Urheilukisat ja murinaa

Tänään oli koululaisten urheilukisat. Tämän päivän ahkeroinnista saa jonku päivän vapaaksi. (lue: hankaluudeksi lastenhoidon järjestämiseksi) Poikkeuksellisesti ilima oli mitä parahin. Aurinko paisto ja lämmintä piisas. Lapset urheili ja met vanahemmat väsyttihin moiseen urheilemiseen. Minä ainaki, selekä oli kipiä, se väsy seisoskelemiseen, kotiin päästyä tuntui olo puoliksi kuolleelta, puoliksi tajuttomalta. Vissiin kuitenki syynä on myös muu väsyminen. Sami ahkeroi työhuoneen remontin kanssa, mutta minä vejin sikeitä olohuoneen lattialla, johon kannettiin työhuoneen sohvan puolikas. Ja lapset leikki, huusi ja meuhkas. Annilla oli vieras. Otto kävi lipomassa pitkällä kielellään naamasta, mutta minä en tajunnu välittää moisesta. Ja koko ilta tuon jälistä on ollu puolivalot päällä. Mutta työhuonehesta tuli valamis. Huomenna tai ylihuomena lisat, kuhan matto venyy kohilleen ja se olis siinä. Olihan tuota pölyäki kertyny hyllyihin, herratun aika, ja tietokoneen näppäimistöön oli kätketty yks kokonainen leipä (jos muruset olis koottu leiväksi). Hyvä tuli mummon jalasta, jos vois kommentoija vanhan talon huonetta amatöörin remontin jäliltä.
Tosiaanki kisat käytiin tänään. Ei mitallia. Viime vuonna kolome. Semmosta se on. Toivottavasti lapsi tulee tulevaisuuvessaan äitiinsä. Olin yläasteella nopein juoksija lähes 300 oppilaan joukosta. Kuula lensi ku lentokone, pituutta hypättiin sen verran, ettei tarvinu hävetä. Opettaja lupas aina 4 metrin ylityksestä jäätölön, ja sitä sitten sai maistella liikunta tunnin jälistä. Ei mikään turha jätkä. Liikunta oli minun laji, ja kotitalous. Siinähän onki vastakappalehet. Ruoka se vei tämänki urheilija liian leviälle polulle...:) No, ehkä huonomminki vois olla. Ehkä.
Arvakkaappa mitä? Mullon taas ruisleivän juuri nousemassa. MUTTA mitään ei tapahu. Hemmetti, mikä mättää? No, toisaalta mikä ei mättäis. Kaikki mättää. Yritän urhoollisesti. Jos menee pommiin, pummaan Elliltä uuven. Se on joku LKS:stä peräsin oleva iänkaikkisen vanaha, vissiin jeesusta vanahempi juuri. Mutta just kehuin, että kotsassa olin hyvä, kympin eestä, eikä juurelle tapahu mitään. Huomenna meinatahan leipoa Annin kans ruisleipää!!! Uskoni ei horju. Sämpylää, sekä sitä Surupullaa, jonka vien töihin.
Otto makoili keittiön lattiala, päätin mennä lämmäämään sitä siihen, vähän niinko uhalla. Kesti sillä kantti hetken, mutta jopa kohta kärähti. Murinaa ja räsähys. Ei osunu hampaat, mutta kallo nokkavarteen. Vannotin, kyllä minä sitä vannotin lujahan ja otin tukevan otteen poskipielistä. Kyllä käänty katse lopulta pois. Nämä on näitä nuoren kollin temppuja, joita ei hyvällä katota. Otto on HELMI, tiijän, mutta helmet ei tee noin. Vaikka tunnistan tämän temppuilun kaikista edesmenneistä rottweilereista. Ettei niinku yllättäny!
Ulukona on jo niin pimiää, nykki tosi pimiää. Tässä ei voi olla ajattelematta tulevaa hirvenpyyntiä. Ei siinä mitään, mutta kauhulla muistelen viime syksyn kohtaamista karhun kans. Toivottavasti sitä ei tapahu tänä vuonna, en taho. Mullon niin karhuheikot hermot. Iiiiik! Tulevalle syksylle toivoisin pääseväni koiran kans lintukokeisiin. Helinä taikka Lina. Jotenki jännitän Hemppua. Oikiastaan, nykku puheeksi tuli, niin mulla on ikävä Helinää. Se on ollu jo pari viikkoa mummolassa. Ja kylläse ilopillerin puuttuminen vuottuu. Pihka on häkissä ku kusi sukassa, se ei puhu mitään. Jos se jotaki ihimettelee, niin se vain tuijottaa. Hemppu pommittaa täysillä, jos joku ihimetyttää..
Tässäpä näitä päivän kuulumisia. Huomenna naapurin Unni (Sam Sirius Danza di Luna) lähtee Tromssaan näyttelyyn, toivottavasti tulee menestytstä, sillon laajenee Unnin muotovalion tittelit. Se on niin kaunis! Aivan upea otus! Parhainta ONNEA UNNILLE! Otolla on muuten pentunäyttely 8.9. Pellossa. Pitäsköhän alakaa sitä jännittämähän? Ene!