Valiota tapaamassa ja lahjattomat harjoittelee

Otto hakee maalimiestä

Ja lahjattomat harjoittelee näyttelyä varten, Otto.

Pitkästä aikaa tänään treenattiin kotosalla. Ensin otettiin maalimies mukaan ja marssittihin puskiin. Sami oli siis se -the kepo/maalimies, eli se joka laukkaa pitkin puskia. Ottohan oli tietenki heti juonessa mukana, ja kyllä sillä nokka pelaa. Kyllä vainu pelaa niin ilimassa, ku jälijelläki. Tehtiin yks tuulibongauski, ja homma pelas ja maalimies löyty. Asenne on koiralla kohillaan. No, sitten piti tietenki vähän tokoa reenata ja vielä tulevaa näyttelyä varten. Huonothan ne reenaa, eli me taas tuherretahan. Eihän tästä varmaan koskaa ruusuketta tule, mutta ainaki on yritetty. Olen jokseenki varma, ettei Otosta(kaan) tule koskaan edes ERIn koiraa. Jalat herra ties mihin suuntaan vinksollaan, kaikki on lähestulukoot päin peetä, mutta ei ainakaan helepolla anneta periksi. Eli reenit jatkukoon.

No, koska omat koirat ei purreet, mutta eivät myöskään pärjänneet, täytyy käydä menestystä ihailemassa naapurissa. Siellä on se maailman kaunein samojedi, Unni. C.I.B. Fi & No MVA Sam Sirius Danza di Luna. Sillon palijon komeita ruusukkeita ja pokaaleja. Olen minä ainaki päässy niitä hiplaamaan, jos ei koskaa muuta osu omalle kohalle. Naapurista kuiten löytyy. Olenki ottanu tavotteeksi kehua toisten menestyksellä, sehän on vähän ku itte olis siinä voittajana.

C.I.B. Fi & No MVA Sam Sirius Danza di Luna, UNNI.

Kaunotarkin väsyy olemaan aina nätisti, Unni.

maailman kaunein sammari Unni

Sataa, sataa ropisee

Ihanat koirat sateessa. Pihka ja Otto

Jo se vain jaksaaki sataa...kuulemma vähän poikkeuksellista tänä kesänä. En minä ole mitään huomannu, olen ollu kesähorroksessa. Viime kesä oli musta, seki meni horroksessa. Anni sairasti koko kesän mystistä mahakipua, korvassa oli joku peikosta seuraava pöpö. Se oli pimeä, ahistava kesä. Tästä kesästä ei muuten vain ole havaintoja. Mutta nyt sataa. Aamullaki sato, oli oikiastahan ukkonen. Heräsin siihen viijen jälistä. Eilenki aamulla oli ukkonen. Mutta se oli aika myöhään. Ja vettä on tullu ku aisaa. Takapihan allas alakaa olla ääriään myöten täynnä vettä. 

Tulin töistä kotihin ja toinen asia (syömisen jäläkehen) oli ottaa tirsat. Oli niin väsy. Sitten päätettiin uhumata vesisajetta ja lähettii koko tokalla mettähän. Koirat ja me ihimiset. Ihana saje, ja mikä ihana tuoksu mettässä. Oli niinku olis kotonaan. Rakastan mettää! Mulle muuten tuli joku ihimeen metsä aarre lehti, aivan ku oisin joku metsän omistaja...tosi ammattilaisen lehti...no, perintöä ootellessa:=) 

Märät koirat Hiaceen koottuna

Otto riekku ja repi Pihkan narua, minkä kerkisi. Oki kuuhas omilla teillään, mutta aina ku Anni sitä kuttu, se tuli viivana paikalle. Sitten Pihka haisto sopulin, Ottoki peräti oivalsi sen olemassa olon, mutta ei ne sitä saanu, vaikka se kipitti nokan eestä karkuun.

