Kennel Luppoaika on ruvennut elämään omassa blogissa

Tässä linkki uuteen blogiin. Kennel Luppoaika, elikkä me, minä ja Sami, olemme siirtyneet koirinemme uuteen paikkaan, josta kaikki joutilaat lötyy.

Etusivulla komeilee Pieta, joka joutilaana kuluttaa luppoaikaa istumalla ja katsomalla etelään virtaavaa väylää, Muonionjokea.

Saatan tänne jotain joutavanpäivästä selostaa, mutta ainaki asialliset asiat pyrin kirjoittamaan tuonne Luppoaika -blogiin...sielä on sitä joutoaikaa enemmän joutavanpäiväsen harrastuksen tiimoilta.
Kotisivu konetta en mieleistä löytänyt, siksi päätin pysyä blogi maailmassa. Tämä on jo tuttu ja minun silmää miellyttävä malli, niin miksi pitäis olla viralliset kotisivut. Voihan olla viralliset blogisivut, häh?

Siispä tästä löyvät meijät, ne joilla on LUPPOAIKAA:http://kennel-luppoaika.blogspot.fi/

Nähään siellä!

Pihkalla on hypotyreoosi

Pihkan tyypillinen asento, pää riipuksissa

No niin, nyt se varmistu...Pihkalla on hypotyreoosi, eli kilpirauhasen vajaatoiminta...nyt kun asia varmistu, niin onhan tuo ollu erittäin ilmeistä, mutta jotenki siihen on pikku hiljaa vain tottunu, eikä oikeen mettää nähäny puilta...eipä ei...

Olen ollu toki huolissani jo kolme vuotta sitten siitä, että Pihkalla ole ollu juoksuja normaaliin tahtiin...mutta sillä kerralla luotin eläinlääkärin arviointikykyyn ja siitä vuojen sisään sillä oliki juoksu...mutta nyt, kun tänä talvena toistamiseen lähti karvat mahan alta, niin aloin ihmetellä, että kaikki ei ny ole niin ku pitäis, eikä ollukkahan.

Tilasin Pietalle rokotusajan ja pyysin eläinlääkäriä ottamaan Pihkasa kilpirauhaskokeet. Pihka meni ensinnäki kauhian reippahasti tohtorille, ei ujostellu. Hyppäs itte pöyvälle ja laitto makaamaan. Koneella ku karvat ajeli säärestä, niin ei ollu millänsäkään..anto surrata, eikä pistostakaan sanonu yhtään mitään...eläinlääkäri piti sitä rauhallisena kaverina. Minusta se oli kans rauhallinen, jopa kummallinen. Eikä ees ujostellu yhtään...

No, vastaukset tuli eilen...eläinlääkärimme soitti ja sano, että muut kokeet ok, mutta hypotyreoosi, eikä ees rajatapaus, vaan aivan selvä tyyppi.

Paanpa tähän verikokeita, jos jollaki kiinnostaa:

T4 viiearvot 17-53 ja Pihkan arvo oli 2,1

TSH viitearvot <0,5 normaali, 0,5 - 0,8 3 kk:n päästä kontrollikoe, Pihkalla tämä arvo 3,52

T4/TSH suhde yli 30 normaali, 12-30 rajatapaus, ja alle 12 sairas...ja Pihkan arvo 0,6.

Eli ihan sairas, oikeasti. Nyt Hippa syö Thyroxinia 0,1 mg siten, että 2 tbl aamuin illoin, eli 4 tablettia päivässä. Kuukauven päästä kontrolli kokeet.

Kyllä kun tässä nyt tietää, että Hippa on oikiasti sairas, niin onhan se erittäin ilmeistä...hidas ku mikä, tassut yksitellen sohvalle, ei tosiaankaan hyppää...ei juoksuja, istuu ja älijöttää...kirijaimellisesti älijöttää...roikottaa päätä ja istuu..ei mikään hirmu hyvä ruokahalu..laihtunu, vaikka painoa silti 23 kg, tosin Hippahan on isokokoinen narttu.

Nyt on lääkitys alotettu eilen illalla...nyt ootetaan mikä virtapiiri koirasta tulee, vai tuleeko kuitenkaan..ehkä se tuosta reipastuu..ja innostuuki asioista eri malliin.

Viime pyhänä käytiin Levin mätsärissä. Nappula Helinän kans oli lapsi ja koirakisassa ykkösiä..Muuten ei pärjätty.

Eilen piti lähtiä ja lähettiinki Äkäslompoloon mätsäriin, päästiin 10 km päähän päätepistettä, niin nappula alako oksentamaan. Piti kääntyä takasin. Olis Pietaki päässy ekan kerran kehään ja Helinäki oli mukana. Sillä on muuten karva yhtäkkiä aivan irti. Tullee lämmin kevät ja varmaan aivan pianki...koska nyt on jo karva ajolla.

