Match show Muoniossa 17.5.2012

Niin sitä sitten ootettiin ja pelättiin sitä mätsäripäivää. Ja varsinki sitä sajetta, mikä vaani koko tapahtuman yllä. Aamusta alotettiin klo 8 homman purkittaminen ja tuntu että hopuksi homma väänty, ennen ku oltiin alottamisen rajalla.

HELINÄ BIS 3, Muonion match show 2012.

Kuitenkaan vettä ei satanu, pahemmin. Kaikki suju, vaikka ajoittain vähän takkus. Tulos oli hyvä kaikinpuolin, ja tavoite saavutettiin. Mulla oli Helinä ja Otto osallistumassa. Sekä Anni lapsi ja koira kisaan, Helinän kans. He olivat 3. sijalla. Helinän kans saatiin sininen nauha ja Oton kans punainen. Otto oli niin vauhissa, etten meinannu perässä pysyä. Ehin sen juuri saaha autosta ulos, ku oli jo kehävuoro. Niin sitten mennä reutuutettiin homma läpi. Helinä valittiin sinisten 1. sijalle, vaikka ujostutti taas niin vietävästi. Otto ei sijoittnu punasissa. Lopputulos oli mainio, nimittäin Helinä oli BIS 3. Loistohomma! Anna-Maija ja Pepi voitti, niin arvasinki, vaikka sitä seku kiusasinki, että me Oton kans voitetaan se. Mutta voittonsa ansaittivat, Onnea Annukka ja Pepi!

Match show, Muoniossa kaikki BIS sijoittuneet, Pepi, Rilla, Helinä, Uuno ja Mosse.

Otto jaksaa vakuuttaa minut suurella älyllä ja osaamisella ja vähäisellä opettamisella. Uskoisin, että jos minä vain osaisin kouluttaa sitä paremmin, niin sen kans saattais saavuttaa vaikka mitä. Mutta mulla on vaikia tuo yksin tekeminen, kun en osaa niitä asioita, mitä haluaisin koiralle opettaa. Toivoisin, että alettais koirakoulua harjottelemaan täällä meilläki päin. Otto on ehottomasti meijän tähänastisista rotikoista aivan eri välkky. En tienny niitten olevan tuommosia. Kun taas Helinä, tuo välkky toisesta päästä eilen aiheutti sen, että jo kohta kinttaita suunnittelemaan. Karkasi halavatun otus. Häkistä!!!! Eikä tietenkään antanu kiinni, ei meille. Vaikka lähellä kävi ja näköjä oli koko ajan. Voi että keitti. Mutta sitten ku luovutettiin ja tultiin kotiin todeten, että tulee jos tulee, kiinni ei sitä saada. Niin eräs naapureistamme toi sen kotipihalle autolla, ja neiti etupenkillä. Se oli menny niille eteiseen, ku oli sahaillu siellä jotain. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kyllä keitti, voi hyvä tavaton.

Otto, viisas rotikkani

Tässä on käsileikkoon pari viikkoa aikaa. En tiiä mistä johtuu, mutta nykyään sormi on niin kipeä, että päälimmäisenä mielessä. En tiiä onko niin, että se vain menee huonommaksi koko ajan, vai onko niin, että nyt minun mielellä on lupa luvouttaa, koska nyt on leikkasaikaki selvillä. Odotan suuria, tämä ei ole oikia peukalo. Ei tämän kans voi tehä mitään kunnolla. Aggrafeja otin tänään potilaan jalasta, ja voi pojat sitä särkyä, mikä siitä tuli.
Torstaina on sitten tuo maksalääkärin vuoro. Saa nähä, mikä on ajatus...ajattelin kysyä, että onko vaaraa, että kyse on jostain muusta kuin FNH:sta, kun aina sanotaan, että tod. näköisemmin se on FNH, mutta hemmetti, jos ei se ookkaan, vaan joku ihan oikia tappava kasvain...hoksin justiin, että voihan sitä panikoija tätäki, vaikka harvemmin panikoin mitään tämmösiä terveysjuttuja, tulee mikä tulee, vaikka tekis kipiää.
Ja sitten vähän parempiin uutisiin, perjantaina valmistun erikoistumisopinnoistani, eikä numerokkaan ole pahimmasta päästä. Ei nyt 5 keskiarvoa ole, mutta just sitä, mihin olen itte pyrkiny, eli töitä teheny, eli ei aivan 100 % panostusta ole mulla ollu tänä vuonna tarjota. Mutta muuten olen erittäin tyytyväinen! Hip hei! Taas on jotain saavutettuna tämän ihanan ammatin ja ammattitaidon edistämiseksi.
Ja lopuksi kuvia...