Kotipihalla sitten kaikkien meijän jalakoihin tuli yhtäkkiä herra hiiri. Siitä kurvas ruohonleikkurin alle piiloon, mutta kohtasi kuitenki suuren metsästäjän Oliverin hampaat. Oki listi sen purasulla, jätti siihen pihakivelle makaamaan. Otto käveli perässä ja nielas kokonaisena. Käsittämätön koira! Yäk! Ja minä se vain aina pussailen nuita piskejä! Voi yhen kerran, että on ilijettävää sakkia.

Punasipulin kukka päässyt sisälle maljakkoon

Kaiken maailman valioita

Maailman ihanin pörröturkki, samojedi Sam Sirius Danza di Luna, UNNI. Oli tänään Tromsassa ROP ja näin saavutti norjan mva-arvon, sekä kans.välisen mva:n arvon. Onnea Unni, Virpi ja kasvattaja Arja.

Kuuluipa uutisia maalimalta! Naapurin ihana samojedi Unni oli tänään Tromssassa näyttelyssä. Sieltä tuomisena uusia titteleitä: Norjan Mva, ja kansainvälinen Mva. Eli KYLLÄ KELEPAA leuhkia, että meillä on naapurissa ihana, maailman ihanin samojedi! Unni oli ollu Rop ja Ryp kehässä 8 parhaan joukossa. Hienosti, suorastahan upeasti on menny! Oi, kumpa saisin joskus koiran, joka olis ees kerran Rop! On se joskus ollu mullaki tuommosta sertin ja ropin saantia, mutta niistä ajoista on kyllä 20 vuotta aikaa...että aikojen alussa...eikä juuri koskaan sen jäläkehen. Piikkis oli kerran VSP veteraani. Ja senki kans meni 10 vuotta hukkaan, ku eka näyttely anto tulokseksi muistaakseni 2, niin siitä innostuin ja pijin koiraa vain kotona. Sitten ku se vanahaksi tuli ja pääsi veteraani luokkaan ilmasin, niin sitten vein. Ja aivan hyvin pärijäs...eli päästin pölijä 10 vuotta hukkaan valumaan. Ei koskaan pitäs luovuttaa, ei koskahan. Mutta joskus vain tuntuu, että ku ei, niin sitten ei! 

Niin joo, leivoin tänään huonosta juuresta kuitenki ruisleipää, littanamallia, pullaa ja pizzaa. Sitten käytiin Kangosjärven juoksukisoissa ja sitten juostiin kotona. Nokka on jotenki nasaali tuulella, mutta etehen päin mennään. 

Pistän tähän kuvan viime keväältä, ku Unkku oli meillä hoijossa.