Pilikillä on käyty pariin otteeseen Pietan kans. On se vain valamis koira...se on semmonen vanha sielu, olen varmaan sanonukki sen ennenki..kelekan kyytissä ei ole mikään hankaluus sille...istuu reessä, eikä yritäkkään karkuun. Nuotiolla istuu etäällä, ei sähälää toisten eväissä, vaan on rauahssa ja nukuskelee vähän matkan päässä...viksu koira..

No, siinäpä nämä tämän päivän uutiset...

Karvaton mahanalunen

Kasvattajakurssi hyväksytty

Johan on taas aikaa kulunu viime päivityksestä.... tuon eelimmäisen jäläkehen on sitten käyty rokotuksilla, ja Pietasta otettu näytteitä nahkasta ja korvasta, että pörrääkö joku? No, ei pörrää..korvaan uudet lääkkeet Easotic-tipat ja ne on käytetty 5 päivän ajan, ja nyt on korvat kunnossa. Eikä koirakaan raaputa yhtään poikkeavassa määrin korviansa. Ruoka vaihettiin Brit Care jotain tosi sensitiivistä ja lohiöljyä lisäksi. Ja nyt on alkanu karva vähän kiiltämähän, eikä tosiaan kutita, eikä sutita. 

Huh, nyt on niin masentunu mieliala, ettei oikein tunnu irtoavan nämä koirailot ollenkaan...mutta yritetäänpä vielä..

Kasvattajakurssille sitten viimein ängettiin tuon siipan kanssa. Hyväksytysti suoritettiin, yks virhe mulla ja seki oli kyllä niin höpsö homma, että vaikka tiesin ajan tarkkaan, mutta se haarukka, mikä olis pitäny valita meni mönkään..mutta sillä ei ole väliä, todistus saatiin. Samoin kävi siipallekki. Löysin koirakansioista vuojelta -96 täytetyn kennelnimianomuksen, jonka oli koiranhampaat käyny reijittämässä nurkasta ja palanki oli ottaneet...eikä se koskaan päässy kennlliittoon asti. No, nyppähän on istuttu kaks päivää ja kuunneltu kunnailalla luennot läpi ja tentistä selvitty ja ehkä sieltä jotain tuli opittuaki, vaikka 99 % oli täysin tuttua kauraa, nuo opitut asiat liittyi koiran rakenteeseen.

Otolla on jalassa pikku haava, siis oli, joka sitten alako vaivaamaan, se alko nuolemaan sitä, ja homma levis, vaivaksi asti..yritin vaikka millä putsata, mutta eihän se auttanu. Soitin sitten eläinlääkärille ja saatiin Kefexinit sitten siihen nälkään. Nyt näyttää jo paremmalta. Hassua, että koiralle annetaan huomattavasti suurempi määrä ko.lääkettä, ku ihmiselle, vaikka sillä olis pahempiki tilanne. 

Pieta on ruvennu karkailemaan pihalta, livahtaa aijan rakosesta. Onneksi ei kuitenkaan ole tielle tunkenu ittiänsä, vaan kuuhaa tuossa pihalla ja Otto tulee yleensä aina juoruamaan, ku Pieta häipyy alueelta..Otto raapii ovea. Fiksu poika.

Yhen kerran on käyty näyttelyreeneissä. Pietan kanssa vain möllisteltiin, ei mitään ihmeitä tehty..kunhan katottiin isompia koiria ja ihmeteltiin turvallisesti sylkyssä tai jaloissa, mitä lähellä tapahtu. Siellä oli pikku-ukko, Hugo, tolleriki mukana. Se oli paljon reippaampi luonne, vaikka onki pari viikkoa nuorempi.

Aamusin olemma käyny ulkoilemassa Oton ja Pietan kans, ku ne on jääneet sitten yksin sisälle työajaksi..yhtenä päivänä oli luettu tutkivaa hoitotiedettä oikein suurennuslasilla, palasia sielä täälä. Harjoteltu uimahyppyjä vesikuppiin, kukkamultia vaihettu jne....leikkisää, sanoisinko jopa.

Välillä on aivan pissatonta, mutta välillä on liraus päässy..

No, kevät tulee ja hanget hohtaa, sittenpä on aikaa hiihellä päivät pitkät! Ja keskittyä olennaiseen, koiriin! 

Eli kaipa kaikella todella on tarkoituksensa....

Pellon match show helmikuu 2013

Jännittynein mielin lähimmä eilen aamusta Pelloon mätsäriin. Mukaan otettiin Otto ja Helinä ja heille handlerit, mies ja lapsi. Vähän semmosta sinkkurointia oli isännällä esittämiseen liittyen, mutta niin se suostu kuitenki...tai en minä ees kysyny, ilimotin vain. 

