kaikki mikkä on ei ikinä-, on oikiasti -TODELLAKI- juttuja. Eikä tämä toki ole ainutkertanen esimerkki aiheesta. En aikonu ikinä ruveta äitiksi, joku vuosi sitten sanoin, ku isäni ehotti, että alakasin hoitajaksi, sanoin, että älä kuvittele- en ikinä, kuinkas kävi. Olen sairaanhoitaja. En aikonu ikinä hankkia enää rotikkaa, ja taas mulla on semmonen. Ja yleensä kaikki, mikkä on aivan ehottomia, on tojen tevolla jotaki ihan muuta. Ja ajatella...tajusin sen vasta just nyt! Nyt alan pelätä sitten kaikkia ei ikinä-mielipiteitä, koska (jos nämä merkit ennustavat) (TÄHÄN MUUTAMA SANA PAINOKELEVOTTOMIA AJATUKSIA, SÄHKÖT KATKES!!!!!!!) ne suoraan ennustavat asioitten tojellisen lopputuloksen....mitähän kaikkea muutaki olen nimikoinu EI IKINÄ-otsakkeen alle, eli pahempaa on vielä luvassa...

Niin, siis tosiaanki laitoin kuitenki hulluuksissani hakupaperit erikoistumisopintoihin. Akuutin päivystystoiminnan erikoistumisopinnot, 30 op, paikkana RAMK. Pääsin, maksoin ja lähin, perskuta! Jos kerran tältä tuntu, niin lähtiä pitää. Vaikka olinki joskus ei ikinä enään mielellä, jostaki syystä oli ihanaa, ku paikat oli tutut, opettajat oli vanhat hyvät tutut. Tai parhaimmat niistä. Ja jostain on aivan ku valunu uutta intoa opiskella. Ehkä se, että tuntee viimeinki löytäneensä ammatin, joksi aikoo isona ruveta. On ihana ajatella sitä omaksi pääomaksi tulevaisuuteen, minun ja ammattini puolesta kohdattavien ihmisten hyväksi. Olen onnellinen kaikista näistä sairaanhoitaja-Elinan ajatuksista. Se sairaanhoitaja koululaiseksi rupiaminen oli muuten jonkulaista alkua sille, että elämästä alko seleviämään se kuka minä olen? Ihmeellisiä asoita olen pohtinu 2007 vuojen jäläkehen, olen niinku ittestäni löytäny enemmän sitä ittiäni, ja moni asia on tavallaan selevinny mulle. No, tämähän on oikiasti vasta alakua loppuelämälle. Ja kah, taas eksyin aiheesta...

Koulusta tulossa, pissatauolla. Minä ja Otto

Torstaina siis änkäsin Porokavulle, numeroon 35. Sielä oli minun lisäki 22 muuta plus tuttu opettaja Heikki, ja uus yliopettaja, joka vaikutti ihanan rempseältä mimmiltä. Ja vanha tuttu, opettajien parhaimmistoa Sariki siellä vilahti. Se varmaan ajatteli, että voi eiiii, taas tuo neiti Niemelä on täällä:)Kjäh, no taas! Pari päivää istuttiin koulun penkillä, aivan ku ei koskahan olis muualla oltukkaan. Ryhmä vaikutti ihmeellisen kivalta. Ei ollu sh-koulun aikana moista tunnetta. Ah ma nautin!

Otto, PEK1, Pellon pentunäyttelyn satoa. Onnellinen yhestä ruusukkeesta:=)

Tänään sitten oli Pellossa tarjolla kaikkien rotujen pentunäyttelyä, virallisessa mallissa. 4 rotikkaa oli ilmoitettu, ajattelin taikka unelmoin, että olispa muut narttuja, mutta suten paskat, ei tietenkään. Yks tyttö ja loput noita kolleja. 2 Wunderweileria ja yks Zauberworth-koira. Iloisen yllätyksen tarjos PEK 1 tulos Otolle. Olin varma, ettei se meille osu, mutta niin vain kävi. KP:tä ei saatu, joten ROPpi meni Ww Denisialle, Onnea hänelle. Kaunis ja hyvin käyttäytyä tyttö oli. Ansaitsi ehottomasti voittonsa. Minua jännitti lähinnä 2 asiaa. Oton peitsaaminen ja toisaalta, kuinka se innostuu räyhäämään. Ku ekaa kiekkaa juostiin kehässä, veti peitsaten. Mutta siihen onneksi jäi, mutta sitten vähän riekkumista tuli tilalle. Onneksi kuitenki vasta viimisellä kierroksella, ja siitäki huolimatta tuli ykkös sija. Jeah, enempi ku ootinkaan! Liikkeitä moitti löysiksi eestä ja takaa kapeiksi, sekä etujalkoja ulkokierteiset (sen tiesinki) ja lantiota luisuksi. Mutta täältä tullaan venäjä! Kohti uusia kehiä! 