Ei tule kesää

Oijjjjoi, ku ovat uudistaneet tätä kirjoitusasua, tuntuu etten löyvä tästä mitään tuttua, enkä saa tolkkua...

Ja taaski on aikaa siitä, ku viimeksi olen mitään päivityksiä tänne bloggeroiseen väsänny.

Kevät etenee poikkeuksellisen hitaasti. Viime vuonna lunta oli tähän aikaa juuri erittäin vähän, mutta nyt on lunta niinku huhtikuun alussa. Piha on just ja just sula, mutta siinäpä sitä sitten onki sulatusta. Ja kylymää on piisannu.

Hiihetty ollaan aika lailla. Anniki varmaan 200 km. En minä siis paljon ole tietystikään hiihtäny, mutta nyt ehkä saman ku Anni, eli resursseihin nähen aivan nokko.

Tässä on kevään mittaan viety niitä erikoistumisopitoja läpi ja vielä yks koulupäivä pari on jäljellä ja sen jälkeen akuutin päivystystyön erikoistumisopinnot on suoritettuna. Ei kai niistä nyt sentään pomppaa? Hoppas, ettei. 

Rodos, Mandrakin satama huhtikuusa -12

Rodos, Ixia huhtikuussa 2012

Pääsiäinen oli ja meni ja mitäs sitä sillon tehtiin, en muista. Ei kai mitään erikoista. Sitten tuossa kaks viikkoa sitten lähettiin Rodokselle viikoksi. Koirat jaettiin maalimalle, tai ei ne nyt ihan maailmalla olleet. Otto meni papalle, järven taakse. Niillä oli ollu kai tosi sujuvat hommat. Hienosti oli menny. Ja jotenki mulla oli just semmonen olo, että pappa on Otolle paras hoitaja. Luottamus oli 100 %. Loput oli mummolassa, naapurin Arppa-tädin hoivissa. 

Työpari, isäntä ja koira. Bordercollie mahd.sekoitus seurasi uskollisesti isäntänsä työskentelyä kadulta käsin.

Meillä lähti lento aamulla 6 aikaan Oulusta ja sen yön unet oli aika lyhyet, mutta se ei tietystikään haitannut. Mulla lentopelko nosti ihanasti päätään, kun noustiin siiville. Aaltoina tuli ja meni lentopaniikki. Sitten tajusin, että nyt täytyy alkaa tehä jotain, ja join punkkua. Kyllä sillä paniikki vähän pehmeni. Rodokselle saavuttiin hyvissä ajoin, siihen nähen, että jäi kohta täys päivä jäljelle olla paikan päällä. Siellä oli meille just sopivat kelit +20 – 26 astetta. Tosi ihanaa auringon paistetta. Hyvää ruokaa, ja olutki oli hyvää, minä joka en moisesta litkusta tykkää. Mythos oli hyvää. Uitiin hotellin altaassa, meressä tuulisella ja tuulettomalla rannalla. Kierrettiin saari vuokra-autolla. Se oli minun korkeanpaikan kammolle ahistavaa hommaa. Oli ihanaa. Päivät unohtu, eli loma toimi niinku pitiki. Paluulento oli karmea. Vaikka paniikki oli vähän pienempi, mutta häiriötekijöitä riitti. Siis oli liikaa. Kauhukakaroita koneessa. En tykkää yhtään. Kotiin oli ihana tulla ja jotenki Ottoa oli aika kova ikävä. Se oli niin cool, ku mentiin hakemaan sitä papan luota. Niin isoa poikaa, että oho. Viikon aikana ei ollu lumet puonneet mihinkään. 