Helinä Pellon mätsärissä 3.2.2013

Koiria oli paikalla aika kivasti ja varsinki noita punanahkoja, haukku kuulu...ja mikäpä se pystykorvan työ muuta on ku haukkua. Kehiä oli kolme ja kolme oli tuomareitaki. Kilpailu vietiin läpi parikilpailuna: sininen/punanen. Helinä oli tulessa ensimmäisenä..tuomari katteli ja moitti takakulmauksia suoraksi ja takajalkoja kierteiseksi. Sanoipa kuitenki, että antais mieluusti molemmille punasen, mutta kuitenki toiselle täytyy sininen antaa, niin sen sai Helinä. Sitten äkkiä käytiin lapsi & koira kilpailussa. Siellä sijoitus oli hienosti 4. ruusukkeen saivat, karkkipussin, Royal Caninin -kalenterin ja puruluita, jotka Helinä varasti jo hyvissä ajoin maasta...se on pystykorvan maailma vähän erilainen, ku muitten koirien. Muistelen joulukuun Messari näyttelyä, jossa BIS -kisassa ollu pystykorva palkintopallilla alko järsiä palkintoaan, ku muut koirat seiso ku kivisotilaat järjestyksessä. Ei ole heleppo esitettävä tuo pystykorva. 

Otto kilipaili sitten viimesenä ja oli yksin kehässä. Sai tuo punasen kyllä, mutta muuten oli heikko esitys tuomarilta...kaikkia muita koiria katto pitkään ja hartaasti, Ottoa vähän hipasi, eikä tuo tainnu juoksuttaa ku yhen ringin, jos sitäkään...ja se siitä. No, sitten tuli sinisten kehä..Helinälle iski masennus, häntä laski, eikä toki tuomari sitä vilkassukkaan, ja ei muuta ko kartanolle kehästä. Mutta sitten tuli punasten vuoro. Koiria oli kehässä kivasti, mutta tuomaripa oliki niin katala, ettei vilkassu kertaakaan, siis ei ees sitä yhtä kertaa Ottoa! Se oli jo hävintöntä! Sami, joka on pitkämielinen monessaki suhteessa, varsinki minuhun verrattuna sano, että hällä alko niin rassaamaan, että kohta lähti kehästä kävelemään ulos kesken kaiken. Ei ole minusta reilua peliä, ettei tuomari ees katto. Kaikki täytyy huomioija, vaikka olis mielessään päättäny kenestä koirasta tykkää eniten ja kuka voittaa...mutta tuommonen kerrassaan harmittaa niin paljon, ku kuitenki samanlaiset osallistumismaksut ollaan kaikki maksettu...plääh! Mutta hyvääki tässä oli...KOKEMUSTA ennen kaikkea esittäjille, ja kyllähän tuo mies selvitti homman suhteellisen hienosti, ei se ole silimät kiini kattonu minun laukkomisia kehässä. Helinä ja tylleröinen ovat jo tosi hienosti esiintyvä parivaljakko, se aiheuttaa minussa suurta ylpeyttä! Kerrassaan vain niin hyvä pari! 

Otto ja miehen puolikkaan ensiesiintyminen kehässä

No, näistä ei kuitenkaan semmosta maailman suurin pettymystä ole aiheutunu. On kuitenki monta hyvää mätsäriä ollu taustalla ja pystykorvakko on saanu sen sertinki, niin näillä kyllä jaksaa...ja kun ei kummempaa menestystä ole tullu, täytyy olla onnellinen näistä vähäisistä saavutuksista. Eikä koiristakaan yksikään ole sellainen, joka olisi katseenvangitsija, eli ei mikään upea ilmestys, vaan ihan tavallisia koiria..mutta niin ihania ja minun elämän suuria ihmeitä, kuten tuo lapsikin...

Pieta se on eilen täyttäny 3 kuukautta. Otettiin pari kuvaa, hät näppää malliin..

Huomenna mennään sitten ekaa rokotusta hakemaan..samalla tulee myös kutinat syyniin. Katsotaan, kuin käy...nyt näyttää kyllä kutinat oikeasti rauhoitteen, toivottavasti tämä ei vain ole tyyntä myrskyn edellä.

Pieta 3 kk, sekä osallistuja Otto-herkun toivossa

...jotta kuulisin sinut paremmin...Pietan korvat.

Kylliksi kyhnytystä

Onnea on...turvallinen kaverikoira

Kyllä on kylliksi kyhynytetty tässä talossa. Koitti se tällaisekki ajat meille..vaikka onhan tuota kyhynätty ennenki...silloin muinoin, vuonna -99 taikka läheisesti tuohon aikaan liittyen oli se Oliverin kyhynytys ajankohtaista. Se oli rajua ja se kesti pitkään. Siinä oli monenlaista ongelmata, voi kauhia...onneksi sille syy löyty, se oli se sieni. Poikaparka sen jostain mettästä nappas jalakansa haavaan, ja niin tuo houkka pääsi yleistymään. Ja vuosia sen kans taajottiinki. Vaan viimein löyty rohto, ku vikaki selevis. 

