Hampaat puhtaaksi

Helinä

Niin son. Meillä pessähän hampaita koirilta. Virpiltä olen oppinu tämän jalon tavan hoitaa eläinystävän terveyttä. Vaalia, jos tarkkoja ollaan. Ensin alotettiin Oton hampaista, mutta koska kiinnostusta oli enemmänki, niin sitten alettiin pesemään Pihkalta ja sitten vielä Helinältä. Sillä nyt on vielä niin vaiheessa hommat, että se vain jyrsii harjaa. Mutta hyvä seki. Helinällä ku on ollu tuo suu erityinen hankaluus. Sille piti pikkuhaukkuna juottaa nesteitä ruiskulla, kun sairastu semmoseen ripuliin, että henki meinas mennä. Piti eläinlääkärin nesteytyksessä käyttää sitä, että selvis hengissä. Ja mikäli en nyt aivan väärin havainnut, niin Helinälle on kasvanut uusi hammas, näin melkein 2 vuoden iässä. Mutta olen lukenut tästä joskus muulloinki, jollekki tapahtuneen ja sillon vain toivoin, että kävispä Hempullekki niin. Ja nyt se on siellä, ihme ja kumma.

No, tosiaanki tuo hampahan pesu on nyt niin suosittua, että jonossa istuvat vessanoven eessä nuo haukut, ku puhutaan aiheesta. Pihkaki tuli sisälle sillä verukkeella, että hampaat pestään. Seku tykkää makoilla pihalla lumikasan päällä kiepissä. Oki on jätetty tämän hammashässäkän ulkopuolelle, vanha mikä vanha, niin antaa hänen olla. Vaikka pahimmat hampaat on Okilla. 

Otto on laihtunu kauhiasti. Tajusin, että sille ei nyt sovikaan 1St choicen ruoat, vaikka tähän asti on sopinu. Lenkeillä on ripulia pukkaa. Välillä oli yks pussi Bento Kronenia, ja sillon oli maha parempi, ja nyt taas palattiin choiceen, niin johan rapa lentää. Katkeamaton rapanauha...tilasin nyt Sannalta sille Bento Kronenia ja Musch lihaa. Täytyy saada vähän lihaa luitten päälle, ennen näyttelyä, joka muuten on maaliskuun lopussa. Olenko muistanu kertoakaan?

Tosiaan ilmotin Oton ja Helinänki Kemijärven ryhmikseen maaliskuun lopulla. Siitä sitten lähtee Oton näytelmäkesä. Joka kuukaudelle taitaa olla näyttelyä. Laskin, että 6-8 näyttelyä olis kesälle tievossa. Ja sitten vielä tosiaanki se Sawo-show, joka olis usiamman päivän urakka, samalla siis myös kesäloma. Tähän on ajateltu tyttöjen kans, että vähän yritettäs yhteisesti kerätä rahaa ja saatais vähän kustannuksia alas...katotaan kuinka meijän suunnitelmien käy. 

Olen tässä nyt nauttinu, siis nauttinu saikusta. Eli jonkunlainen työuupumus vei voiton minusta, ja olen ollu toista viikkoa kotona ja olen vielä tämän kuun loppuun. Olen ollu niinku pesäpallossa ajolähtö koko ajan käsillä...pakko osua ja vielä pystyä juoksemaan, ainaki ykköspesälle. Ei sitä ihiminen jaksa, en ees minä...Nyt tuntuu kuitenki siltä, että hyvään suuntaan asiat etenee. Vieläki väkisin hyppää työajatukset mieleen ja mietin, että mitä voisin tehä töitä varten, mutta sitten mietin hetken, että miksi ollaan tässä ku ollaan ja sitten luovutan. Ostin semmosen harlekiini-hömppä kirjan, jotta voisin vähän niinku rentoutua sen parissa. No, kahtena päivänä olen sitä lukenu ja kaiken muun ajan olen käyttäny (vieläki) jonkulaiseen suoritukseen...eihän sen niin pitäny mennä. Siivousta, ruoan laittoa, vaatteita, ja vaikka mitä, vaikkei kutienkaan mitään isoa ole tullu tehyksi, mutta koko ajan se tunne, että pitää tehä tuota ja tätä...ja vaikka lenkille lähtiä, jos ei muuta. Toisaalta hyvä, ettei ole vielä hiihtokelit, pitäs sairastaa sen kans sitten. Mutta olisko nyt niin, että kun on tavallaan pakolliset tehty, niin vaikka vähän rentoutuis...mutta kun tuntuu, että kun on aikaa olla yksin ja ihan ittensä kanssa, niin sitten pitää tehä koko ajan kaikkia. Ja nettiin sitten jää jumiin, löytyy kaikkia kivoja asioita, joihin pitää perehtyä enemmän ja siinä se aika kuluu. 