Eikä siinä vielä kaikki; Helinälle on saatu tänään metto ja koppelo! Tätä minä olen oottanu ja toivonu, ja nysse on totta. Se on ukin kans ollu jo kuukauven päivät, kulukenu mettässä ja tänään lähti oikiasti mettälle, ja sieltä sitä tuli! Kannatti vissihin heittää se muratti menemähän! Heti muuttu maalima! No, sitä isompaa raha voittoa ootellessa. Löysin jo muuten mökinki rovaniemestä, minkälaisen sitten haluan, ku minä jostaki tontin vain saisin. Tai eihän se näytä siltä, että mitään sais, vaan vissihin se ostamaan pitää ruveta, mutta mistä ja keltä. No, en tiiä...perintöä ootellessa...

Hippa nukkuu vieressä, ja tätä ennen se yrittää halata minukki hengiltä

Annin sängyn alle mahtuu koko suku sikaa myöten. Vain Helinä puuttuu, ja Sampo. Olemme laumasieluja!

Mitä sitä vielä. Pihka on nukkunu viime aikoina joka yö sisällä. Sillä on jännitävät rituaalit illalla. Se lussuttaa niitä tetty-karhujansa nokasta, sitten se yrittää halata minukki hengiltä. Ymmärrän kyllä, jos se onnistuu halaamalla saattamaan minua pienemmät hengettömäksi. Minustaki tuntu, että henki loppuu, ku kaulan kohalta alako "halaamaan" (kuristamaan) minua.

Oliskohan tässä alakuhun...Oton kans on muuten harijoteltu sitä hakua, ja on se poika kone. Hemmetti, sillä on kyllä reseptorit tehokkaana nokassa, niin se pelaa...Otto on aarre!

Leipomispäivä

Heräsin aamulla yhentoista jäläkehen. Tulipa kiskottua hirsiä, vaikka oisin nukkunu vieläki pitempähän, mutta arvoisa Samboni herätti minut toteamalla, että paa silimät kiini, laitan valot päälle. Räps! Siinä sitten hoksin kysyä, että palijonko kello on? No, se oli 11.08. Oli pakko noussa. Kävelin keittiöön ja aloin heti puuhata leipomuksia. Tein ruisleipää, sämpylöitä ja nisuja. Tein tällä kertaa ittenilaisia pullia, eli pehemiän taikinan, ja vaikka itte ittiä kehun, niin olipa hyvät pullat. Puhumattakaan ruisleivistä, no sämpylät...ne nyt on aina semmosia. Ja kyllä niitä tuli syötyä, ei niinkähän pullaa, mutta sitä ruisleipää, siitä minä tykkään. Kyllä itte tehty on aina itte tehty. Tietenki kaks pellillistä pullia meinas kärähtää, soittokello teki jonku tempun, eikä soinu...no, färiä on sitten vähän enämpi toisissa, ku toiset on normaalit. Ku viimisiä pullia vääntelin pellille totesi Sami, että sie oot tullu vanahaksi, ku et enää tehe koirille kirjainpullia! Hitsi, niinpä tosiaan. Ennen leivon aina Okille OOO-pullan, Piikkikselle Pee-pullan, ja kaikille omat. Pitihän se tehä, Okille, Otolle ja Pihkalle. Helinä on etelleen mummolassa. Sitten tarjoilin niille. Pihka ja Otto istu nätisti, mutta Oki, tuo vanaha kuosto, ei osaa mitään. Mutta ähä ähä, eipä ole opetettukkahan, sillon ei tartte osata. Oki sai omansa palakaksi mitään tekemättömyydestä, Ottoa ja Pihkaa vähän komensin eri juttuja, ja lopulta ku piti mennä maahan, Otto nappas Pihkan pullan käjestä, eikä tehny yhtään mitään. Mutta Pihka, se on kyllä hieno leidi, se lähes kuori pullan ensin, sitten poikain nokan eessä mutusteli pullaansa, rauhallisesti ja natinnollisesti. Toisaalta oishan sillä voinu olla vaikka hampaat kipiät. Mutta eipä ollu, se oli vain niin cooooool!

Ruisleipää, sämpylää pulla voilla ja letillä

Pihka oottelee Pee-pullaa

Käytihin Kangosjuoksuissa, Otto otettiin alkuperäsestä suunnitelmasta poiketen mukahan. Sehän jyrähti alakuhun ison äänen, ku näki ihimisiä, mutta sitten se rupes makoilemahan. Pikku nappulat kävi sitä paijaamassa. Sitten ku joku aikaihiminen kysy minkä rotunen tuo on, ja vastattua rehellisesti, että rottweiler, niin melkein niillä askelillaan käänty takasin. Pitäs valehella, että sekarotunen ajokoira. Sitten palijastais, että ähä kutti, petokoira rottweiler. No, saahan ihimiset pelätä, ei siinä mitään. Ottoa saaki pelätä, se on oikiasti parempi kojinturvajoukko ku ykskään rotikka meillä aikasemmin.