Mutta että mikä helekatin kyhynytys tämä nyt sitten on..se tuli tuon pienen ihmeen myötä tähän taloon. Oli korvapunkit ensteksi tapetilla, sitten hilsepunkit ja mulla alako epäilyttämään, nottako tässä täitäki olis. Taikka jotaki näistä eellä mainituista. Ja kruununa kakussa, menin tyttöjä ruokkimaan häkkiin. Lauha päivä=ulkopäivä arktisilla koirilla. Niin äläs ollakkahan, Helinä kuluki karvareuhka kallellaan. No, heti siinä syynäämähän sitä korvaa, että mikä sielä kuhisee. Verillä oli korvanlehti ja ryysteessä korvat. No, korvalääkäriin sisälle sitten. Puhistusta ja turahutin Canofitet perään. Otita-Para purkinki väänsin auki, että pitänee seki sitten vissihin ottaa käyttöhön. Ja perjantainen koiranpissittäjä, virallinen valvoja Virpi totesi tänään, että kyllä ne sinun koirat kynsii vieläki...ja tämänhän minä toki tiesinki...kynsii ne. Vähän liikaa. Vaan jos ne on täitä, niinku kohtaki mahollista seki, koska näitä on kuulemma tavattu, niin vaikka ne olis kuolleet, niin niistä jää vielä kutinoita nahkalle, että olisko tämä semmosta jäläkimaininkia. En tiiä, mutta hermot kohta menee. Aattelin tuosta Pietan vaaliasta kuonosta, että kohtako sillä anemia on, ja sehän tarkoittais sitä, että sillä on ollu kunnon verenimijöitten hyökkäys...

Tänään aloin funtsimaan, että miten teen jatkohäätöjen suhteen. Pietalle paukasen huomena Strongholdin, se on selevä se, ja jos laskisin että muu sakki olis vajaat 3 viikkoa Bayvanticin voimalla turvassa ens tiistaihin asti, ku vien Pietan rokotuksille ja tehään jatkosuunnitelmat..sillon on Pieta saanu Advocate x 1 ja Stronghold x 2. Ja jos vielä sillonki kutiseen, niin ohan se ihime! Voi hemmetti, mikä show tästä tulikaan. Olen pessy koirien petivaatteet ja vehkeet, mutta täytynee huomena vielä toistaa sama. Tästä tuli ihan saakelillinen urakka. Ei ole tarttenu tänä vuonna palijon muuta surra ku tätä kyhynytystä ja tätä paskaa jalakaa, nilikkaa. 

Näjesse, ku tässä tekstiä keherätessä nousee käyräkki korkialle, eikä ne ole niitä onnen käyriä, vaan ihan ovat muunlaisia. Mutta yhtä kaikki, pentu on tosi tosi ihana ja jees, mutta opintomatkalla ollaan, ja tiellä on kuoppia... 

Oih, sitä onnen päivää, ku mulla on jalaka kunnossa ja koiralaumalla on ihot kunnossa, eikä kellään kynsitä ja kaikki on terveitä...vaan kaakana saattavat olla net ajat, molemmissa suhteissa. 

Pitänee miettiä sitten muuten tuota koiran pesuaki, koko sakki samaan soikkoon, samaan myrkkyyn kylypömähän...hmmm..huoh ja voih!

Pikku-Pietaa muutaman kuvan verran

 

Pieta 11 viikkoa

Tänään ollaan sitten eletty Pietan kanssa 4 viikkoa yhteistä eloa..onhan se ollu mieluisaa, ei parane valittaa. Toki ajoittaista myrskyä on tuon raaputuksen vuoksi kestetty, eikä se huoli ole oikein vieläkään laantunu..kyllä niitä sessioita tulee edelleen ja korvat on vähän ryysteessä, ja korvalehet jotenki jännittävän "raidalliset" taikka jotaki...ka nyt meinaa tulla kirijakieltä...korjataan... niin, että semmoset raijalliset ovat korvanlehet ja suuuret, niin kauhian suuret. Varmahanki siksi, että saattais kuulla hyvin. Nääh, kuha ei liian isoiksi kasva. Ja tuo häntä, se on kippura. Siinä on kait se J-mutka, ei J-pussi, suoraan suolistoleikkuksesta, vaan mutka ja olikohan tuo jossaki mainittu paimenmutkaksi...pikku ongenkoukulla taivaallinen nimi. Joode. Vaan pahalta vaikuttaa häntä vielä tässä vaiheessa. Toivotahan siihen kovasti parannusta, mutta taitanee olla peli menetetty. Mutta vielä piän ainaki kyynärpäitä ristissä, jos sillä vaikka mutkat oikenee. 

