Punanahkojen klaani

vas. Helinä, Iita ja Lina

Punanahkat, perhepotretti ja suvun naiset

Meidän pystyärit

Tässä on meidän pystykorvaiset. Koko suku. Iita, huomenna 13 v. Lina Iitan tytär, 6 vuotias, ja Helinä, Linan tytär, ja Iitan tyttären tytär 2 vuotias. 

Kovin näyttävät erilaisilta nämä koiruudet. Kukin eri elämänvaiheissa ja erilaisessa karvassa ja kunnossa. Mutta kaikki, koko sakki niin ihania ja niin mieleenpainuvia pystykorvaisia. Tämän sakin myötä olen muodostanu itselleni ihan uudenlaisen käsityksen pystykorvasta koirana. Ovat niin mieluisia ja ihania koirapersoonia. 

Me ollaan oltu taas mummolassa Oton ja Helinän kanssa. Ja Otto, onneton löysi sankon, jossa oli poronverta. Juokasi siitä sitten semmoset 3 litraa ja olihan se eilen illalla aika kipeä. Joi paljon ja vatta oli ko potkupallo. Sitten se kesken unen nosti päätä ja päästi yrjön, verta iso lammikko ja karvoja seassa. Yääk! Ja mikä haju, voi hemmetti minua yökkäytti kosolti. Niinpä Otso nukkui yön portailla peiteltynä hyvin, jotta vältyttäisiin pahemmilta siivoilta. Onneksi oli ihan plussan puolella yö. Ja aamu kuuten mennessä oli Oton vointi normalisoitunu ja pääsi sisälle nukkumaan. Mutta on se suoltanu rapaa pitkin pihoja ja oksentanutki...hirveää. 

No, taas on alettu sitten uuvelle tietille. Nyt taitaa olla kyseessä se Gustavsbergin, tai mikä lie Jutta nyt onkaan, Go Fat Go-dietti. Siinä tuntuu kivalta se, että siinä on tarkat ohjeet siitä, mitä saa syödä ja tarkka treeniohjelma. Just mitä minä kaipaan. Nimittäin, mulle pitää olla selekiät määräykset ja tykkään sotilaallisesta mallista, kaikki tehään niinku määrätty on, eikä soveltamisen varaa ole. 

Kuulen lapseni puhuvan saunassa ukilleen, että äiti on noita-akka!!!!!

Tästä on hyvä jatkaa. Noita-akka lähtee itsekin kohta saunaan ja alan nauttimaan go fat go-evästä ja tätä säännön mukaista elämää...jospa kerranki onnistuis...vai onko tämä taas niitä päänahkoja muiden diettien joukkoon, jotka ovat epäonnistuneet. 

Palataan!

Unnille synty eilen pentuja

Naapurin Unni-upea sai eilen pentuja. 4 poikaa ja 1 tyttö. Niin olivat ihania pieniä, mötösiä...ja Unni oli niin hyvä äiti. Hoiti pentujansa hyvin. 

Tuoreita pentuja Unnilla

Minä olen varmahan vaaravyöhykkeellä niitten pentujen suhteen...minä tiiän, että mulle tulee olemaan vaikiaa pysyä erossa niistä. Haluaisin ehottomasti itelleni yhen. Mulla raukalla ku ei ole omaa koiraa...no, Oliver, mutta se on jo niin vanha. Kaikilla muilla meijän talossa onki koiria, paitsi mulla raukalla.

Eessä siis vaaralliset viikot Unnin pentujen lähistöllä. Jään seuraamaan tilannetta.

OTTO 1 v -Oton ensimmäinen vuosi

Rottrobis Amazing Bo -OTTO- 1 v

Tänään siis täytyy Oton ensimmäinen vuosi. 