Urheilukisat ja murinaa

Tänään oli koululaisten urheilukisat. Tämän päivän ahkeroinnista saa jonku päivän vapaaksi. (lue: hankaluudeksi lastenhoidon järjestämiseksi) Poikkeuksellisesti ilima oli mitä parahin. Aurinko paisto ja lämmintä piisas. Lapset urheili ja met vanahemmat väsyttihin moiseen urheilemiseen. Minä ainaki, selekä oli kipiä, se väsy seisoskelemiseen, kotiin päästyä tuntui olo puoliksi kuolleelta, puoliksi tajuttomalta. Vissiin kuitenki syynä on myös muu väsyminen. Sami ahkeroi työhuoneen remontin kanssa, mutta minä vejin sikeitä olohuoneen lattialla, johon kannettiin työhuoneen sohvan puolikas. Ja lapset leikki, huusi ja meuhkas. Annilla oli vieras. Otto kävi lipomassa pitkällä kielellään naamasta, mutta minä en tajunnu välittää moisesta. Ja koko ilta tuon jälistä on ollu puolivalot päällä. Mutta työhuonehesta tuli valamis. Huomenna tai ylihuomena lisat, kuhan matto venyy kohilleen ja se olis siinä. Olihan tuota pölyäki kertyny hyllyihin, herratun aika, ja tietokoneen näppäimistöön oli kätketty yks kokonainen leipä (jos muruset olis koottu leiväksi). Hyvä tuli mummon jalasta, jos vois kommentoija vanhan talon huonetta amatöörin remontin jäliltä.
Tosiaanki kisat käytiin tänään. Ei mitallia. Viime vuonna kolome. Semmosta se on. Toivottavasti lapsi tulee tulevaisuuvessaan äitiinsä. Olin yläasteella nopein juoksija lähes 300 oppilaan joukosta. Kuula lensi ku lentokone, pituutta hypättiin sen verran, ettei tarvinu hävetä. Opettaja lupas aina 4 metrin ylityksestä jäätölön, ja sitä sitten sai maistella liikunta tunnin jälistä. Ei mikään turha jätkä. Liikunta oli minun laji, ja kotitalous. Siinähän onki vastakappalehet. Ruoka se vei tämänki urheilija liian leviälle polulle...:) No, ehkä huonomminki vois olla. Ehkä.
Arvakkaappa mitä? Mullon taas ruisleivän juuri nousemassa. MUTTA mitään ei tapahu. Hemmetti, mikä mättää? No, toisaalta mikä ei mättäis. Kaikki mättää. Yritän urhoollisesti. Jos menee pommiin, pummaan Elliltä uuven. Se on joku LKS:stä peräsin oleva iänkaikkisen vanaha, vissiin jeesusta vanahempi juuri. Mutta just kehuin, että kotsassa olin hyvä, kympin eestä, eikä juurelle tapahu mitään. Huomenna meinatahan leipoa Annin kans ruisleipää!!! Uskoni ei horju. Sämpylää, sekä sitä Surupullaa, jonka vien töihin.
Otto makoili keittiön lattiala, päätin mennä lämmäämään sitä siihen, vähän niinko uhalla. Kesti sillä kantti hetken, mutta jopa kohta kärähti. Murinaa ja räsähys. Ei osunu hampaat, mutta kallo nokkavarteen. Vannotin, kyllä minä sitä vannotin lujahan ja otin tukevan otteen poskipielistä. Kyllä käänty katse lopulta pois. Nämä on näitä nuoren kollin temppuja, joita ei hyvällä katota. Otto on HELMI, tiijän, mutta helmet ei tee noin. Vaikka tunnistan tämän temppuilun kaikista edesmenneistä rottweilereista. Ettei niinku yllättäny!
Ulukona on jo niin pimiää, nykki tosi pimiää. Tässä ei voi olla ajattelematta tulevaa hirvenpyyntiä. Ei siinä mitään, mutta kauhulla muistelen viime syksyn kohtaamista karhun kans. Toivottavasti sitä ei tapahu tänä vuonna, en taho. Mullon niin karhuheikot hermot. Iiiiik! Tulevalle syksylle toivoisin pääseväni koiran kans lintukokeisiin. Helinä taikka Lina. Jotenki jännitän Hemppua. Oikiastaan, nykku puheeksi tuli, niin mulla on ikävä Helinää. Se on ollu jo pari viikkoa mummolassa. Ja kylläse ilopillerin puuttuminen vuottuu. Pihka on häkissä ku kusi sukassa, se ei puhu mitään. Jos se jotaki ihimettelee, niin se vain tuijottaa. Hemppu pommittaa täysillä, jos joku ihimetyttää..
Tässäpä näitä päivän kuulumisia. Huomenna naapurin Unni (Sam Sirius Danza di Luna) lähtee Tromssaan näyttelyyn, toivottavasti tulee menestytstä, sillon laajenee Unnin muotovalion tittelit. Se on niin kaunis! Aivan upea otus! Parhainta ONNEA UNNILLE! Otolla on muuten pentunäyttely 8.9. Pellossa. Pitäsköhän alakaa sitä jännittämähän? Ene!

Kenen saappaissa seisot?