Se tuolla ulukona paukkuu taas täyvenkuun pakkanen, se on taas päälle kolomenkymmenen, -35 kohta. Minä ku en ole ulukona käyny juuri, ku ovisuussa, niin en oikein osaa sanoa juuta, jaata, eitä, enkä mitään muutakaan siitä...mutta palelis varmahan, jos ulukoilla pitäis. Vaikka kyllä mieluummin ulukoilisin, ku sisällä nilikuttaisin. Selevästi mieluummin. 

Käväsin perijantaina nilikan mri-kuvissa isossa sairaalassa ja sen jälestä kuulemassa ortopedin vähiä puheita. Se oli mielekäs hetki, ku makasin jalaka tuubissa, korvissa peltorit ja raadio soitti hyvää suomalaista iskelmää, suorastaan rentouttava kotimainen puolituntinen. Se oli sitä. Olisin voinu jäähä siihen, mutta olis tullu makuuksille hintaa. Viijettä tuntia käyvessä koikkasin sielä sairaalan käytävillä, nälässä, eikä ees kenkuttanu yhtään. Mutta hiki tuli. No, niin sitten tosiaanki se ammattimies katto ne kuvat sillalailla pikakelauksella, hän ei siis ollu raadioloogi, (ei muuten liity siihen kotimaiseen puolituntiseen yhtään millään lailla) vaan ortopedisti. Siinä oli jossain taluksessa verta, jotain kontuusio vammasta varmaan tarkotti sanoa, mutta ei ääneen kuitenkaan...no, kyllähän se jotain sano, mutta ei liikaa ainakaan, missään nimessä. Ja tuon kontuusionki kuulin lääkintävaksilta, ja senki vielä, ettei ole aivan selvä tämä homma tämän nilikan kanssa. No, muusta tiiä, mutta kipiä on edelleen. Uutena kipuna kantapää, pohjasta siis, nilkan vasemmalla sivulla joku jää jumiin ja paukahtaen aukiaa..lukkiutuu-haa, ku en tuota sanaa ensin huomannu...mutta siis lukkiutuu ja löysää. Äsken siihen akilleksen ja sen molliluun viereen pisti, ku puukolla olis pukattu..ankiata hommaa. Mustaki on vielä tuo koipiraukkanen. Onneksi siinä on kuitenki semmonen soft-castista tehty tarroilla kiinitettävä kipsin tekele, uskaltaa ainaki vähän kävellä. Mutta vieläkö mitä, se on tuo lonkkaki alakanu temppuilemaan, kipiäksi menee tietennii, ku kävelee ku kameli..mutta me ootamma ja katomma, mikä tämä on...ja toivon, että se kotimainen puolituntinen tutkii kuvat tarkoin ja kertoo, mikä tovellisuuvessa on rikki.

Ja sitten...jotta ei asiat tähän vielä loppuis mainitten vielä siitä mukavast matkasta aamulla sinne isoon sairaalaan, taksissa. Oltihin minä ja alamittanen, sitten kuski ja joku potilas x. Net kuskin kans puhuit ja nauroit koko matkan, että mullaki hymyilytti, vaikken saanu mitään selevää. Oli niin soman kuulosta, tuli aivan semmonen onnellinen olo itellekki. Ja se potilas x kerto, että joskus on sairaalassa ollu semmoset mausteet ruuassa, ku kylymä ja kuuma...hah hah, varmahan makiat mausteet!

Palatessa oltihin eri taksin kyytissä ja ku sieltä ison sairaalan aulasta kalastin sitä taksi kuskia ja löysinki viimein tunnusti se onneton, että hän arvas heti, että minä olen sairaanhoitaja! -mietin, että mistäköhän? En tiiä, mutta joku viksu veispuukissa keksi, että se on se säjekehä pään päällä! Niihän se varmahan muuten oliki se...

Ja sitten seuraavaan asiaan: meillä on ehkä hyvä kennelnimi tiiossa. En kerro vielä, mutta sitä ei ole vielä kellähän muulla. Ja sitten vähän suunniteltiin Helinälle pentuja isäpapan kanssa, sulho on hakusessa, mutta joku asiaan perehtyny hoitanee sitäki puolta...niin ja mummo on kuollu. -no, siinäpä sitä kuulumisia suurten tapahtuminen keskeltä (tarkottaa kinkkausta keittiöön, tuijottamista jääkaappiin, josta mitään ei saa syyvä, kaapin sulkemista, juomista kolmatta litraa vettä, vessan kautta jääkaapille, tuijottamista ei sallittuja aineita, vettä, vessaan, koirat pissalle, vessaan itekki, puhumista puhelimessa ja vastaamista mitä kuuluu? kysymyksiin, no herran jestas, mitä tässä voi kuulua, ku kierrokset on välillä jääkaappi, vesimotti, vessa ja uluko-ovi, yritystä maata sohvalla, kunnes kusettaa, ja koirallaki kusettaa, eiku se ehtiki jo pissata lattialle) että runsaat on tapahtumat, one! Ja ene!