No, olkoot sitten vaikka niin. 

Karppausta olen harrastanut kohta kaks kuukautta putkeen ja tilanne on tällä hetkellä - 1 kg. Eli ei paljon mitään. En ole oikein kauhiasti lipsunukkaan. Paitsi ehkä 2-3 kertaa, ja silleen reilusti, että olen tietoisen riskin ottanu, siinä ne...pääsin vähän muistelemaan karppauksiani vuonna 2007, jolloin asiat oli silloisesta epätoivoisesta tilanteestani huolimatta paljon nykyistä paremmin. Olin jotaki 7 kg kevyempi ja ties vaikka mitä. Nyt olen vähän hiilareita tietosesti puottanu alemmas, katotaan mihin sillä pääsee. 

Kuulaa olen pyörittäny, sitä uutta 16 kg:n kuulaa on kiva pyörittää ja sen jälkeen huomaa, että ainaki voima on kasunnu. Koskapa kympin kuula tuntuu aika kevyeltä. Mutta tästä jatketaan, ehkä tiivistystä on tapahtunu, mutta minä olen edelleen niitä ihimisiä, jokka kaipaa sitä näkyvää tulosta, ja se ainut näkyvyyden mittari on sielä puntarissa. Eli mitään ei ole tapahtunu, jos puntari ei liikaha alaspäin...hmmm...no, tässä sitä kuitenki mennään, eletään samaa päivää ku muukki ja ehkä kohti valoisampaa ja voimallisempaa elämää. Nyt vielä ulkoilemaan ja sitten kuulan heitot kaupan päälle. 

Kaunis Helinä

Otto

Otto

Tänään aamulla viilsin etusormesta pienen palan pois, joten 10 -sormijärjestelmä on nyt hukassa. Haava vuoti verta, ku seula ja sen tyrehtymiseen meni monta tuntia.
Käytiin Oton kanssa tuolla vaarassa lumikenkäilemässä, paitsi tietysti Otto joka vain tassutteli.

Liitän vain kuvt ja olkohon tämä homma tässä, koska etusormessa on paketti, joka peittää allensa 10 nappulaa...

Villiä menoa ja matalaa lentoa

Meillä on meno äityny villiksi. Helinällä on juoksu, ja h-hetket käsillä. Ja arvakkaappa mistä sen huomaa? No, Otosta tietenki. Muistuu taas mieleen, mitä on kun talossa on sekä uroksia että narttuja. Onhan toki Oliver, mutta sen kalleudet on eläinlääkärin roskakorissa. Otolla on vire niin kohillaan, että tekis poika vaikka voltin takaperin, jos pyytäis ja jos sillä pääsis tapaamaan kaunista neitoa. Järkyttävää katottavaa tuo touhu! Ärsyttävää suorastaan.

Pakkanen paukkuu nurkissa. Koko viikon pielly näitä kylymiä, yli -30 on paukkunu pakkaset ja vinkka, Aslakin perältä (ainaki tuntuu siltä) käy kovasti. Juoksuttaa lunta tiellä...hrrr...kylymä. Siperia opettaa ja kylymää on.