Muistan vuosi sitten tähän aikaan, kuinka sattumoisin eksyin, tai en ees sattumoisin, Rottrobis-kennelin kotisivuille. Olimme koirakuumeen kourissa, ja Wunderweileriltä olimme pojan varannut, mutta jäimme ilman. Puhuin koiraystäväni, Virpin kanssa puhelimessa ja vähän sureksin huonoa koiratilannetta. SRY:n sivuilta ei löytyny yhtään hyvää, tai ainakaan minun mieleen sopivaa kasvattajaa, tai pentuetta silloin, eikä lähitulevaisuudessakaan. Virpi ehotti, että kato ruottista tai norjasta. No, muita en tienny ruotsista, ku tuon Ww pentueen isän Rottrobis Ecken...no, sinne sivuille siis...ja mitä minun silmäni näkivätkään. Siellä oli pentuja syntynyt 6.3.2011. Sinne olis pitäny soittaa, mutta millä kielipäällä minä sinne soittaisin, joten rustasin sähkäriä, josko siitä mitään apua olis. Siitä alkoi sen päiväiset selvittelyt, siitä mitä meillä on tarjota koiralle, millaista meillä on, mitä meinataan tehä, jos pentu saahaan, piti saaha suosituksia ja oli kuule semmonen tulikoe, että olin jo varma, ettei meille pentua siitä tule. Mutta kuinka kävikään. Joskus kai tehny läksyt hyvin, ku sain vakuutetuksi Jennyn siitä, että meille kannattais pentu antaa. Ja niin alko se kuumeinen pennun odotus. Vappuna sitä sitten matkustettiin hakemaan. Tuota uutta ja uljasta ruottin poikaa meille kylymään pohojolaan. Eikä ole päivääkään kaduttanu. Vaikka vähän enemmän kaikkinensa homma tietysti maksoiki, mutta on kyllä kultainen poju. Se on jopa viisas, niin se on. Ainaki minun mielestä. 

Ja tänään tuo kultapoju täyttää 1 vuoden. Toivottavasti näitä synttäreitä on paljon vielä edessä.

Onnea Otto ja koko muu Rottrobis poikue, jotka tänään vuoden täyttää! Ja kiitos Jennylle ja Henrikille ihanasta ja mahtavasta pojasta!

Otto 1 v.

Nyt odotellaan vielä Tornion serkkuja saapuvaksi. Lapsi ei malta odottaa. Enkä oikiastaan minäkään. Sillä siellä on uusi koiraserkku tulossa ekaa kertaa näytille. Jännässä odotetaan, miltä se näyttää ja millainen hulivili sieltä tulee.

Kivaa match showssa

Tänään oli sitten se mätsäri. Minua ei jännittäny yhtään, vaikka ehkä olis pitäny...tai miksi olis..mutta ei jännittäny. Tuomari kolleeka oli Jaspis Toivonen Leviltä, ja meillä tuntu olevan yhteneväinen näkemys siitä, mikä koira ansaitsee minkäkin palkintosijan. 

Oli ihan hirmuisen kivaa arvioida koiria, mutta toisaalta aika hankalaa, varsinki ku sattu tasapainoset parit keskenään.Sitten pitää jonku pienen asian perusteella tehä se valinta. Punasten parasta valitessa huomasin, että olin keränny ympärilleni aimo nivaskan kultasia noutajia ja kaikki sakemannitki pärjäs minun kehässä...

Mutta yksi koira oli aivan ylitse muiden. Siperianhusky, nimeltään Raisa. Siinä oli kertakaikkiaan tasapainoinen pakkaus. Kauniisti liikkuva, kaunis, iloinen, kuitenkin eleetön, muttei arka ja upeasti esiintyvä koira. Se voitti punaset ja oli lopulta siis BIS 1. Olimme Jaspiksen kanssa samoilla linjoilla. 

Mutta kertakaikkisen ihana päivä ja ihana tehtävä oli saada toimia tuomarina. Kiitos kutsusta Ounasjokilaakson Kennelkerholle!

Match show tuomariksi Leville

Pitkäksi venähti taas tämä aika, ku viimeksi olen kirjottanut blogia.