Kenen joukoissa seisto, sen lauluja laulat...oliskohan tässä vähän viisautta näihin päiviin? Maailma on täynnä järjettömyyksiä, eihän ne monestikkaan näin pienehen ihimiseen paljon vastaa. Ei hermoon, eikä noin muutenkaan. Mutta ku ystävää satuteen, ja oikiastaan loukataan verisesti, vejetään matto jalakojen alta, ihiminen menettää malttinsa, ärtyy. Suorastaan kettuuntuu, niin ettei saata hengittää.Tai niinku joku joskus on sanonu, että vituttaa, ettei veri kierrä! Nyt tuntuu just tältä viimiseltä ilmaisulta! En ajatellu, että joutusin koskaan toisen ihmisen puolesta näin sanoinkuvaamattoman inhon valtaan. Vääryys! Sanon minä! Jaarittelen tässä pintapuolisesti vain, jottei kukaan käsitä mistä on oikiasti kysymys. Mutta sen totean, että MITÄÄN EI VOITA, JOS EI YRITÄ! Ja nyt tuntuu, että olis hyvä hetki yrittää, kannustan yrittämiseen! Se on vähän niinku ei voi voittaa, jos ei veikkaa. Tätä en silti ymmärrä, ku minä en voita koskaan missään arpajaisissa! Usein lupaan auttaa ystäviäni niissä asioissa, missä vain voin ja nyt lupaan tehdä niin, ja toivottavasti vähän vielä enemmän. Ilmaseksi ei ainakaan mitään heru! Perskeles!

Sopuli toisten "saappaissa"

Aamulla lähdin perjantain töihin ja ku ulos astuin ovesta joku pikku tyyppi piipersi portailla, hiireksi luulin. Ei se ollu se, mutta se oli sopuli. Se kipitti kukkapenkkiin ja kun sitten hääräsin siinä aikani, se sopuli meni Annin kenkään, joka oli portahilla. Sinne se meni, kenkähän. Turvahan! Hain kameran ja nappasin pari (huonoa) kuvaa. Pojat oli syöny sen raukkasen sitten. Oli kuulemma kerran päässy tirskuttamaan vastalauseen.
Päivä töissä oli taas raskas. Tykkään työstääni ku hullu polokasta, mutta alan tunnistaa väsymisen oireet itsessäni. Olen polttanu itteni loppuun kerran eläissäni ja työssä josta tykkäsin ku hullu. Tietysti se oli koiratyötä. Nytki teen työtä, josta tykkään liikaa, siksi vissiin jaksan väsyttää itteni siinä. Pitäs käsittää rauhottua, mutta eihän se rauhottuminen auta, se vain lisäis työtä entisestään. Mutta vielä ilolla lähen töihin ja tulen poiski, mutta kaikkeni antaneena. Olen ehkä väsynyt monen vuojen aikana, ja nyt se alkaa näkyä. Ja tuntua! Yritän jaksaa! Onneksi mulla on perheeni ja koirat! Koirat pakottaa ulkoilmaan ja sieltä yllättäin löytyy voimaa jaksaa. Olen ulkoilmaihminen! Näin todettiin kun hain kerran Kelaan töihin ja tulin 3.sijalle. Sinne haettiin sairaanhoitajaa, farmaseuttia tai jotain muuta toimistoalan ammattilaista. Olin sitä viimeistä sarjaa silloin. Farmaseutti voitti, sairaanhoitaja tuli toiseksi ja minä näytin liian ulkoilmaihmiseltä, kasvoista kuulemma näki, että olen ollut paljon ulkona. Voi kettu! Sillon minä ajattelin, että viiminen kerta, että ihon värin vuoksi syrjäytetään. Hakijoita oli lähes 30 sillon. Nyt olen sairaanhoitaja ja tuo toimistorottaki, vieläköhän näyttäisin liian ruskialta! Nämä valinnat puhuttavat tällä viikolla. Ja siihen on liittyvä tuo ykkösjuttukin.
No, kun tänään ylitöistä päästyäni olin matkalla kotiin, muistin että hemmetti meillä on neljältä hakutreenit! Ja minun piti päästä ajoissa töistä, ja ehtisin hyvin sinne. Katin kontit, myöhästyin sieltä. Onneksi väki ei ollu hävinny paikalta. Me Niinan ja Millan kanssa siellä sateessa tarvottiin. Eikä oltu sokerista, ei! Koiria hämmästytti tänään vesisade ja ilma, jossa ei tuuli käyny. Ensin oli Saltin ja Millan vuoro. Saltti osaa jo haukkumalla ilmaista maalimummukan löytymisen, viksu poika. Sitten oli Oton vuoro, se oli heti kärryillä hommista, vaikka onki aikaa siitä, ku viimeksi hakua on reenattu. Niina sano, että meidän Otto HELMI! Lämmittää mieltä ikuisesti! Kyllä se siltä tuntuukin, se on niin viksu ja rauhallinen ja kaikkea. Ja se sika räyhäs erkkarissa, lähes kuin viimeistä päivää! Mutta silti, se on loisto koira. Sitten vielä Niinan Malla lapinkoira ja Rauno oikiasti Rane sakemanni sai reenata hakua meillä. Mallahan on jo ammattilainen näissä ja Raunostakin tulossa hyvää vauhtia. Jännä, miten alkaa jotenki asioille tulemaan nimiä ja ylipäänsä uusia oivalluksia, kun joku osaa niistä kertoa. Nimittäin Niinalla tuntuu olevan jotenkin ihmeellinen kyky opettaa meitä pahvipäitä ja lukea koiraa, sekä määritellä jokaiselle persoonalle juuri niiden tarvitsemat keinot ja neuvot eteenpäin. Olen minä koiraihminen, ja luulen siis paino sanalle luulen tietäväni koirista aika paljonkin, mutta silti Niinalla on jokin taito yli meikäläisen. Arvostan sitä kykyä ja taitoa yli kaiken! Ja koen olevani onnekas, ku meillä on Niina apuna.
Huomenna on sitten alamittasten urheilukisat, sinne häätyy jaksaa herätä, vaikka kuinka ei haluttaiskaan. Varmahan sataapi vettä, se on kuulemma perinne! Mulla jo hengästyttää jo valmiiksi, ku huomenna jännitän pitkän matkan juoksua, ja tunnen suussani sen veren maun ja hengästymisen...plääh! Huomenna lisää ja toivottavasti myös koirakuvia.