Kaunis on auringonlasku etelän maissa

Kun sunnuntaina tultiin sitten kotiin, niin sairaalasta oli tullu postia. Maksan uä aikaa oli aikaistettu kuukaudella. Sitä ihmettelin ja soitinki lks:aan, että miksi näin on tehty? Tokihan se minua jännittiki, että onko nyt jotain kamalaa selvinny. Vaikka ehkä se on ihan riittävän huono asia jose, että siellä maksassa on kasvain. Osaston hoitaja sano, että radiologi haluaa minun tulevan nyt 4.5.2012 paikalle ja lääkäriinki olis minun toivonu pääsevän, vaan ei sitä saatu onnistumaan. Mulla olis ollu uä ja lääkäri aika molemmat 11.6. päivälle, nyt siis erillisinä päivinä. No, mikä se meillä, eihän se ole ku 560 km tai jsp matkana…heh. Kaks päivää ehin olla töissä ja ihan jo kaipasinki sinne. No, eilen sitten kävin siellä maksalootalääkärillä. Kun sinne sitten menin, niin hoitaja sano ensin, että haittaako, jos tulee yleisöä? Eihän se minua varsinaisesti haittaa, ku ei tätä ihmeellisemmästä asiasta ole kyse. Kerran olen kieltäytynyt kunniasta, silloin oli laskettu aika aika lähellä. Sitten kysyin hoitajalta, että olenko minä joku koekaniini? Niin vastaus oli, että et nyt ihan koekaniini, mutta tässä halutaan opettaa radiologeille se varjoaine tehostumisen käyttö ja muut siihen liittyvät hommat, ja että minulle olisi suklaalevy vaatteiden vieressä kiitokseksi, että olen tullut sinne. Sitten tuli radiologi, tervehti asiallisesti ja ilmeisesti muisti vielä minut, kun kysyi, että kummassa kädessä meillä oli kanyyli viimeksi ja jäikö mustelmaa. Mutta pahinta oli, että ne muut tohtorit eivät edes tervehtineet. Voi jumaliste, minä olen ihminen, eikä ole käsittääkseni asiallista se, ettei tervehditä potilasta. Mutta tuntuu olevan nykypäivää se, että lääkärit on niin ihmisen yläpuolella, etteivät vaivaannu puhuttelemaan rahvasta. Onneksi ei kuitenkaan kaikki. Mutta nuoriso on jotenki vakavamielistä ja ylevää sekä nämä jo ikääntyneet eilisen kokemuksen mukaan. Mutta onneksi ite päätyyppi oli yhtä asiallinen, ku ennenki. Ja siellä tosiaan oli suklaalevy minua odottamassa, kun homma oli sitten selvä. Ja tämä tuttu radiologi muisti jopa kiittää, että olin tullut paikalle, kun homma oli valmis. Asiallista. 2 viikon päästä on sitten sisätautilääkärille vastaanotto aika ja kuvista lausunnot ja sitten taas mietitään, mitä tehdään.

Meillä on Muoniossa sitten helatorstaina match show. Meillä on tuomarit ym. asiat reilassa ja palkintojaki taitaa olla ihan kivasti. Olen Pedigreelle laittanu sponssaus pyynnön, mutta taitavat odottaa niin suurta tapahtumaa, ettei meille irtoa mitään sieltä. NO, vielä toivossa hyvä elää.

Meinaa lentsua pukata. Kunnon nuha ja kurkkukipu oli eilen, nyt nokka tukossa ja yskittämään jo rupeaa. Ei ole ollu puoleentoista vuoteen räkätautia. Paitsi yks keuhkokuume, mutta ei tämmöstä. Ääni on menny pari-kolme kertaa, mutta ei ole oikein syytä ollut moiseen. Nyt on vielä ääni tallella.

Meillä pimeni netti, ja siksi aattelin että kirjotan nyt ku on joutoaikaa niin wordilla tämän, ja sitten vain kopioin blogiin. Ja kun siinä aikani rassasin, niin jäi modeemin virtanappi pois päältä ja ylikuumennustilassa hain soneran numeroa, mutta onneksi en löytäny. Olispa ollu noloa, ku olis toennu, että yks nappi jäi painamatta. Mutta olihan siinä siis jotain pikku häikkää. Se on selvä se...mutta ehkä vain hetken. 
Posion ryhmänäyttelystä uutisia Helinän Sanni siskosta, joka saanu ERIn ja ollut PN3. Onnea Sannille!