Ja lopuksi kuva Pietasta 11 viikkoa. Olokaappa hyvät! Elikkä He! -se on muuten sallaa ja tarkottaa ole hyvä!

Virpi, paa viestiä, jos löytyy virheitä, en jaksa tarkistaa! :O)

Tuhkavuorten Yön Kuutamokeiju, Pieta 11 viikkoa

Pihka tietää, mitä voi voittaa, ku seisoo hyvässä asennossa. Herkkuja

Nilikuttaa

Urheilu on vaarallista. Vaikken ees urheillu. Lähin vain lenkille, kävellen. Oton ja Helinän kanssa. Sitten se vaan väännähti ja pamahti. Nilkka. En päässy kyllä ko 50 metriä kotua..naapurin kohalleppa tietennii...pitihän siinä vähän vaaniskella, ettei naapurissa nähä, että mitä tuo könyää..No, siittä on aikaa jo hyvän tovin, puolitoista viikkoa. Vika ei ole parantunnu. Koivessa on kipsi, mutta kipiä on silti ja astua ei sen päälle kestä. 

Äiti rakas, Pieta, Otto, Pihka, Helinä ja jotain muuta on taiteilija nähnyt tätä tehdessään

Ja niin soittivat sieltä isosta sairaalasta, että huomenna aamusta pitäis olla MRI-kuviin lähössä klo 5.30 ja sitten ortopedin tutkimuksiin...ei sillä, ettenkö olis jo kerran käyny lks:ssa jonku kirurgisen ihmisen tutkimuksissa, mutta semmonen piilossa käpälöinti ei sitten tainnu kuitenkaan selvittää vamman laatua...ja seki jäi vähän raapimaan, että hoitaja toteaa aivan ku päivän tärkeimmäksi työksi, että eihän tämä pahalta näytä, ei tämä näytä miltään!!! Siis, mitä ket***ua hän siinä arvioi minkään ulkonäköä. Totesin kyllä, ettei näytä pahalta, mutta tuntuu sitäki pahemmalta. Ja varmaan sen vähäisen "näkymisen" vuoksi vain niinku hiplattiin sitä. Mutta kyllä minä tunsin sen itse kokeneena, ettei ollu ihan ainakaan pikku venähys nivelsiteissä...kyllä raapii tuo tuollainen....no, hänkin tai hekin ovat kuitenkin vain ihmisiä, eivätkä ole itseään valinneet...joten annettakoon olla. 

Pietalla taas pientä kyhnytystä ilmoilla. Mietin, että koska uskaltaisin antaa sille Stronghold nro 2? Ehkä ensi viikolla sitten...pitäis varmaan taas madottaa, mutta pitäis sitä Milbemaxia saaha eläinlääkäriltä. Toki se tuolla Strongholdillaki hoituu. Olen yhen Canexin antanu, 1 Advocate, 1 Stronghold...pitäis lähtiä..ku jotenki viotuttaa (älä lue väärin tätä) tuo täysin kiilloton turkki, ja kyllä pennuillakin voi turkki kiiltää, ja on vähän semmonen matomahan näkönen...vaikka ruokapuolessa ei pitäis olla vikaa, vaan turkin pitäis olla kiiltoisampi. Minun näkemyksen mukaan. Ei ole ollut muita kiillottomia pentuja, mutta kyllä tästäkin vielä kiiltoisa tulee, varroppa vaan!

Pietakin eläytyy tähän rampakauteen nukkumalla kävelysauvojen kanssa.

Pieta 10 viikkoa tänään

Pieta ulkoilemassa 10 vkoa

Aika sukkelaan kulkevi. Pietaki jo 10 viikkoa vanha. Ihan ku se olis oikiasti semmonen vanha sielu pienessä pennussa. Jotenki semmoinen valmis koira. Ehkä se johtuu siitä, että se on niin rauhallinen ja semmoinen "epäpirullinen". Muistellakseni Helinän vastaavaa ikää ja pentuaikaa, niin huh huh! Ei voi puhua samana päivänä. Olihan se pirullinen. Aito sellainen. Tosi villi! 

Pieta on niin jotenki seesteinen. Ja hirmuisen leimautunut minuun. Aamuisin se tulee vessaan minun kans tuunaamaan hattaraa...välillä sinne tulee myös Otto ja niin pieneen vessaan änkäydyttyämme ollaan aika lailla sillit purkissa -meiningillä lähdössä aamuun. Mutta mikäpä siinä. Sopu sijaa antaa.