Oliver pitää sajetta ja nukkuu omalla vuoteellaan

Meneekö hyvin?

Kasvimaa, jolla menee hyvin. Tänä vuonna.

Syksy näyttää tulevan, aivan oikiasti. Lehet lentelee pitkin poikin maita ja mantuja, värikki alkaa muuttumaan vihiriästä keltaseen. Tänä vuonna minun uuvella kasvimaalla on kasvit päässy rehottamaan. Laitoin keräkaalta, punasipuli, tilliä, porkkanaa ja kesäkurpitsaa kasvamahan sinne, ja on kyllä pojat hyvin kasunneet. Aivan käsittämättömän hyvin. Mansikkamaanki perustin samaiseen rehevistöön, mutta niistähän ei luonnollisesti ole vielä muuta irronnu, ku lehtiä ja varkahia.

Otto tarkistaa punasipulien makua, plääh! Ei hyvät!

Herkkutatteja viikon takaa.

 

Otto on ollu pitkän aikaa omissa oloissaan, ei ole reenattu tuota eikä tätä. No, lenkillä on käyty, ja opettelua se on tieten seki, ku Otto lenkkeilee vapaamuotosesti. Elikkä irti. Me ollaan juostu ja hölkätty, tehty pitkähköjä lenkkejä. Meinaan päässä maratoonikuntoon vuojeksi 2039. Tavotteet on korkialla! Mullon kauhia kilipailuvietti, mutta lajia ei ole, eikä kykyjä, eikä taitoja! Mutta sitä viettiä, sitä piisaa ja olispa sitten hauska voittaa taikka pärijätä ees jossain, mutta jotaki sen etehen pitää tehä, ei se kotia tule se voitto. Paitsi nämä miinusmerkkiset voitot, joita nyt on tälle vuojelle kyllä osunu kosolti! Taaski sattu ja tapahtu, ja ihan kotipihalla, en kehtaa ees kertoa...