Pihka

Kyllä se on niin, että siinä missä Otolla on vauhti kiihtyny, niin mulla se on hijastunu. Se tuli lähes tulukohon semmonen totaalinen toppi torstaina. Olen minä tätä jo oottanukki vissiin viime kesä-heinäkuusta lähtien. Päivä päivältä enemmän ja enemmän. Kertakaikkiaan se tunne, ettei enään mikään pysy hallinnassa, kaikkia on liikaa, eikä mitään riittävästi. Hulluus kiertää korvasta toiseen, hermot on tiukalla ku seinällä olevassa viulussa kielet, joita ei virittäjä ole onnistunu vääntämään poikki. Voi hyvä Jla, ihiminen olen minäki, enkä kertakaikkiaan jaksa, en jaksa, ene. Niin se tuntu, että ku kotiin torstaina pääsin, että päivän oli itkua piettäny ja sitten se vain tuli...ja sitä riitti. Mikä helvetti siinä on, että minä onnistun jo toistamiseen elämässäni tekemään tämän saman virheen? Töitä on liikaa, ja ihminen joka tekee on liian kiltti. Joopa joo. Semmosta asiaa ei piä lapsilleen opettaa, että pitää olla kiltti ja työt pitää tehä, eikä koskaan saa sanoa ei. Paljon olen mummoltani oppinu. Mutta päällimäiseksi mainittakoon tuon helvetin kiltteyden, että kaikki pitää pystyä ja jaksaa tehä...sitä kiltteyttä on annettu lapsesta saakka. Ja tässä on tulos. Joka ikisessä työpaikassa on vähintään viilattu linssiin palkkojen kanssa. Kaikista on taidettu tapella, paitsi Metlassa ei. Siellä homma pelas. Ja töitä on saanu tehä, ihan liikaa...ainaki jos mittapuuna käytetään sitä väsymystä, minkä saa palkan lisäksi. Kumma homma, mutta siivoushommat matkailun parissa on ollu keveintä hommaa, vaikkei se sitä ollu..vauhti oli kovaa, mutta kovempaa on ikävä kyllä nähty. Mutta pölijä tai oikiastaan idiotti se, joka tekee...mutta kun opetettu -piipittää tiukan kurin siivittämänä maailmalle saatettu lattialuutu!

No, sen itkun tursauksen jälkeen kuviin astuiki tajuton päänsärky ja paha olo...muutaman tunnin yritin päätäni puristaa ja kuristaa ja maata peiton alla, ennenku tajusin, että kyse on migreenistä. No, seki vielä! Oli se kauhia olo. Ja se tuli heti sen jälkeen, ku ilmotin esimiehelleni, etten kykene huomenna töihin. Näin jälkiviisaana ja yllättäin asiasta kiinnostuneena tajuan, että se tuli, kun stressi löysäsi. Annoin periksi! Tunnustin heikkouteni. En enään jaksanu. Unet meni. Tuli unettomat yöt, vaikka oli purkista unta, se ei auttanu. Ja se unettomuus, se on niiiin vierasta mulle. Huh, nyt jotenki on vain semmoinen tönkkö, pehmeä olo. Onneksi kamelin selkä katkesi nyt...mutta olen jotenki aivan ulalla. En ole masentunu, oikiastaan yhtään. Mutta olen aivan tajuttoman väsyny. Ihan kaikkinensa olen väsyny. Nyt tässä köppästän viikon kotona, ja olen kyllä ajatellu, että tarvin lisää tätä aikaa. Aikaa vähän niinku olla. Todellaki olla. Yritän olla ajattelematta tekemättömiä töitä. Mulla on esimies tarkkasilmäinen ihminen. Se on jo vuosia sitten, vaikkei oltu tällaisessa esimies-alainen suhteessa ensinkään nähny minussa sellaista, mitä en itekkään tajunnu. Teki vaikutuksen...ja nyt se pystyi samat asiat pistämään viivan alle, mitä minäkin olen tässä ikäänkuin sairastanu, tai mitkä minua on väsyttäneet...ikävä kyllä tuollaisesta esimiehestä joutuu luopumaan :(

Tässä nyt siis ootellaan, että Helinän pahin juoksu hellittää ja tilanne tästä tasaantuu.

Kemijärven näyttelyä ootan innokkaasti. Otto näyttää niin hyvältä, kun se oikein hyvässä ja ryhikkäässä asennossa seisoo...mutta itse kehässä tilanne voi olla toisenlainen. Mutta sille se ja sama...

Mutta täältä tullaan. Ihan kaikkinensa, periksi ei anneta. Nyt vain vähän pyyhitään hikeä ja vedetään henkeä.

Kahen kerroksen väkeä, Helinä ja Oliver

Yläkerran Helmiina. Lampaantaljalla on lämmin nukkua