Huomenna olen menossa siis Leville Match show tuomariksi. Vaikuttaa siltä, että sinne on paljon tulossa väkeä...ja tietysti koiria. Mainos sinne oli niin huikean upea, ettei jätä ketään kylmäksi. Facebookkiin oli ilimottanu 57 henkeä tulevansa. Aina niistä muutampi jää tulematta, mutta varmaan ainaki 50 tulossa, ja lisäksi ne, jokka ei ole veispuukin orjia, niinku meikäläinen.

Otto pääsee vieä 2 päivää pentuluokkaan, vaikka onki täysjätkä, se olis ollu kennelpojalla esitettävänä. Ja Helinä ja lapsonen olis päässy sitten Junior Handler kisaan, mutta lapsi on kuumeessa, ja tokkopa tuo pääsee...paitsi ei sitä tiiä...aamulla selvennee...

Me ollaan harjoteltu minun ystävällisellä avustuksella muutamia kertoja. Tyvär ja Helinä passaa niin hyvin yhteen ja sambolla ja Otollaki alakaa homma sujumaan aika mallikkaasti, vaikka ihan ekaa kertaa olis esittäminen eessä. Harmillista tuo sairastelu...ja miksi just nyt, ku on ollu koko talaven tervehenä. No, tottakai nyt, sehän on se pastillituuri, mikä jyrää. 

Tänä aamuna kauhistuin, ku katoin vessassa peiliin. Minua tuijotti entistä rumempi rupisammakko peilistä. Ohimot oli tulenpunaset ja turpeat, silmäluomet oli turvonneet, otta punotti ja nenävierusta oli vesirakkuloilla. No, hemmetti ja nahka oli ko panssaria, kova ja kiristävä. Hätähän mulla tuli, että tässäkö meni Levin hommat puihin...olispa tyypillistä. Kipasin tk:ssa, ja sain lääkäri ohjeella Prednisolonia 40 mg p.o. kaheksi päiväksi ja Ataraxia. Muistin, että mulla sitä kortisoonia olis kotona, edellisen keuhkokuumen jatkohoidoksi. Kotiuduin muuten siltä sairaalareissulta tasan vuosi sitten. Mutta sitten en yhtäkkiä löytänykkään sitä, ja kun tulin kotiin, niin taas löysin...no, mutta Ataraxia mulla ei ollukkaan. Ja näkipähän joku ammattilainenki tämän naaman, itellä se arviointi kyky pettää just omien asioitten kohalla. Kumma kyllä. Turvotus hellitti parissa tunnissa ja naama oli normi rupisammakko sitten loppupäivän. 

Toivottavasti saan huomenna kuvia, jos meijän sakkia lähtee mätsäriin. Ite niitä tuskin pääsen räpsimään, jos yritän jotain järkevää saaha aikaseksi. 

Unnia käytiin tapaamassa illan päälle, ku käytiin ensin huutamassa latu kiemuralle. Oli sillä iso vatta, tulee monta vauvaa. Olispa kaikki terveitä ja hienoja pentuja...ja menispä kaikki hyvin. Unnin väelle sitä toivon ja Unnille itelleen tietysti. Mutta sitten...minä en saa mennä kattomaan, olen vaaravyöhykkeellä niitten pentujen kanssa, tekevät varmahan minuun suuuuuuren vaikutuksen. 

Me ollaan käyty Pihkan kanssa hiihtelemässä tuolla lumisessa luonnossa. Mulla mettäsukset ja Hipalla hienoiset, pienet tassun pyörylät, joilla upottaa...se raukka on rypöny ja välillä taukoa pitäny minun suksien päällä. Mutta on meillä ollukki ihanaa. 

Niin, nyt olen tosiaanki ollu taas 2 päivää töissä ja kyllähän se maistuu ihan ihanalle. Nyt kun alkaa puitteet olla sillä mallilla, että mahdollistaa hengissä säilymisen...ja mulla on pää täynnä uusia, hyviä??? ideoita. 

 

Pihkan kanssa hiihtämässä mettäsuksilla

Lunta on ihan riittävästi.