Helinä on etelleen siellä itäkairassa. Kuulemma jonku sortin koulutus menny vähän pieleen???? Mitä lie lausuja tarkoittaa, ku näin jyrkästi kommentoi;0) No, koira on nuori ja sille häätyy antaa aikaa. 

Koska kaiken voi ja kannattaa laskia, niin laskinpa joutessani, että kuinka paljon pitää maksaa Axilur 500 mg matolääkkeestä, että saa loislääkittyä 5000 kg koiraa? Laskelmassa haetaan fenbendatsolia vaikuttavaksi aineeksi ja vertailutuotteeksi valikoitui perhepakkaus matolääkettä, eli Nemavet. No, kilonpurkilla Nemavetiä lääkitsee siis tuon 5000 kg koiraa, ja hinta on pyöreät 58 €. Saadakseen häädettyä Axilurilla samaiselta 5000 kilolta koiraa pitäisi pulittaa Axilurista 612 €. Että hintavertailu kannattaa, ja vaikka sanotaan, ettei mopolla kannatte tukkia moottoritielle, niin kannattaa kuiten yrittää...Tämä matolääke höösäys lähti tietysti tarpehesta lääkitä loisia ulos koirasta. Otolla niitä kuulosti olevan, öisin kurisi maha, koira oli levoton, söi heinää ja voi huonosti. Nämä merkit olen ennenki huomannu koirasta, erityisesti nuorista koirista, kun suolistossa kurlaa joukko sisäloisia. No, Otto sai Flubenolit, mutta samalla olen pohtinu mistä johtuu Pihkalla tuo ripulointi aina, ku vähänki liikahtaa. Giardia???? En tiiä, voisko olla, mutta miksipä ei. Meinaan häätää sen pois, ostin siis kilonpurkin, perhepakkauksen Nemavettiä, nyt lähtee eliöt.

OtsoPumpula muuten painoin 34,5 kg toissapäivänä. Aika mies, sanoisinko?

Sami on päättäny alakaa tekemään muutaki ku pahaa. Se on niputtanu kaikki MINUN KOIRALEHET narulla yhteen, repiny hyllyt seiniltä ja vielä uhkannu iskiä tapetit seiniin!!?? Mihin tämä maailma on menossa, ku meillä on siivottukki ja kaappeja järjestelty. Apua! 

Meinaa viedä minun lehdet varastoon, iik!

EIKÄ siinä vielä kaikki, RUISLEIPÄKI onnistu. Herranjestas, mitä minä valitan huonosta tuurista. Tässähän on monta hyvää hommaa jo tapahtunu. Juuresta tuli leipää, siivottu ja vaikka lie mitä. Tässä jo unohtaa kaikki nämä paskatuurin hommat! Tässä samalla kuuntelen ku heikkopäinen Happoradion Pelastaja-viisua, joka niinki kokonaisvaltasesti iskee meikäläisen makuun, että laulaaki pitää. 

Laitan tähän nyt sieltä erkkarista kuvan ja jotain muitaki kuvia. Meillä on tuon Nikonin USB-liitin jääny kait itäkairaan, eikä ole niitä kuvia käytettävissä, on vain Annin ottamia kuvia tarjolla. Mutta monestippa lienevät parempia ku Sambon ottamat.

Otto erkkarissa Järvelässä.

Seinäjoella, iltalenkillä.