Pietalla aarre suussa

Olen loukannut Helinän ja Oton kans lenkin alkumetreillä nilkan viime tiistaina, illalla. Se onneton rysä väänty varmaan maahan astuessaan täysin sisään päin ja sieltä kuului tajuton pamahdus. Vajosin saman tien maahan, enkä siitä noussu. Makasin siinä järjettömässä kivussa ja ajattelin, että saa nähä, miten päin jalka on ja toivoin koko ajan, ettei Otto ainakaan pyörittäisi narua sen ympärille. Kipu oli jotain käsittämätöntä, ja siinä iski kamala horkka sen kivun myötä alle minuutissa. Joku kuvaisi sitä infernaaliseksi kivuksi. Yritin kaivaa puhelimen ja soittaa tuskaisena äidilleni, että tulee hakemaan koirat pois ja minutki potkurilla. -ja tässä tulee jutun tärkein pointti...hinasin itteni lumipenkan taakse piiloon, ettei naapurit vain näe! Suomalaista! Sen verran olen ensiavun sairaanhoitaja, ettei kotoa löytynyt yhtään mitään sidosta, kaulaliinan lisäksi, millä sitä voisi tukea, vaan piti lähteä käymään ensiavussa. Sattuipa sairaankuljetus olemaan pihassa ja niinpä nilkkani pääsi tuttujen hoitajien tutkittavaksi. Ja vielä samana päivänä löysin itseni lks:n ensiavusta nilkkani kanssa. Ei murtumia, vaikka erikoistuva kirurgi näin alkuunsa arveli. Sanoi, että huomenna saat kävellä! Hah! Millähän sitä kävellään? Eilen olen kävellyt ilman keppejä, mutta nilkkaa ei voi, siis en pysty taittamaan ja kävelen sillä läpsytellen, kunhan se nyt vain leikkii toista jalkaa..ja ylihuomenna töihin. No, jotta ei aivan liian hyvältä tuntuis tämäkään, niin pikku kuumetta pyrkii kehittämään mulle, tosin kurkkukin on kipeä jostain tuolta tooosi kurkun alapuolelta, eli ei kurkusta ollenkaan. 

Mies ja lapsi lähetettiin minun puolesta kameran kanssa haukkaamaan raitistia ilmaa koirinensa. Eli Otto ja Pieta pääsi järvelle nauttimaan pakkaspäivästä. Yritän tähän sitten saaha muutaman otoksen tuolta reissulta.

Pieta kaunokainen

Suruja ja iloja- Oliver on poissa ja Pieta on tullut taloon

Hmmm...ompahan tullu oltua melkolailla laiskana...olikohan 25.10.2012 viimeinen kirjoitus...Olen jo yhet nootit saanu laiskuuvesta...mutta nyppä ryhistäyvyn.

Niinku tuossa otsikossa sanotaan, Oliver on poissa. Se päivä oli sitten 16.11.2012. Perjantaina yöllä heräsin siihen, että jotain kolisi eteisessä. Menin kattomaan, niin Oliver oli siellä jalat levenneenä, menossa ulos, mutta ei päässy. Se ei pysyny pystyssä. No, saatiin jotenki asiat sujumaan päivän ajaksi, kävin töissä ja kun tulin takasin, niin tajusin, ettei ole enään Oliverin kärismyksiä syytä jatkaa. Soitin Kittilän päivystävälle eläinlääkärille ja sovittiin aika sille illalle, ja niin lähti Pepe viimeiselle matkalle. Oli se kuulkaa itkua ja huutoa mulla ja Annilla. Aivan kauhistuttava matka. Ja siellä eläinlääkärillä ei meinannu Pellervoinen nukahtaa millään, se hätääntyneenä läähätti ja toimenpide kesti luvattoman pitkään, puoli tuntia ainakin. Ja me vollotettiin! Voi pojat, me vollotettiin! Viimein Pepe sulki silmänsä ikiuneen ja me tursattiin edelleen ja silitettiin sitä viimeisen kerran (iik! Itku tulee vieläki)! Kotia ajettiin kovassa päänsäryssä ja itkunsekaisessa naurussa. Samin kanssa haudattiin Oki muitten viereen ja taas tursattiin. Illalla saunassa naurettiin, itkettiin, naurettiin, muisteltiin Pepeä, itkettiin ja taas naurettiin. No, on Pepellä kuitenki hyvä olla. Olihan se jo 14,5 vuotta. Se palleroinen syntyi siis ainokaisena lapsena äidilleen 3.6.-98 ja kuoli 16.11.2012 Rakkaimpana koirana minulle, IKINÄ! (taas itkettää!)

No, vanhoista kokemuksista tiiän, että elämä jatkuu. Ja niin se jatkuu nytki...kaikella on aikansa ja niistä syntyy omat muistonsa. Kiitos Oliverille kaikista ihanista vuosista ja keveät mullat sulle! Olit suurin aarteeni!