Kodinturvajoukko Otto

Pihkan kans käytihin sitten pyöräilemässä. Tutkin, että on terveellisempää laittaa husky vyöhön ja eteen juoksemaan, ku springeriin. Suju mukavasti, kuminööriä välihin riittävästi, niin hyvin pelas, ei tullu rajuja iskuja. Ja ku koira on noin fiini.
Unkku tulee meille aamulla hoitoon. Se joutus päiväksi yksin kotihin, niin tutkin, että on kivempi, ku saa olla meillä poikain kans pihalla. Sen emäntä tuo aamulla ja isäntä hakee illalla. Nyt saa jalo valakoinen samojedi sotkeuva vaikka rapahan, ku näytelmät on esitelty tälle vuojelle.
Niin se piti vielä selevittää. Tein Otolle jälijen pellolle. Mukana oli yks kuluma, jossa makkarat loppu 4 askelta ennen kulumaa, ja kuluman jäläkehen oli 4 askelta taas iliman makkaraa, ja sitten jatku makkara/askel. Se meni hyvin, mutta muuten tuntu olevan intoa siinä määrin, että tohotti ainaki 10 makkaran ohi. Ja tavallisesta 90 asteen makkaralla varustetusta kulumastaki selevis. Hyvin, mutta huonosti ja liian vauhilla meni. Pitäs ensin ottaa löysät pois, ennenku alakaa jäläkihommiin.
Niin, ja vielä yks asia. Tänään tajusin, miksi meitä ei onni suosi. Meillä on muratti kukka, joka on aivan kukoistanu meillä koko talaven ja tähän päivään asti. Ilimankos näitä epäonnen tapahtumia on ollu pilivin pimein. Muratti oli ulukona, se oli toisen kukan kans samassa purkissa. Menin äskön ja revin sen juurineen irti purkista (ja olihan sillä isosti juuria) kannoin tukasta sen hevon kuuseen ja heitin mettään. Nyt Sami saa tarkastaa kenon. Muratti on poissa!

Taas haetaan

Otto hakuharkoissa, kun maalihenkilöt on haettu ja lähetään jäähyttelylenkille

Tänään on ollut kynnelle kykenevät rovaniemellä ryhmänäyttelyssä, ei me siis... Virpi ja Unni on taas käyny näyttämässä miten homma hoijetaan kotiin, Unkku oli ROP! Ja Unkun sisko Tyyne oli PN2 ja valmistui täten Fi Mva:ksi. Onnea vaan Sam Sirius Daredevill elikkäs Tyyne. Kirijotinkohan nimen nyt oikein, no, Tyyne kuitenki. Ihanaa, ku tulee menestystä! Vois kuvitella, että kateelliseksi vetäis, mutta olen niin ikionnellinen Unnin puolesta! Sen menestys aiheuttaa minussa tohotusta...pölijää! Mutta ihanaa!
Taas olen viikosta selevinny, töistä siis. Mutta kyllä alko eilen illalla jo olotilassa tuntumaan, että saanko hjärtteslaagin, vai mitä tämä meinaa. Pulssi hakkaa, ku hullu, puristaa, kiristää, kivistää ja tekee vaikka lie mitä. Onneksi kuiten tänään on ollu aivan normi päivä, paitsi väsymys, se on minun seuralainen. Venyin sohvan tuntumassa pitkälle päivään...toki vähän imuroin ja laiton ruisleivän juuren valamistumaan, mutta sitten otin lukua.

Otto

Sitten kuitenki siitä tokenin ja rupesin toimimaan, taikka ruvettihin. Otettihin Otto mukaan ja lähettiin harijottelemahan hakua, ja sehän poika haki. On se ihmeellinen mies, rauhallinen ja malttiaki löytyy, ja kun sanon ETSI, niin se poika lähtee. Anni ja Sami oli molemmat maalimiehinä, ja Otto haki vuoronperään molemmat. Bongailtiin tuulta ja kun vainun Otto sai, päästin menemään ja tulosta tuli. Kerran oliki haastetta enemmän, Otto pysähty, käänty, näky ku sai vainun ja lähti ja meni suoraan kohti. On se kone.

Otto odotta lupaa lähteä hakemaan piiloutuneita ihmisiä

Odottelua

Käytiin paluumatkalla papan ja Ellin tykönä. Otto on niin kotonaan, ku pääsee papan tykö... on tainnu tottua siihen, että kaapista löytyy herkkuja...häntä piiskaa ja touhotusta sen lisäksi. Onneksi Otto osaa kuitenki rauhoittua, makoilee matolla ja silmäilee kulumien alta, ku toiset kahvipöyvässä herkkuja syövät. Ihana koira! Tykkään niin!

Nyt on työt tehty, maalihenkilöt on haettu

Sitten päästään vilvottelemaan

Otto

En ole tainnu kertoa, että jos löyvät kirijotusvirheitä näistä teksteistä, niin lupaan niitä lisää. En kehtaa tarkistaa tekstejä, räpytän vain lisää, enkä tarkista koskaan...