Samanlaiset

Kellokisat, erikoisnäyttely rottweilereille

Oton kanssa käytiin heti näyttelyssä, kun siihen iän puolesta tarjoutui mahollisuus. Mentiin sitten kerralla erkkariin, Lahteen. Noo, samalla vähän niinku kesälomailtiinki, mutta päämääränä oli kuiten tuo näyttely. Otto täytti näyttelyä edeltävänä päivänä vaajitut 5 kk, joten osallistumisoikeus heltisi.
Me lähettihin Sallasta ajamaan perjantai aamuna ja mentiin Seinäjoelle yöksi. Hotelliin. Otto oli ku maaliman matkaaja koskaki, käyttäyty aivan ku unelma. Käytiin kaupungilla käveleskelemässä, ja Otto käveli naru löysällä. Ei sillä ollu mitään ongelmaa kaupungistumisessa. Ja autossa se matkusti tyynen rauhassa, nukku ku härski silli. Lauantaina sitten ajettii Lahteen ja Vierumäelle yöksi. Siellä sama hienostelu peli jatku, Otto oli ku unelma. Mutta sunnuntaina, ku itte päätehtävä oli eessä, lakkasi Otto esittämästä. Jo iski räyhä ja riehu siihen koiraa, ja justihin ku piti olla jollaki lailla asiallisesti. Revittiin nööriä, riekuttihin ja räyhättihin...Voi herrajestas, hävetä piti. Mutta siinä sai kuulla kaikkensa antanu koiran ohjaaja, että jos koira käyttäytyy noin 5 kk:n iässä, mitä se tekee ku on 13 kk? No, se jos mikä sapetti. Kyllä se kotona osaa!!! Olispa mulla semmonen paita:=) On me harjoteltu kotona ja kylillä, kovastikki, mutta eipä se toiminu, ku ihimisissä oltihin. Noo, tästä me lähetähän. Pellossa on pentunäyttely syyskuun 10. päivänä, johon me ollaan sitten seuraavasti menossa. Otto sai siis erkkarista PEK 3, joka luultavasti tipahti 2 tilasta 3 tilaan. Mutta hassuin homma oli semmoinen, että voittajaksi, ja lopulta VSP:ksi valittiin pentu, joka ontui. Se tuntui aika hassulta. Koska joskus tuomarit hylkää tai mitä EVAA ne nyt antaakaan, mutta tämä koira pärjäs rohki hyvin. Sekä kehän ulkopuolinen avustaminen näkyi vielä aika selvästi. Vihellettiin, jotta koira olisi reippaampi kehässä..hohhoi! Tästä on hyvä jatkaa, koiralla on toivottavasti tulevaisuudessa mahollisuuksia näyttelyissä ja terveyttä, ennen kaikkea sitä toivotaan koirillemme.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille koirakkaille!

Uuteen blogiin tutustuminen

Vauhtitassun Pihka

Tässä tätä nyt harjoitellaan. Värkätähän ja sääjetähän...tehään kaikkia, ja kaikki näyttää aina hullulta. Ei tämä uusi elämäni bloggaajana vielä taija oikehen sujua. Häätyy kirijottaa ja sitten harjotella, niin eiköhän se siitä. Jos tähän sais kuvia helepommin laitettua, ku tuonne vuodatus.net-blogiini. Laitan tänne muuten linkin siitä, niin siellä on vanahoja kuvia ja legendoja, net voi lukia sieltä ja uuvet jutskat täältä. 

Meininki olis, että niinku enimmäksehen koirista kirijottasin, mutta saattaahan sitä väliin sekaantua jotaki muutaki tekstiä, mutta siitä lähettäis, että koirat muistettas. 

Oton ja Pihkan ensikohtaaminen. Otto haki äitiä, ja Pihka otti roolin vastaan.