Niin siinä elettiin pienkoiratilallisen eloa joku kuukausi. Laitikkalassa oli syntynyt isänpäivänä porokoiranpentuja, joista meille oli tulossa yksi tyttö.

Sitä ootettiin, kun kuuta nousevaa saapuvaksi ja saapumispäivä oli ennen uutta vuotta viikonloppuna. Kaikista hyvistäkin suunnitelmista huolimatta emme päässeet sitä hakemaan. Kumpikaan auto ei käynnistyny lauantaina, me jo istuttiin autossa ja tavarat ja Otto pakattuna kyytiin. Mutta mihinkään ei päästy. 3,5 tuntia yritettiin, mutta ei...no, sitten ei..siinä aika pian kuitenki kävi ilmi, että meidän Pieta ja Sodankylään menevä Liekki-neito pääsevät junaan ja saavat sieltä holhoojan, joku Liekin äidin tuttu. Ja paremmin, kuin hyvin meni ja pennut oli Sodankylässä sunnuntaina. Saatiin VR:lta rahat takaisin ja säästyttiin pitkältä ja rankalta reissulta.

No, niin saatiin Pieta sitten haettua. Mutta mitä kummaa? Se kynsi ittiään kuin raivohärkä...jo uudenvuoden aattona piti Pieta viedä Minnan syyniin Kolariin...korvapunkkia epäiltiin vahvasti. Advocate-lääkkeet sai siinä. Pari hyvää päivää ja sama meno jatku. Korvalehdet oli punaiset ja tulehtuneet...no, näitä sairastettiin plus muuta kutinaa ja sutinaa tähän viikkoon asti ja nyt näyttää rauhallisemmalta. Mutta väki on hoidettu Strongholdilla ja Bayvanticilla...jospa se siitä.

Mutta kutinat eivät ole pääasiat. Vaan tämä pieni porokoiranpentu.

Se on nimeltään Tuhkavuorten Yön Kuutamokeiju. Väri on parkki ja sukupuoli tyttönen. Ja kutsumme häntä nimellä Pieta.

Se oli niin valoittavan avoin ja reipas pentu uudessa kodissa, että oli nähty vaivaa pentujen sosiaalistamisen suhteen. Ei pelätty imuria, ei ääni, ei mitään. Reipas, rohkea, mutta ei mikään hulliainen.

Sanoin eilen Samille, että tuo koira on niin rakastettava, siis RAKASTETTAVA! Jotenki aivan loistotyttö!

Se nukkuu yöllä hyvin, ei tee pahojaan. No, pissii välillä sisälle, mutta sen eteen tehdään luonnollisesti töitä kovasti. Nyt on ak:lla jalka vähän toistaitoisessa tilassa, niin kaikki liikkuminen on tuskallista, enkä ehdi oikein simahtelemaan sitä pihalle viemään.

Yritän vielä löytää pari kuvaa tähän...ja lupaan kirjottaa vähän aktiivisemmin jatkossa. No, tulossa onkin kiva vuosi...mätsärillä aloitetaan Pellosta helmikuun alusta, sitten tulee maaliskuun alusta Levin mätsäri..huhtikuussa alkaa näyttelyt, joita jatkuu sitten pitkin kesää ja syksyä. Ja kasvattajakurssille olemme menossa rakkaan aviomieheni kanssa helmikuussa..tiiä, mitä tästä hommasta vielä tulee. Viimeinkin.

Tuhkavuorten Yön Kuutamokeiju l. Pieta noin 7-8 viikon iässä

suhteellisen surullinen näky

Ottoa hämmensi tuo pieni karvakerä, joka tulee ihan liki..siinä iso poika, oli ihan IIIIIK!

Kun Helinä oli selvinnyt 3 päivän mökötyksestä alkoi se riiviöksi ja tuli pöydälle lukemaan lehtiä ja kerjäämään

Meripoika Pieta-tyttö. Tämä frisbee on suuressa suosiossa ja sen läpi on kiva sujuttautua

Tässon koko jengi Pieta, Pihka, Otto ja Helinä

Yritettiin kuvata korvia, mutta saatiinki kieli

Piepposka ulkoilemassa

Sisko ja sen veli. Pieni ja sen vartija.

Ensi unet uudessa kodissa ja Pihka teki sen, minkä Otollekki. Otti heti hoiviinsa ja teki olon turvalliseksi ja hoivas siihen asti, että muut rupes pitämään täysivaltaisena jäsenenä, nyt Pihka katsoo vain perään, kun toiset leikkii...mutta on hän ottaa tulijat vastaan ja huolehtii niistä, kunnes olo on kotoisa ja turvallinen. Ihana, viisas koirani!