Otto jo haastaa Pihkaa leikkiin

Jos vain suinki kykenen, niin laitan tähän uusimman tulokkaan alakumetreistä, eli viime keväästä, ku meille muutti ruottista tuo Otto-poika nimeltänsä Otto:0). Otto eli Rottrobis Amazing Bo oli tullessaan semmonen pikkupoika, noin 8 kg painoa. Tänään, ku Otto on 5,5 kk vanaha, niin painoa onki sitten jo päälle 30 kg. Ja korkeuski hipoo piliviä, 59 cm. No, jos se on Otosta pintaraapasu, niin seuraava huligaani on sitten Helinä. Se on räväkkä mimmi, kohta 1,5 vuotias suomenpystykorva. Osaa haukkua, kyllä. Toivotaan, että myös lintua. Varmuuvella se osaa haukkua kissaa puussa, sopulia ja myyrää maassa, mutta nyt pitäs saaha syksyn mittahan hyviä lintuhaukkuja, ja ennenkaikkia niistä ansaittuja hyviä pisteitä. Tarkoitus olis rynnätä kokeisiin, ja aikanaan leipoa koirasta käyttövalio. Siis tarkoitus. Toiseksi vanhin koira, ei ole niin kauhian vanha, mutta vanhin narttu on sitten siperianhusky Vauhtitassun Pihka, elikkä Pihka taikka Hippa näin kavereitten kesken. Se on semmonen hyvin kasunnu beigen ruskea hiljainen eläjä. Arka. Mutta muutoin hellyttävä henkilö, kärsii varmaan ajoittain haukkuvan pystykorvan seurasta. Sitten on Grand Old Man, Oliver husky, siperialainenkohan tuo lie, ei paperillinen husky, mutta äiti on ihan puhdas, isoisä tuotu Alaskasta suomeen joskus 80-luvulla, ja siitä suvusta ei enempää ole tietoa. Oliver on the ELÄMÄNI KOIRA. Vanha poika, 13 vuotta läsähti mittariin kesäkuun alussa, ja toivottavasti terveyttä piisaa ja muutama vuosi vielä. Ikinä en siitä haluaisi luopua. Ja nyt, jos onnistuin laitan muutaman kuvan joukkoon, jos en, niin palaan asiaan.

Elämäni koira - OLIVER-

Pystykorva Helinä (poikkeustilassa, nukkuu)

Nyt nyt näyttää siltä, että olen onnistunut...jopa yli odotusten, eli saanut myös kuvat mukaan on hyvä hetki lopettaa tältä erää tähän. 

Jaa, mutta saatanpa tähän mainostaa surkiata ruisleivän leivontaa...mullon ollu pakastehessa ruisleivänjuuri jo vissiimmästi vuojen päivät. Jäätynyhän tuo kai oli pahasti, ku ei enähän henkiin sitä saatu. Haju oli hyvä, niinku normaalisti on ollukki, mutta ei poreillu paketti ei. Heitin vessanpönttöhön sen, ja kaivoin pakasteesta tooosi vanahoja ruisleipiä, jokka leivottu ko.juuren alkulähteistä. Luin ohojeen jonku onnettoman blogista, eli laitoin vettä (lämmintä), ruisjauhoja ja leivästä raaputin sisukset siihen soossiin. No, kylläpä ilosesti poreili ja kupli, kaikki näytti hullun hyvältä, mutta eipä ollu saman sorttinen haju...huh sentähän, sehän haisi aivan tunkiolle...noo, eiku vessanpönttöhön. Ja koska olen niin kauhian pitkäjänteinen tyyppi, tein kolmannen juurenvalmistuskokkausyritysvirityksen...taas lämminä vettä, ruisjauhoja, ja sitä leivän sisustaa kynsin sekaan. Nyt pienen määrän vain tein, ettei mene pönttö tukkohon, ku sinne taas jonku jankin heitän. Haju, se on taas mitä paras, mutta mitään, ei kerta vie mitähän tapahu..ei kupli, ei poreile, ei tee mitähän, ku vain haisee. Hyvälle. Nyt olen monta päivää urhoollisesti malttanu mieleni, niin maltan vieläki...ootan ja ootan. Se velli on liinojen alla, lämpimässä. Vaihan välillä lämpimän vesihautehen, jos se aiheuttas jonku bakteerin lisääntymistä. Niin, ja heitin sinne tänään lusikallisen maitorahkaa sekaan, ku siellä luki tuoteselosteessa "hapate". Sitä taitaa soppani juuri kaivata. JOS onnistus tässä, tuon tänne maistijaisia. 

Huomena vielä jaksasin töihin herätä, niin sitten olis taas pyhä eessä, eikä tarttis herätä. Ainakaan niin varahin..se on mulle tiukka paikka. Ps. kerron tästä nyt Millalle.